Vankilassa olevan miehen monimuotoinen ja tilannesidoksinen isyys
ELLILÄ, TUIRE (2012)
ELLILÄ, TUIRE
2012
Hoitotiede - Nursing Science
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22738
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22738
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata vankilassa olevan miehen kokemusta isyydestään. Tarkoitus on saada tietoa vankilassa olevien isien henkilökohtaisista kokemuksista ja siitä, miten vankeusrangaistuksen suorittaminen vaikuttaa kokemukseen. Saadun tiedon avulla voidaan kehittää vankilan perhetyötä ja vahvistaa vankilassa olevan miehen isyyttä. Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen. Aineisto kerättiin yhdeltätoista (N=11) vankilassa olevalta isältä teemahaastattelun avulla ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Vankilassa olevan miehen kokemus isyydestään oli monmuotoinen ja tilanteeseen sidottu. Tämä koostui isyyteen kasvamisesta, yhteydenpidosta ja yhdessäolosta, aikuisten jäähyllä olemisesta, vankilassa saadusta vähäisestä isyyden tuesta ja paremman elämän uskosta. Vankeutta edeltävä elämäntilanne ja vankilaympäristö vaikuttivat isyyden kokemukseen. Isät olivat kasvaneet varsin erilaisissa perheissä ja saaneet hyvin erilaiset eväät elämäänsä. Oman lapsen syntymä oli odotettu ja iloinen tapahtuma. Isän elämäntilanne rauhoittui lapsen syntymän jälkeen, mutta elämäntavan muutos ei välttämättä kestänyt kovin pitkään. Epävarmuus omasta isyydestä ilmeni vastuullisuuden ja isyyden arvostuksen puutteena.
Isät viettivät tavallista arkielämää lastensa kanssa. Yhdessäolon kuvauksissa korostuivat yhdessä tekeminen ja toiminnallisuus. Vankilan asettamat rajoitteet heikensivät isänä olemisen kokemusta. Vankilasta yhteydenpito lapsiin oli rajoittunut ja onnistui puheluiden, kirjeiden ja erilaisten tapaamisten avulla. Yhteydenpidon tavat ja toteutuminen riippuivat vankilan ympäristöstä, käytännöistä ja säännöistä. Epäasialliset tapaamistilat, pitkä tapaamismatka ja vankiloiden säännöt haittasivat yhteydenpitoa.
Vankila tarjosi paikan pysähtymiselle. Vankilassa ollessa isillä oli mahdollisuus miettiä, mitä elämältä ja tulevaisuudelta halusivat. Vangit näkivät tulevaisuutensa toiveikkaana, ja isyys vaikutti vangin haluun muuttaa elämätapansa. Vankeudenaikaisen isyyden tukemisen kannalta oleellista oli yhteistyö vankilan henkilökunnan kanssa. Vähäiseen yhteistyöhön vaikuttivat henkilökunnan epäselvät selitykset, epäluuloisuus ja luottamuksen puuttuminen. Vapautumisprosessissa perheen tuki koettiin merkittäväksi. Isät ehdottivat vankilan perhetyöhön kehittämisehdotuksiaan. Etenkin suljettuun vankilaan toivottiin pidempiä tapaamisia ja enemmän tapaamistiloja. Isät toivoivat erillistä rakennusta tapaamisiin sekä virikkeitä lapsille. Jokaiseen vankilaan koettiin tarvittavan oma perhetyöntekijä, joka kuuntelisi ja neuvoisi sekä paneutuisi vankilassa olevan isän perheen asioihin. Isät myös odottivat, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ihmisenä.
Asiasanat:isä, isyys, vankila, isä-lapsisuhde
Vankilassa olevan miehen kokemus isyydestään oli monmuotoinen ja tilanteeseen sidottu. Tämä koostui isyyteen kasvamisesta, yhteydenpidosta ja yhdessäolosta, aikuisten jäähyllä olemisesta, vankilassa saadusta vähäisestä isyyden tuesta ja paremman elämän uskosta. Vankeutta edeltävä elämäntilanne ja vankilaympäristö vaikuttivat isyyden kokemukseen. Isät olivat kasvaneet varsin erilaisissa perheissä ja saaneet hyvin erilaiset eväät elämäänsä. Oman lapsen syntymä oli odotettu ja iloinen tapahtuma. Isän elämäntilanne rauhoittui lapsen syntymän jälkeen, mutta elämäntavan muutos ei välttämättä kestänyt kovin pitkään. Epävarmuus omasta isyydestä ilmeni vastuullisuuden ja isyyden arvostuksen puutteena.
Isät viettivät tavallista arkielämää lastensa kanssa. Yhdessäolon kuvauksissa korostuivat yhdessä tekeminen ja toiminnallisuus. Vankilan asettamat rajoitteet heikensivät isänä olemisen kokemusta. Vankilasta yhteydenpito lapsiin oli rajoittunut ja onnistui puheluiden, kirjeiden ja erilaisten tapaamisten avulla. Yhteydenpidon tavat ja toteutuminen riippuivat vankilan ympäristöstä, käytännöistä ja säännöistä. Epäasialliset tapaamistilat, pitkä tapaamismatka ja vankiloiden säännöt haittasivat yhteydenpitoa.
Vankila tarjosi paikan pysähtymiselle. Vankilassa ollessa isillä oli mahdollisuus miettiä, mitä elämältä ja tulevaisuudelta halusivat. Vangit näkivät tulevaisuutensa toiveikkaana, ja isyys vaikutti vangin haluun muuttaa elämätapansa. Vankeudenaikaisen isyyden tukemisen kannalta oleellista oli yhteistyö vankilan henkilökunnan kanssa. Vähäiseen yhteistyöhön vaikuttivat henkilökunnan epäselvät selitykset, epäluuloisuus ja luottamuksen puuttuminen. Vapautumisprosessissa perheen tuki koettiin merkittäväksi. Isät ehdottivat vankilan perhetyöhön kehittämisehdotuksiaan. Etenkin suljettuun vankilaan toivottiin pidempiä tapaamisia ja enemmän tapaamistiloja. Isät toivoivat erillistä rakennusta tapaamisiin sekä virikkeitä lapsille. Jokaiseen vankilaan koettiin tarvittavan oma perhetyöntekijä, joka kuuntelisi ja neuvoisi sekä paneutuisi vankilassa olevan isän perheen asioihin. Isät myös odottivat, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ihmisenä.
Asiasanat:isä, isyys, vankila, isä-lapsisuhde