Sujuvasti afaattisten puhujien nimentätestissä tuottamat nimeämisvirheet. Monitapaustutkimus
RAUTAVA, MARIA (2012)
RAUTAVA, MARIA
2012
Logopedia - Logopedics
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-10-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22975
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22975
Tiivistelmä
Sananlöytämisvaikeus on eri afasiatyyppien yleisin kielelliskognitiivinen oire, jonka tyypillisin ilmenemismuoto ovat erilaiset nimeämisvirheet. Nimeämisvirheet voidaan jakaa leksikaalisiin ja subleksikaalisiin parafasioihin sekä omissioihin sen mukaan, tuottaako puhuja virheellisen sanamuodon vai jättääkö hän sanan kokonaan tuottamatta. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on kuvata suomenkielisten sujuvasti afaattisten puhujien nimentätestissä (BNT) tuottamia nimeämisvirheitä ja hahmotella niiden syntyprosessia Dellin työryhmän interaktiivisen konnektionistisen puheentuoton mallin avulla. Kyseessä on monitapaustutkimus, jossa on mukana kuusi afaattista puhujaa. Heistä neljällä afasian oirekuva on anominen, yhdellä on konduktioafasia ja yhdellä Wernicken afasia.
Tutkittavia nimeämisvirheitä kertyi kaikkiaan 281 ja ne jakautuivat melko tasaisesti leksikaalisiin virheisiin, subleksikaalisiin virheisiin ja omissioihin. Leksikaalisista parafasioista selvästi yleisin virhetyyppi oli semanttinen ja yhteys kohdesanaan tyypillisimmin assosiatiivinen (esim.kynäpo. harppi). Aineistossa esiintyi myös kohteeseen liittymättömiä virhetuotoksia (esim.sakkopo. kirja), mutta sekamuotoisia virheitä ei löytynyt yhtään ja formaalisiakin vain kaksi (esim.turbiinipo. turbaani). Subleksikaaliset virheet jakautuivat melko tasaisesti foneemisiin parafasioihin ja neologismeihin. Foneeminen virhe oli yleisimmin yhden äänteen substituutio, mutta additioita, äänneomissioita ja paikanvaihdoksiakin aineistossa oli. Virheet kohdistuivat useimmiten sanan keskiosaan ja tavun loppuun. Omissiot olivat tyypillisimmin osaamattomuuden ilmaisuja, jolloin tutkittava ilmaisi, ettei osaa sanoa kohdesanaa tai ei muista mikä se on.
Tutkittavien virheprofiileissa oli selkeitä eroja. Tutkittava, jolla on Wernicken afasia, tuotti eniten virheitä, ja hänen virheensä olivat huomattavan moninaisia, yleisimmin kuitenkin neologismeja ja kohteeseen liittymättömiä parafasioita. Konduktioafasia aiheutti odotetusti sanojen äänneasun kokoamisongelmaa, mikä teki virheistä enimmäkseen subleksikaalisia. Tutkittavat, joilla oli anominen afasia, tuottivat yhtä lukuun ottamatta enemmän leksikaalisia, kuin subleksikaalisia virheitä. Kukaan tutkittavista ei hyötynyt annetuista vihjeistä hyvin, mutta muutamille fonologinen vihje toi ajoittaista apua. Dellin mallin avulla oli mahdollista kuvata aineistossa ilmenneiden parafasioiden syntyprosessia, mutta omissioiden syntyä malli ei selittänyt. Jatkossa on tärkeää kerätä edelleen lisää tutkimustietoa suomenkielisten afaattisten puhujien nimeämisvirheistä erityyppisissä puhetehtävissä, jotta logopedinen arviointi voisi tuottaa yhä tarkempaa tietoa asiakkaan häiriöstä kuntoutuksen tueksi.
Asiasanat: sananlöytämisvaikeus, nimeäminen, sujuva afasia, parafasia, omissio
Tutkittavia nimeämisvirheitä kertyi kaikkiaan 281 ja ne jakautuivat melko tasaisesti leksikaalisiin virheisiin, subleksikaalisiin virheisiin ja omissioihin. Leksikaalisista parafasioista selvästi yleisin virhetyyppi oli semanttinen ja yhteys kohdesanaan tyypillisimmin assosiatiivinen (esim.kynäpo. harppi). Aineistossa esiintyi myös kohteeseen liittymättömiä virhetuotoksia (esim.sakkopo. kirja), mutta sekamuotoisia virheitä ei löytynyt yhtään ja formaalisiakin vain kaksi (esim.turbiinipo. turbaani). Subleksikaaliset virheet jakautuivat melko tasaisesti foneemisiin parafasioihin ja neologismeihin. Foneeminen virhe oli yleisimmin yhden äänteen substituutio, mutta additioita, äänneomissioita ja paikanvaihdoksiakin aineistossa oli. Virheet kohdistuivat useimmiten sanan keskiosaan ja tavun loppuun. Omissiot olivat tyypillisimmin osaamattomuuden ilmaisuja, jolloin tutkittava ilmaisi, ettei osaa sanoa kohdesanaa tai ei muista mikä se on.
Tutkittavien virheprofiileissa oli selkeitä eroja. Tutkittava, jolla on Wernicken afasia, tuotti eniten virheitä, ja hänen virheensä olivat huomattavan moninaisia, yleisimmin kuitenkin neologismeja ja kohteeseen liittymättömiä parafasioita. Konduktioafasia aiheutti odotetusti sanojen äänneasun kokoamisongelmaa, mikä teki virheistä enimmäkseen subleksikaalisia. Tutkittavat, joilla oli anominen afasia, tuottivat yhtä lukuun ottamatta enemmän leksikaalisia, kuin subleksikaalisia virheitä. Kukaan tutkittavista ei hyötynyt annetuista vihjeistä hyvin, mutta muutamille fonologinen vihje toi ajoittaista apua. Dellin mallin avulla oli mahdollista kuvata aineistossa ilmenneiden parafasioiden syntyprosessia, mutta omissioiden syntyä malli ei selittänyt. Jatkossa on tärkeää kerätä edelleen lisää tutkimustietoa suomenkielisten afaattisten puhujien nimeämisvirheistä erityyppisissä puhetehtävissä, jotta logopedinen arviointi voisi tuottaa yhä tarkempaa tietoa asiakkaan häiriöstä kuntoutuksen tueksi.
Asiasanat: sananlöytämisvaikeus, nimeäminen, sujuva afasia, parafasia, omissio