Jäsenvaltion vahingonkorvausvastuu ja direktiivin implementoinnin laiminlyönti

Abstract

Jäsenvaltion korvausvastuuta ja erilaisia korvausperusteita EU-oikeuden rikkomistapauksissa alettiin määritellä oikeuskäytännössä 1990-luvulla, koska niistä ei ollut mainintaa perustamissopimuksissa. Uraauurtavassa ja periaatteellisesti tärkeimmässä ratkaisussa Francovich (EUT 1991) EU-tuomioistuin totesi, että periaate, jonka mukaan jäsenvaltio on vastuussa EU-oikeutta rikkomalla yksityisille aiheuttamastaan vahingosta, on osa perustamissopimuksella luotua järjestelmää. Tuloksena oli, että jäsenvaltio on tietyin edellytyksin vahingonkorvausvastuussa vahingoista, joita yksityiselle aiheutuu valtion menettelyistä tai laiminlyönneistä.

Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, mitkä ovat jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun periaatteen oikeudellisia perusteita ja edellytyksiä. Jotta jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun periaate aktualisoituu, jäsenvaltion tulee rikkoa EU-oikeutta ja yksityiselle henkilölle aiheutuu tästä vahinkoa. Periaatetta tarkastellaan sen ensimmäisen ilmenemismuodon, Francovich-ratkaisun, eli direktiivien kansallisen implementoinnin ja niiden laiminlyönnin kautta. Koska kansalliset viranomaiset ovat jäsenvaltioissa avainasemassa EU-oikeuden toimeenpanossa, on direktiivien kansallinen implementointi ja viranomaisen harkintavalta toimeenpanoon liittyen keskeisessä osassa.

Tutkimuksen metodologinen perusta on oikeusdogmaattinen. Perinteisesti siinä etsitään vastausta siihen, miten asioiden tulisi oikeusjärjestyksen mukaan olla. Oikeusdogmatiikka siis systematisoi ja tulkitsee voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tutkimuksessa voidaan kuitenkin nähdä myös tietynlaisia oikeusvertailevia piirteitä, koska kyseessä on eurooppaoikeudellinen aihe ja tutkimuksessa tarkastellaan myös osin kansallista oikeutta. Tutkimuksen tärkein oikeuslähde on EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jolla jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun periaate on EU-oikeuteen luotu. Oikeuskäytäntöä täydentää, selittää ja kommentoi monet artikkelit sekä muu kirjallisuus.

Oikeuskäytäntöä, etenkin keskeisiä ratkaisuja seuraten, EU-tuomioistuin on määritellyt tietyt edellytykset jäsenvaltion vahingonkorvausvastuulle, jotka ovat välttämättömiä ja riittäviä, jotta yksityiselle voisi syntyä oikeus korvaukseen. Korvauskanteet käsitellään kuitenkin kansallisissa tuomioistuimissa eli periaate on epätäydellinen. Eräässä Suomea koskevassa ennakkoratkaisussa EU-tuomioistuin vei valtion käsitettä jälleen pidemmälle toteamalla valtion vahingonkorvausvelvollisuuden olevan mahdollinen myös yksittäisen virkamiehen toimien seurauksena.