Valokuva-alttaritaideteos - olematon vai todellinen vaihtoehto? Tutkimus alttaritaiteen merkityksistä vastaanottajille Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa
NIEMINEN, ERIKA (2012)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
NIEMINEN, ERIKA
2012
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
Hyväksymispäivämäärä
2012-10-16Tiivistelmä
Tutkimus tarkastelee alttaritaiteen ja valokuva-alttaritaiteen merkityksiä vastaanottajien näkökulmasta sekä Kristus-aiheen merkityksellistymistä valokuvassa. Vastaanottajia tutkimuksessa edustavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Tutkimusaineisto koostuu viiden kirkkoon kuuluvan naisen teemahaastatteluista, mutta tutkimusprosessin kuluessa aineistoon otettiin mukaan myös kolmen profaaneja eli uskonnottomia vastaanottajia edustavan naisen lähettämät kirjalliset vastaukset keskeisiä tutkimusteemoja koskeviin kysymyksiin. Fenomenologis-hermeneuttisen tutkimusotteen mukaisesti tutkimuskysymyksiä lähestytään vastaanottajien kokemusten kautta. Tavoitteena on ymmärtää, miten alttari- ja valokuva-alttaritaideteokset merkityksellistyvät vastaanottajille. Valokuva-alttaritaideteoksia ei Suomen kirkoissa toistaiseksi ole, mutta tästä huolimatta ne saavat aineistossa merkityksiä kuvittelun, ajattelun ja kokemusten refleksiivisinä kohteina.
Alttaritaide merkityksellistyi haastatteluaineistossa ennen kaikkea siitä kontekstuaalisesta kokonaisuudesta käsin, jonka kirkko ja alttaritila sekä jumalanpalvelus muodostavat. Alttaritaideteosten toivottiin tukevan tätä kokonaisuutta ja kirkkotilan erityistä tunnelmaa, ilmentävän kristinuskoa – tai vähintään sulautuvan huomaamattomaksi osaksi kirkon ”visuaalista järjestystä”. Alttaritaideteosten toivottiin olevan rauhoittavia ja hartautta herättäviä tai jopa huomaamattomia, mutta toisaalta alttaritaiteen odotettiin herättävän taide-elämyksiä, tarjoavan moniulotteisia tulkinnan mahdollisuuksia ja ottavan kantaa. Se, arvioitiinko teoksia kristillisyyttä vai taiteellisuutta painottaen, vaihteli muun muassa vastaanottajan uskonnollisuuden mukaan. Profaanit vastaanottajat keskittyivät alttaritaideteosten taiteelliseen arvoon ja visuaalisuuteen, kun taas uskonnollisemmat vastaanottajat painottivat tulkinnoissaan syvempiä merkityksiä ja osittain myös edellyttivät teoksilta kiinnekohtia kristinuskoon. Alttaritaiteeseen kohdistui paljon odotuksia, joita nykyinen kuvatraditio perinteisine aiheineen ja muotoineen ei lunasta. Häiritseviksi koettiin liian rajut, värikkäät tai yksityiskohtaiset kuvat, pelottavat ja ahdistavat taideteokset sekä kärsimyskuvasto. Ärtymystä aiheuttivat myös liian ilmeiset ja johdattelevat alttaritaideteokset, jotka eivät jätä sijaa katsojan omille tulkinnoille ja merkityksenannoille. Kriittinen suhtautuminen Raamatun tapahtumien kuvituksiin ja pelastushistorialliseen kärsimyskuvastoon kieli vaikutushistoriallisesta muutoksesta alttaritaidetraditiossa sekä mahdollisesti myös tyypillisten kuva-aiheiden ikonisesta kulumisesta.
Valokuvaa pidettiin varteenotettavana vaihtoehtona alttarin taidemuodoksi. Valokuva-alttaritaideteosten ajateltiin erottuvan edukseen samankaltaisina toistuvien alttaritaideteosten joukosta, niiden tulkittiin edustavan tätä päivää sekä tarjoavan uudenlaista samaistumispintaa vastaanottajille. Valokuvan olemus osoittautui myös haasteeksi alttaritilassa. Kontekstin kannalta problemaattisina pidettiin valokuvalle ominaista esittävyyttä, yksityiskohtaisuutta ja ajallisuutta. Lisäksi valokuva merkityksellistyi taiteelliselta arvoltaan eri tavoin kuin perinteiset alttaritaidemuodot arkisuutensa, ”helppoutensa” ja kopioitavuutensa vuoksi. Suoran valokuvan voima ja paljastavuus häiritsi valtaosaa vastaanottajista ihmistä esittävissä kuvissa. Samoin Kristus-aiheeseen valokuva-alttaritaideteoksissa suhtauduttiin ristiriitaisesti, ja paljon varauksellisemmin kuin Kristuksen muunlaisiin esityksiin, kuten maalauksiin tai veistoksiin.
Kirkko miellettiin pyhää ilmentäväksi paikaksi, jonne ei voi asettaa näytille mitä tahansa. Tiukkoja kategorioita siitä, millaiset valokuvat toimisivat alttaritaideteoksina, ei määritelty. Haastatteluaineistossa tärkeimmäksi kriteereiksi valokuva-alttaritaideteoksille nousivat kontekstuaalisen kokonaisuuden tukeminen sekä kirkon ja jumalanpalveluksen merkitysten kunnioittaminen, eivät niinkään valokuvan yksittäiset ominaisuudet. Alttaritaiteen ja valokuva-alttaritaideteosten saamiin merkityksiin vaikutti sekin, korostuiko yksilöllisissä vastaanottotavoissa eläytyminen vai kriittinen etäisyys. Osalle vastaanottajista oli tyypillistä analyyttinen, toisille taas affektiivinen suuntautuminen kuviin ja mielikuviin alttaritaideteoksista. Tutkimustulokset antavat suuntaviivoja kirkon tuleviin taidehankintoihin avaten sitä, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita valokuvataiteen hyödyntämiseen ja mahdollisiin valokuva-alttaritaideteoksiin saattaa kirkossa liittyä.
