Työnantajan työturvallisuusvastuun rajoittuminen ja sen käytännön merkitys

Abstract

Työsuojelu liittyy vahvasti ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen, ja se koskettaa kaikkia työelämässä mukana olevia. Työsuojelun käsite on nykyään laaja, ja se sisältää tapaturmien torjunnan ja työntekijöiden suojelun lisäksi ajatuksia muun muassa työympäristön jatkuvasta kehittämisestä. Työsuojelun taustalla voidaan nähdä vaikuttavan myös yrityksen toiminnan taloudellisuuden ja kannattavuuden näkökulmat. Näillä yritystaloudellisilla näkökulmilla on merkittävä asema kannustimena kohti työelämän ja työolojen kehittämistä.

Yrityksen kannattavuudesta vastaavat suurelta osin työnantaja ja sen edustajina toimivat esimiehet. Samat tahot ovat päävastuussa myös työsuojelulainsäädännön noudattamisesta työnantajan toiminnassa. Kysymys siitä, kuka vastaa työturvallisuudesta, on kuitenkin monitahoinen ja tapauskohtainen. Vastuun kohdentumista arvioitaessa merkitystä on erityisesti eri tahojen asemilla ja toimivaltuuksilla. Vastuuseen voidaan asettaa jokainen, joka on laiminlyönyt muun muassa työturvallisuuslaissa (738/2002) asetettuja velvollisuuksiaan.

Tietyillä perusteilla työnantajan vastuuta voidaan myös vähentää ja rajoittaa. Tässä pro gradu -tutkielmassa on ennen kaikkea kyse juuri vastuun kohdentumis-, rajoittumis- ja laajuuskysymysten selvittämisestä. Tutkielman päätutkimuskysymykseen, millainen on vastuun rajoittumisen käytännön merkitys, pyritään vastaamaan tutkielman alun teoriaosaa seuraavassa tutkimusosassa. Rajoittumisen ilmenemistä käytännössä selvitetään oikeuskäytännöstä tehdyllä tutkimuksella. Tutkimuksen aineisto koostuu korkeimman oikeuden ja Suomen hovioikeuksien ratkaisukäytännön työturvallisuusrikostapauksista, joissa sovellettavaksi tulee uusi työturvallisuuslaki. Tapausten tilastoinnin pohjalta laskettujen prosenttiosuuksien ja todennäköisyyksien pohjalta tehdään johtopäätöksiä siitä, millainen painoarvo työnantajan vastuulla lopulta on.

Tutkielmassa tehdystä tutkimuksesta selviää, että viisi kuudesta työturvallisuusrikostapauksesta johtaa työnantajan vastuun toteamiseen ja vastuuseen asettamiseen. Aineistosta laskettu todennäköisyys sille, että työnantajan työturvallisuusvastuuta rajoitetaan, on 0,241. Todennäköisyys sille, että työnantajan vastuu rajoittuu kokonaan, eli että hän vapautuu työturvallisuusrikossyytteestä, on 0,130. Työnantajan työturvallisuusvastuu näyttäisi siis tutkimuksenkin perusteella olevan laaja ja rajoittuvan käytännössä melko harvoin.

Tutkielman lopussa esitelty teoreettinen malli työturvallisuuden huomioimisen neljästä tasosta on syntynyt yhdistämällä toisaalta oikeuskäytännön pohjalta esiinnousseita vinkkejä siihen, miten työpaikan työturvallisuudesta tulisi huolehtia, ja toisaalta esimiestyötä käsittelevän kirjallisuuden esittelemiä tapoja siihen, miten työturvallisuutta tulisi johtaa. Mallin neljä tasoa työturvallisuuden huomioimiseksi ovat lakia noudattamaan pyrkivä taso, ohjeistava ja tarkkaileva taso, huolehtiva ja hyvinvointiin panostava taso sekä keskustelun ja yhteiseksi kokemisen taso.

Asiasanat: työsuojelu, työturvallisuus, työturvallisuusvastuu