Islam, identiteetti ja naiseuden tuottaminen suomalaisten musliminaisten blogeissa
SIPILÄ, SUVI (2012)
SIPILÄ, SUVI
2012
Sosiologia - Sociology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-06-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22790
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22790
Tiivistelmä
Islam on tänä päivänä ajankohtainen ja mielipiteitä herättävä aihe. Islam nähdään lännessä usein muuttumattomana ja yhtenäisenä kokonaisuutena, joka mielletään jollain tapaa jopa vastakkaiseksi länsimaiselle sivistykselle ja modernille elämäntavalle. Mielikuvilla islamista ja muslimeista on tänä päivänä konkreettisia seurauksia, koska islam ei ole enää kaukainen ilmiö, vaan se on tullut lähemmäksi myös suomalaisten elämää ja arkitodellisuutta. Muslimien määrä on lisääntynyt Suomessa voimakkaasti 1990-luvulta lähtien ja samaan aikaan myös islamiin kääntyneiden määrä on kasvanut. Islamiin kääntyneet joutuvat usein kokemaan epäluuloa länsimaissa, koska uskonnollisten ja etnisten rajojen ylittäminen rikkoo totuttuja tapoja. Naisten kääntyminen herättää jopa vahvempia reaktioita kuin miesten, koska sukupuolikäsitykset ovat olleet tärkeitä rakennettaessa toiseutta islamin ja lännen välille.
Tarkastelen tässä tutkielmassa islamiin aikuisiällä kääntyneiden suomalaisten naisten internetissä olevia blogeja. Aineisto koostuu kahdeksan suomalaisen musliminaisen blogikirjoituksista vuodelta 2010. Analysoin blogikirjoituksia siitä näkökulmasta, millaista naiseutta islamiin kääntyneet suomalaisnaiset tuottavat kirjoituksissaan ja miten he rakentavat musliminaisidentiteettiä yhtäältä islamilaisen ja toisaalta suomalaisen kulttuurin välimaastossa. Toinen laaja näkökulma on, millaista islamia suomalaiset musliminaiset blogikirjoitusten perusteella arkielämässään elävät ja kuinka uskonto näkyy ja vaikuttaa heidän elämäänsä. Islamin nähdään muotoutuvan naisten toiminnan kautta ja saavan omanlaisen muodon suomalaisessa kulttuurikontekstissa. Tähän liittyy läheisesti ajatus ”monista islameista”.
Analysoin blogikirjoituksia teemoittelun kautta. Kirjoituksista nousi esiin kolme pääteemaa, jotka ovat muslimi-identiteetin kokonaisvaltaisuus, naiseuden rakentuminen kahden kulttuurin välissä ja pukeutuminen musliminaiseuden rakentumisessa. Musliminaiseuden selkein representaatio on uskonnollinen pukeutuminen ja huivin käyttö. Suomalaiset naiset pukeutuvat uskonnon edellyttämällä tavalla, mutta antavat samalla pukeutumiselleen myös toisenlaisia merkityksiä. Peittävä pukeutuminen voidaan nähdä muun muassa vapautumisena länsimaisista ulkonäkövaatimuksista. Islamiin kääntyneet naiset kokevat uskonnollisen identiteetin ensisijaiseksi ja islam vaikuttaa elämän kaikkiin osa-alueisiin. Kääntyneet pyrkivät myös löytämään tärkeiksi kokemilleen asioille ja arvoille hyväksyttävät perustelut islamista, vaikka nämä asiat eivät lähtökohtaisesti kuuluisi islamin piiriin. Toisin sanoen kääntyneet eivät katso sellaisten asioiden, jotka ymmärretään epäoikeudenmukaisiksi kuuluvan islamin piiriin ja vastaavasti hyvinä pidetyt asiat hyväksytään ”omaan islamiin” kuuluviksi. Vaikka islam nähdään blogikirjoituksissa lähtökohtaisesti muuttumattomana, eivät islamin eletyt muodot ole kuitenkaan immuuneja sille kulttuurikontekstille, jossa sitä eletään.
Asiasanat:islam, islamiin kääntyminen, identiteetti, kulttuurinen sukupuoli, naiseus, blogi