Parkour fyysisenä minuuden performanssina. Etnografinen tutkimus parkourharrastajien fyysisestä itsensä esittämisestä.

Abstract

Tutkimukseni käsittelee liikunnallisen harrastuksen parissa tapahtuvaa itsensä toteuttamista. Tällainen ruumiilliseen olemassaoloon perustuva itsensä toteuttaminen kuuluu luontevasti nykyaikaiseen elämäntyyliin, jossa yksilöllisen minuuden kehittäminen nähdään arvokkaana ja tärkeänä toimintana. Niinpä erilaiset liikuntaryhmät tarjoavat sekä sosiaalisesti että fyysisesti sopivan ympäristön tähän toimintaan mahdollistaen siinä tapahtuvan yksilöllisyyden luomisen. Tätä liikuntaryhmään sijoittuvaa ilmiötä selvittääkseni olen tutkinut parkour-lajin harrastajia eli parkouraajia, joiden harjoitukset muodostavat konkreettisen tutkimuskohteeni. Tutkimukseni perustuu etnografiseen tutkimusmenetelmään. Etnografisesti tuotettu aineistoni koostuu parkourharjoituksissa suorittamastani osallistuvasta havainnoinnista, tutkimushenkilöideni kuvaamista videoista ja parkouraajien omia näkemyksiä edustavista kirjallisista kommenteista.

Parkour-harjoituksissa tapahtuvaa yksilöllisyyden luomista tarkastelen Goffmanin (1959) itsensä esittämisen teorian avulla. Goffmanin (1959) mukaan yksilöt pyrkivät kaikissa tilanteissa luomaan itsestään mahdollisimman hyvän vaikutelman, mikä tapahtuu ennen kaikkea ruumiilliseen olemukseen ja nonverbaaliseen ilmaisuun tukeutuen. Tästä fyysisen toiminnan korostamisesta johtuen itsensä esittämisen teoria sopii osuvasti parkour-harjoitusten liikunnallisten vuorovaikutustilanteiden tarkastelemiseen. Goffmanin (1959) teoria toimiikin työssäni ikkunana, joka ohjaa vahvasti tutkittavan ilmiön tulkitsemistani. Tutkimuskohteessani ilmenevän itsensä esittämisen toiminnan jäsentämiseksi tarkasteluni rajautuu kuitenkin vain tiettyihin vuorovaikutusta rakentaviin osatekijöihin eli nonverbaalisen ilmaisun koodeihin. Huomion kohteena ovat kinesiikan ja fyysinen asemoitumisen koodit, joista muodostuvaa vuorovaikutuksellisten ilmaisujen kokonaisuutta kutsun työssäni sosiaalisesti merkitykselliseksi liikkumiseksi. Tähän aineiston rajaukseen ja taustateoriaani tukeutuen tutkimukseni tavoitteena on selvittää sitä: Miten parkouraajat esittävät fyysisesti itseään sosiaalisesti merkityksellisen liikkumisen avulla?

Tutkimustulosteni mukaan fyysinen minuuden luominen kietoutuu neljään merkitykselliseen tapahtumaan. Ensinnäkin parkour-harjoituksissa suoritetaan liikunnallisia haasteita, mikä edistää hyvän vaikutelman syntymistä. Myös haasteellisissa tempuissa kilpaileminen jäsentää keskinäistä pätevyyden esittämistä. Toisekseen itsensä esittäminen kiinnittyy erilaisiin yhteistyön muotoihin, sillä yhteinen liike-energia antaa yksilöiden esityksille siivet. Kolmas tärkeä tapahtuma muodostuu onnistumis- ja epäonnistumistilanteissa taiteilusta. Vaikutelman hallinnan kannalta molemmissa tilanteissa olennaista on esiintyä oikealla tavalla, missä auttaa kasvotyö. Neljäs itsensä esittämisen kulmakivi on omintakeisen, mutta lajinomaisen parkour-tyylin luomisen mahdollistava vapaa-aika.

Tulokset havainnollistavat sitä, miten liikunnan vuorovaikutustilanteissa tuotetaan pätevyyttä yksilöiden arvokkuutta samalla suojellen. Tällainen itsensä esittämisen toiminta on ennen kaikkea hyvin fyysistä. Tutkimuksestani avautuukin näkökulma siihen, että sosiaalisessa liikunnan harjoittamisessa on aina läsnä fyysinen pätevyyden esittäminen ja sitä kautta tapahtuva minuuden luominen. Tämän ilmiön tunnistamisesta voisi olla hyötyä esimerkiksi liikuntaryhmien toiminnassa.

Asiasanat:Itsensä esittäminen, nonverbaalinen vuorovaikutus, liikunta, liikkuminen, ruumiillisuus, parkour