KUNNAN MYÖNTÄMÄ HARKINNANVARAINEN TOIMEENTULOTUKI :Lainopillinen tutkielma kunnan tehtävästä viimesijaisen toimeentulon turvaajana
TOSSAVAINEN, MIRVA (2012)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
TOSSAVAINEN, MIRVA
2012
Kunnallisoikeus - Local Public Law
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
Hyväksymispäivämäärä
2012-06-19Tiivistelmä
Kunnan myöntämä toimeentulotuki on tarkoitettu turvaamaan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Toimeentulotuki on subjektiivinen oikeus ja tuki on tarkoitettu viimesijaiseksi taloudelliseksi turvaksi. Lainsäädäntö korostaa siten toimeentulotuen olevan vain väliaikainen toimeentuloturva esimerkiksi kriisitilanteissa tai yllättävien elämänmuutosten aikana.
Toimeentulotukea koskevat oikeudelliset säännökset ovat peräisin sosiaalihuoltolaista (710/1982) ja -asetuksesta (607/1983) sekä toimeentulotuen yleisistä perusteista annetusta valtioneuvoston päätöksestä (988/1993). Ensimmäinen pelkästään toimeentulotukea sääntelevä laki toimeentulotuesta (1412/1997) tuli voimaan 1.3.1998. Toimeentulotuen säätämisen tavoitteena lailla oli selkeyttää toimeentulotukea koskevaa repaleista sääntelyä. Uuden lain säätämistä perusteltiin myös vuoden 1995 perusoikeusuudistuksella, jonka myötä oikeus viimesijaiseen toimeentuloturvaan ymmärrettiin perusoikeudeksi.
Perustuslain (731/1999) 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Ennen varsinaisen toimeentulotukilain (1412/1997) säätämistä toimeentulotukeen liittyvinä ongelmina pidettiin muun muassa tuen laajaa käyttöä ensisijaisten etuuksien täydentäjänä sekä tuen pitkäaikaiskäyttöä. Lain säätämisellä haluttiin selkeyttää muun muassa näitä ongelmia.
Tässä tutkielmassa on tarkastelu toimeentulotuen oikeudellista sääntelyä pääsääntöisesti oikeusdogmaattisin keinon eli voimassaolevaa, kuntia velvoittavaa lainsäädäntöä tarkastellen. Tutkimus on ajankohtainen, sillä havaittavissa on, etteivät toimeentulotukilakiin (1412/1997) tehdyt uudistukset ole poistaneet sen käyttöön liittyvää problematiikkaa, vaan siihen liittyvät ongelmat näyttävät sitä vastoin syventyneen toimeentulotuen muodostuessa pitkäaikaiseksi toimeentulotuen lähteeksi vastoin sen oikeudellis- poliittisia tavoitteita.
Vuonna 2006 toimeentulotuen rakennetta uudistettiin kunnan toiminnan kannalta merkityksellisesti. Uudistuksen myötä muutettiin muun muassa toimeentulotuen rahoitusta sekä tuen nimikkeitä. Uusien nimikkeiden mukaan toimeentulotuki muodostuu kolmesta eri osasta, joita ovat perustoimeentulotuki sekä täydentävä toimeentulotuki sekä ennalta ehkäisevä toimeentulotuki. Tässä tutkielmassa on pyritty tarkastelemaan kunnan ehkäisevän toimeentulotuen käyttöä, sille asetettuja tavoitteita ja kunnan velvollisuutta ennalta ehkäisevän tuen käytössä, joka lainsäädännöllisesti kuuluu kunnan oman harkintavallan piiriin. Tässä tutkimuksessa tarkastelu on rajattu harkinnanvaraisen toimeenlotuenkäyttämisen jäsentymiseen kunnan keinona vastata syrjäytymisen ehkäisyyn ja köyhyyden torjuntaan.Asiasanat: viimesijainen toimeentuloturva, kunnallinen itsehallinto, yhdenvertaisuus, köyhyys, syrjäytyminen
Toimeentulotukea koskevat oikeudelliset säännökset ovat peräisin sosiaalihuoltolaista (710/1982) ja -asetuksesta (607/1983) sekä toimeentulotuen yleisistä perusteista annetusta valtioneuvoston päätöksestä (988/1993). Ensimmäinen pelkästään toimeentulotukea sääntelevä laki toimeentulotuesta (1412/1997) tuli voimaan 1.3.1998. Toimeentulotuen säätämisen tavoitteena lailla oli selkeyttää toimeentulotukea koskevaa repaleista sääntelyä. Uuden lain säätämistä perusteltiin myös vuoden 1995 perusoikeusuudistuksella, jonka myötä oikeus viimesijaiseen toimeentuloturvaan ymmärrettiin perusoikeudeksi.
Perustuslain (731/1999) 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Ennen varsinaisen toimeentulotukilain (1412/1997) säätämistä toimeentulotukeen liittyvinä ongelmina pidettiin muun muassa tuen laajaa käyttöä ensisijaisten etuuksien täydentäjänä sekä tuen pitkäaikaiskäyttöä. Lain säätämisellä haluttiin selkeyttää muun muassa näitä ongelmia.
Tässä tutkielmassa on tarkastelu toimeentulotuen oikeudellista sääntelyä pääsääntöisesti oikeusdogmaattisin keinon eli voimassaolevaa, kuntia velvoittavaa lainsäädäntöä tarkastellen. Tutkimus on ajankohtainen, sillä havaittavissa on, etteivät toimeentulotukilakiin (1412/1997) tehdyt uudistukset ole poistaneet sen käyttöön liittyvää problematiikkaa, vaan siihen liittyvät ongelmat näyttävät sitä vastoin syventyneen toimeentulotuen muodostuessa pitkäaikaiseksi toimeentulotuen lähteeksi vastoin sen oikeudellis- poliittisia tavoitteita.
Vuonna 2006 toimeentulotuen rakennetta uudistettiin kunnan toiminnan kannalta merkityksellisesti. Uudistuksen myötä muutettiin muun muassa toimeentulotuen rahoitusta sekä tuen nimikkeitä. Uusien nimikkeiden mukaan toimeentulotuki muodostuu kolmesta eri osasta, joita ovat perustoimeentulotuki sekä täydentävä toimeentulotuki sekä ennalta ehkäisevä toimeentulotuki. Tässä tutkielmassa on pyritty tarkastelemaan kunnan ehkäisevän toimeentulotuen käyttöä, sille asetettuja tavoitteita ja kunnan velvollisuutta ennalta ehkäisevän tuen käytössä, joka lainsäädännöllisesti kuuluu kunnan oman harkintavallan piiriin. Tässä tutkimuksessa tarkastelu on rajattu harkinnanvaraisen toimeenlotuenkäyttämisen jäsentymiseen kunnan keinona vastata syrjäytymisen ehkäisyyn ja köyhyyden torjuntaan.Asiasanat: viimesijainen toimeentuloturva, kunnallinen itsehallinto, yhdenvertaisuus, köyhyys, syrjäytyminen