Työnohjaus kasvatus- ja opetusalan ammattilaisten työn tukena
LEPPÄNEN, MAIJU; TAPIOLA, NIINA (2012)
LEPPÄNEN, MAIJU
TAPIOLA, NIINA
2012
Kasvatustiede, varhaiskasvatus - Early Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-09-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22933
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22933
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatus- ja opetusalalla tapahtuvan työnohjaustoiminnan nykytilaa selvittämällä, millaisena työnohjaus kasvatus- ja opetusalalla näyttäytyy työnohjaajien näkökulmasta. Tutkimuksen tehtävänä on kartoittaa sitä, millaisessa roolissa työnohjaus tällä hetkellä on kasvatus- ja opetusalan työssä. Tutkimuksessa haetaan vastauksia myös siihen, voidaanko työnohjauksella vaikuttaa alan ammattilaisten ammatti-identiteettiin ja työhyvinvointiin. Tutkimuksen empiiristä osaa ohjaa aiheen teoreettinen tarkastelu, jossa ammatti-identiteetti ja työhyvinvointi nousivat keskeisiksi teemoiksi työnohjausta käsittelevässä kirjallisuudessa. Tutkimus ei kuitenkaan ole teorialähtöinen, vaan teoriasta nousevat lähinnä empiirisen tutkimuksen teemat.
Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimukseen kerättiin aineistoa ensin sähköisellä kyselylomakkeella ja myöhemmin lomakkeista saatua tietoa syvennettiin teemahaastattelujen avulla. Kyselylomakkeen tuottama aineisto analysoitiin luokittelemalla ja aineistosta pyrittiin löytämään yhtäläisyyksiä sekä toistuvia teemoja. Teemahaastattelujen analysoinnissa sovellettiin sisällönanalyysiä.
Työnohjaus näyttäisi tämän tutkimuksen tulosten, aiemman teoreettisen tarkastelun sekä aiheesta tehdyn aiemman tutkimuksen valossa olevan melko vakiintumaton osa kasvatus- ja opetusalan työtä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että työnohjaajien näkemysten mukaan kasvatus- ja opetusalalla tarve työnohjaukseen on suuri. Kasvatus- ja opetusalan haasteet, mm. moniammatillinen yhteistyö, työn kuormittavuus ja oman työnkuvan selkiytymättömyys luovat tarvetta työnohjaukselle.
Työnohjauksen kehittämisen haasteiksi tutkimusaineistosta nousivat työnohjausta koskevat asenteet sekä tietämättömyys työnohjauksen hyödyistä työn tukena. Lisäksi haasteena työnohjauksen kehittämiselle nähtiin taloudellisten resurssien riittämättömyys. Ammatillinen kasvu ja työhyvinvoinnin tukeminen voidaan tutkimusaineiston valossa kuitenkin nähdä työnohjauksen mahdollisuuksiksi ja työnohjaus voisi toimia vahvana osana kasvatus- ja opetusalan työtä, kehittämistä ja laadunhallintaa.
Asiasanat: Työnohjaus, kasvatus- ja opetusala, ammatti-identiteetti, työhyvinvointi