SAIRAANHOITAJIEN JA LÄÄKÄREIDEN VÄLINEN TYÖNJAKO PSYKIATRISESSA HOIDOSSA - työnjaon sisältö, toteutuminen ja merkitys hoitoprosessin laadulle
HUUSKONEN, MINNA (2012)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
HUUSKONEN, MINNA
2012
Hoitotiede - Nursing Science
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2012-10-05Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata sairaanhoitajien ja lääkäreiden välistä työnjakoa psykiatrisessa hoidossa sairaanhoitajien näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa terveydenhuollon johtamisen, kehittämisen ja kouluttamisen tueksi.Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla yhdeksää työnjakoa joko sairaalassa tai avohoidossa toteuttavaa sairaanhoitajaa. Aineiston keruu tapahtui marraskuussa 2011 avoimen haastattelun menetelmin. Aineisto analysoitiin induktiivista sisällönanalyysiä käyttäen.
Tutkimuksen tuloksena saatiin tietoa työnjaon sisällöstä, toteutuksesta ja merkityksestä hoitoprosessin laadulle. Sairaanhoitajat toteuttivat työnjaon myötä vaativia aiemmin lääkäreille kuuluneita tehtäviä. Työnjako sisälsi pääosin diagnostiikkaan ja kirjaamiseen liittyviä tehtäviä, mutta työnkuvassa oli myös ohjaukseen ja lääkehoitoon liittyviä tehtäviä. Työnjaon toteutukseen sairaanhoitajien ja lääkäreiden välillä vaikuttivat eri ammattiryhmien ajatukset, asenteet ja tieto työnjakoa kohtaan kuten myös hoitajien ja lääkäreiden osaaminen. Työnjaosta huolimatta lääketieteellinen vastuu katsottiin kuuluvaksi lääkärille. Työnjaon myötä hoitajien ja lääkäreiden välinen yhteistyö oli parantunut. Työnjaon koettiin joskus vaikuttavan negatiivisesti hoitajien perustyöhön, jolloin se nähtiin kuormittavana tekijänä. Työnjaosta ei aina ollut hyötyä lääkäreiden ajankäytölle. Työnjaon myötä potilaiden katsottiin pääsevän oikeaan paikkaan hoitoon nopeammin, mutta hoitoaikoihin sillä ei aina voitu vaikuttaa. Diagnostiikan katsottiin kehittyneen ja tulleen objektiivisemmaksi. Valmiudet antaa tietoa potilaille olivat parantuneet ja potilaiden tilanteet huomioitiin kokonaisvaltaisesti. Työnjaon koettiin edistäneen potilasturvallisuutta ja potilaiden oikeuksien toteutumista. Työnjaon koettiin vaikuttaneen positiivisesti potilaiden tyytyväisyyteen hoitoa kohtaan samoin kuin hoitajien omaan työtyytyväisyyteen.Työnjakoa tulisi edelleen kehittää, koska sillä voidaan edistää potilaiden hoitoa ja hoitoprosessin toimintaa. Työnjako tulisi huomioida eri ammattiryhmien perehdytyksessä tehokkaan toteutumisen edistämiseksi. Johtamistoimenpiteitä ja selkeitä ohjeita kaivataan tiedonpuutteen ja asenteiden vaikuttaessa työnjaon toteutukseen. Hoitajien toimenkuva tulisi miettiä tarkasti, ettei se aiheuttaisi ristiriitaa perustyöhön. Ammattiryhmien välille kaivataan yhteistyökokouksia työnjaon kehittämiseksi. Hoitajien työpanoksen lisäksi tarvitaan riittävästi lääkäreitä vastaamaan toiminnasta. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää työnjakoa suunniteltaessa ja edelleen kehitettäessä. Jatkossa olisi tärkeää saada tietoa työnjaosta potilaiden ja lääkäreiden näkökulmasta sekä voidaanko työnjaolla vaikuttaa rekrytointiin ja terveydenhuollon kustannuksiin.
Avainsanat: sairaanhoitajat, lääkärit, työnjako, psykiatrinen hoito, hoidon laatu
Tutkimuksen tuloksena saatiin tietoa työnjaon sisällöstä, toteutuksesta ja merkityksestä hoitoprosessin laadulle. Sairaanhoitajat toteuttivat työnjaon myötä vaativia aiemmin lääkäreille kuuluneita tehtäviä. Työnjako sisälsi pääosin diagnostiikkaan ja kirjaamiseen liittyviä tehtäviä, mutta työnkuvassa oli myös ohjaukseen ja lääkehoitoon liittyviä tehtäviä. Työnjaon toteutukseen sairaanhoitajien ja lääkäreiden välillä vaikuttivat eri ammattiryhmien ajatukset, asenteet ja tieto työnjakoa kohtaan kuten myös hoitajien ja lääkäreiden osaaminen. Työnjaosta huolimatta lääketieteellinen vastuu katsottiin kuuluvaksi lääkärille. Työnjaon myötä hoitajien ja lääkäreiden välinen yhteistyö oli parantunut. Työnjaon koettiin joskus vaikuttavan negatiivisesti hoitajien perustyöhön, jolloin se nähtiin kuormittavana tekijänä. Työnjaosta ei aina ollut hyötyä lääkäreiden ajankäytölle. Työnjaon myötä potilaiden katsottiin pääsevän oikeaan paikkaan hoitoon nopeammin, mutta hoitoaikoihin sillä ei aina voitu vaikuttaa. Diagnostiikan katsottiin kehittyneen ja tulleen objektiivisemmaksi. Valmiudet antaa tietoa potilaille olivat parantuneet ja potilaiden tilanteet huomioitiin kokonaisvaltaisesti. Työnjaon koettiin edistäneen potilasturvallisuutta ja potilaiden oikeuksien toteutumista. Työnjaon koettiin vaikuttaneen positiivisesti potilaiden tyytyväisyyteen hoitoa kohtaan samoin kuin hoitajien omaan työtyytyväisyyteen.Työnjakoa tulisi edelleen kehittää, koska sillä voidaan edistää potilaiden hoitoa ja hoitoprosessin toimintaa. Työnjako tulisi huomioida eri ammattiryhmien perehdytyksessä tehokkaan toteutumisen edistämiseksi. Johtamistoimenpiteitä ja selkeitä ohjeita kaivataan tiedonpuutteen ja asenteiden vaikuttaessa työnjaon toteutukseen. Hoitajien toimenkuva tulisi miettiä tarkasti, ettei se aiheuttaisi ristiriitaa perustyöhön. Ammattiryhmien välille kaivataan yhteistyökokouksia työnjaon kehittämiseksi. Hoitajien työpanoksen lisäksi tarvitaan riittävästi lääkäreitä vastaamaan toiminnasta. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää työnjakoa suunniteltaessa ja edelleen kehitettäessä. Jatkossa olisi tärkeää saada tietoa työnjaosta potilaiden ja lääkäreiden näkökulmasta sekä voidaanko työnjaolla vaikuttaa rekrytointiin ja terveydenhuollon kustannuksiin.
Avainsanat: sairaanhoitajat, lääkärit, työnjako, psykiatrinen hoito, hoidon laatu