Asiasanat:valokuva, alttaritaide, valokuva-alttaritaide, kuvateologia, vaikutushistoria, visuaalinen järjestys, vastaanottotutkimus, pyhyys
Alttaritaide merkityksellistyi haastatteluaineistossa ennen kaikkea siitä kontekstuaalisesta kokonaisuudesta käsin, jonka kirkko ja alttaritila sekä jumalanpalvelus muodostavat. Alttaritaideteosten toivottiin tukevan tätä kokonaisuutta ja kirkkotilan erityistä tunnelmaa, ilmentävän kristinuskoa – tai vähintään sulautuvan huomaamattomaksi osaksi kirkon ”visuaalista järjestystä”. Alttaritaideteosten toivottiin olevan rauhoittavia ja hartautta herättäviä tai jopa huomaamattomia, mutta toisaalta alttaritaiteen odotettiin herättävän taide-elämyksiä, tarjoavan moniulotteisia tulkinnan mahdollisuuksia ja ottavan kantaa. Se, arvioitiinko teoksia kristillisyyttä vai taiteellisuutta painottaen, vaihteli muun muassa vastaanottajan uskonnollisuuden mukaan. Profaanit vastaanottajat keskittyivät alttaritaideteosten taiteelliseen arvoon ja visuaalisuuteen, kun taas uskonnollisemmat vastaanottajat painottivat tulkinnoissaan syvempiä merkityksiä ja osittain myös edellyttivät teoksilta kiinnekohtia kristinuskoon. Alttaritaiteeseen kohdistui paljon odotuksia, joita nykyinen kuvatraditio perinteisine aiheineen ja muotoineen ei lunasta. Häiritseviksi koettiin liian rajut, värikkäät tai yksityiskohtaiset kuvat, pelottavat ja ahdistavat taideteokset sekä kärsimyskuvasto. Ärtymystä aiheuttivat myös liian ilmeiset ja johdattelevat alttaritaideteokset, jotka eivät jätä sijaa katsojan omille tulkinnoille ja merkityksenannoille. Kriittinen suhtautuminen Raamatun tapahtumien kuvituksiin ja pelastushistorialliseen kärsimyskuvastoon kieli vaikutushistoriallisesta muutoksesta alttaritaidetraditiossa sekä mahdollisesti myös tyypillisten kuva-aiheiden ikonisesta kulumisesta.
Valokuvaa pidettiin varteenotettavana vaihtoehtona alttarin taidemuodoksi. Valokuva-alttaritaideteosten ajateltiin erottuvan edukseen samankaltaisina toistuvien alttaritaideteosten joukosta, niiden tulkittiin edustavan tätä päivää sekä tarjoavan uudenlaista samaistumispintaa vastaanottajille. Valokuvan olemus osoittautui myös haasteeksi alttaritilassa. Kontekstin kannalta problemaattisina pidettiin valokuvalle ominaista esittävyyttä, yksityiskohtaisuutta ja ajallisuutta. Lisäksi valokuva merkityksellistyi taiteelliselta arvoltaan eri tavoin kuin perinteiset alttaritaidemuodot arkisuutensa, ”helppoutensa” ja kopioitavuutensa vuoksi. Suoran valokuvan voima ja paljastavuus häiritsi valtaosaa vastaanottajista ihmistä esittävissä kuvissa. Samoin Kristus-aiheeseen valokuva-alttaritaideteoksissa suhtauduttiin ristiriitaisesti, ja paljon varauksellisemmin kuin Kristuksen muunlaisiin esityksiin, kuten maalauksiin tai veistoksiin.
Kirkko miellettiin pyhää ilmentäväksi paikaksi, jonne ei voi asettaa näytille mitä tahansa. Tiukkoja kategorioita siitä, millaiset valokuvat toimisivat alttaritaideteoksina, ei määritelty. Haastatteluaineistossa tärkeimmäksi kriteereiksi valokuva-alttaritaideteoksille nousivat kontekstuaalisen kokonaisuuden tukeminen sekä kirkon ja jumalanpalveluksen merkitysten kunnioittaminen, eivät niinkään valokuvan yksittäiset ominaisuudet. Alttaritaiteen ja valokuva-alttaritaideteosten saamiin merkityksiin vaikutti sekin, korostuiko yksilöllisissä vastaanottotavoissa eläytyminen vai kriittinen etäisyys. Osalle vastaanottajista oli tyypillistä analyyttinen, toisille taas affektiivinen suuntautuminen kuviin ja mielikuviin alttaritaideteoksista. Tutkimustulokset antavat suuntaviivoja kirkon tuleviin taidehankintoihin avaten sitä, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita valokuvataiteen hyödyntämiseen ja mahdollisiin valokuva-alttaritaideteoksiin saattaa kirkossa liittyä.
Asiasanat:valokuva, alttaritaide, valokuva-alttaritaide, kuvateologia, vaikutushistoria, visuaalinen järjestys, vastaanottotutkimus, pyhyys