Beyond Postmodernism: Family in Jonathan Franzen's Freedom
VÄYRYNEN, TITTA (2012)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
VÄYRYNEN, TITTA
2012
Englantilainen filologia - English Philology
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
Hyväksymispäivämäärä
2012-08-31Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoitus on osoittaa, että Jonathan Franzenin romaani Freedom (suom. Vapaus) vuodelta 2010 edustaa postmodernin kirjallisuuden vastadiskurssia, ja avainasemassa tälle tulkinnalle on romaanissa kuvattu perinteinen ydinperhe, Berglundit. Lähestyn postmodernin tuolle puolen ulottuvia elementtejä romaanissa paitsi siinä esitetyn perheyksikön, myös perheenjäsenten minäkäsitysten muovautumisen kautta.
Teoriapohjana hyödynnän Brian McHalen ja erityisesti Linda Hutcheonin määritelmiä postmodernista romaanista. Mukaellen mm. Stephen Burnin ja Nicoline Timmerin käsityksiä esitän, että 1990-luvulla on alkanut muodostua uudenlainen diskurssi, jota kutsun tutkielmani yhteydessä post-postmoderniksi. Vertailen tätä diskurssia McHalen ja Hutcheonin avulla luomaani postmodernin mittapuuta vasten. Esitän, että uusi postmodernia kirjallisuusdiskurssia hyödyntävä, mutta samalla siitä selkeästi eriytyvä, kirjallinen diskurssi edustaa tuoretta pyrkimystä vilpittömään ilmaisuun, ja romaanin ainakin osittaista paluuta arvojen ja vision äänitorveksi. Palaamalla peräänkuuluttamaan pysyviä arvoja post-postmoderni kirjallisuus vastustaa postmodernia relativismia, olematta kuitenkaan regressiivistä tai konservatiivista. Realistisesta kirjallisuusperinteestä diskurssi eroaa hakeutumalla dialogiin postmodernismin kanssa.
Tutkimani postmodernin vastadiskurssi voidaan tulkita postmodernin käänteen jälkeen kasvaneiden kirjailijoiden tavaksi jäsentää maailmaa ja reagoida siihen. Se hyödyntää monia postmoderneja tekniikoita ja osoittaa täten tietoisuutensa juuristaan postmodernissa diskurssissa. Yhteys postmodernismiin näkyy paitsi henkilöhahmojen identiteettikäsityksessä, myös tietynlaisena postmodernin kritiikkinä. Esimerkiksi uuden diskurssin pääkieli ei ole enää postmodernismille tyypillinen ironia, vaan se usein tietoisesti murtaa postmodernia ironiaa tai kohoaa sen yläpuolelle.
Keskityn analyysissani paitsi kuvaukseen Berglundin perheestä yksikkönä, myös yksittäisten perheenjäsenten tapaan kokea ja reagoida postmodernin käänteen aiheuttamiin fragmentaation, tyhjyyden ja keskiöttömyyden tunteisiin. Perheyksikkö kuvataan romaanissa aluksi parodiana täydellisestä ydinperheestä, sitten tämä käsitys dekonstruoidaan ja lopulta rekonstruoidaan ajatus perheestä rakkauden ja merkityksen luojana. Erittelen myös, kuinka Freedom suhtautuu postmoderniin käsitykseen minän rakentumisesta. Kuvatessani minän rakentumisesta perheen avulla ja sitä vastaan nojaan Stuart Hallin määritelmään identiteetistä jatkuvana prosessina, joka ei valmistu. Analyysillani osoitan, kuinka mm. henkilöhahmojen kokemus perheen rakkaudesta mahdollistaa heidän hetkittäin hahmottavan identiteettinsä eheinä ja kokonaisina.
Avainsanat: post-postmodernismi, perhe, Jonathan Franzen, identiteetti, minuus
Teoriapohjana hyödynnän Brian McHalen ja erityisesti Linda Hutcheonin määritelmiä postmodernista romaanista. Mukaellen mm. Stephen Burnin ja Nicoline Timmerin käsityksiä esitän, että 1990-luvulla on alkanut muodostua uudenlainen diskurssi, jota kutsun tutkielmani yhteydessä post-postmoderniksi. Vertailen tätä diskurssia McHalen ja Hutcheonin avulla luomaani postmodernin mittapuuta vasten. Esitän, että uusi postmodernia kirjallisuusdiskurssia hyödyntävä, mutta samalla siitä selkeästi eriytyvä, kirjallinen diskurssi edustaa tuoretta pyrkimystä vilpittömään ilmaisuun, ja romaanin ainakin osittaista paluuta arvojen ja vision äänitorveksi. Palaamalla peräänkuuluttamaan pysyviä arvoja post-postmoderni kirjallisuus vastustaa postmodernia relativismia, olematta kuitenkaan regressiivistä tai konservatiivista. Realistisesta kirjallisuusperinteestä diskurssi eroaa hakeutumalla dialogiin postmodernismin kanssa.
Tutkimani postmodernin vastadiskurssi voidaan tulkita postmodernin käänteen jälkeen kasvaneiden kirjailijoiden tavaksi jäsentää maailmaa ja reagoida siihen. Se hyödyntää monia postmoderneja tekniikoita ja osoittaa täten tietoisuutensa juuristaan postmodernissa diskurssissa. Yhteys postmodernismiin näkyy paitsi henkilöhahmojen identiteettikäsityksessä, myös tietynlaisena postmodernin kritiikkinä. Esimerkiksi uuden diskurssin pääkieli ei ole enää postmodernismille tyypillinen ironia, vaan se usein tietoisesti murtaa postmodernia ironiaa tai kohoaa sen yläpuolelle.
Keskityn analyysissani paitsi kuvaukseen Berglundin perheestä yksikkönä, myös yksittäisten perheenjäsenten tapaan kokea ja reagoida postmodernin käänteen aiheuttamiin fragmentaation, tyhjyyden ja keskiöttömyyden tunteisiin. Perheyksikkö kuvataan romaanissa aluksi parodiana täydellisestä ydinperheestä, sitten tämä käsitys dekonstruoidaan ja lopulta rekonstruoidaan ajatus perheestä rakkauden ja merkityksen luojana. Erittelen myös, kuinka Freedom suhtautuu postmoderniin käsitykseen minän rakentumisesta. Kuvatessani minän rakentumisesta perheen avulla ja sitä vastaan nojaan Stuart Hallin määritelmään identiteetistä jatkuvana prosessina, joka ei valmistu. Analyysillani osoitan, kuinka mm. henkilöhahmojen kokemus perheen rakkaudesta mahdollistaa heidän hetkittäin hahmottavan identiteettinsä eheinä ja kokonaisina.
Avainsanat: post-postmodernismi, perhe, Jonathan Franzen, identiteetti, minuus