Pienten osakeyhtiöiden verosuunnittelukeinot ja niiden käyttö
LIUKKONEN, LAURA (2012)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LIUKKONEN, LAURA
2012
Yrityksen taloustiede, laskentatoimi - Accounting and Finance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
Hyväksymispäivämäärä
2012-06-19Tiivistelmä
Verosuunnittelulla on tärkeä rooli yrityksen talouden hallinnassa. Suomessa kirjanpito ja verotus ovat kytkettyjä toisiinsa monin tavoin. Kirjanpidollinen tulos on pohjana verotuksen tulokselle ja kirjanpidon varallisuus laskettavalle nettovarallisuudelle. Verotus liittyy siten keskeisesti yrityksen laskentatoimeen ja vaikuttaa kaikkeen yritystoiminnassa. Verosuunnittelun tarkoituksena on ennakoida verojen vaikutus yrityksen toimintaan ja pyrkiä verotuksellisesti edulliseen yrityksen rakenteeseen. Sen tehtävänä on myös esittää eri vaihtoehtoja, jotka ovat verotuksellisesti edullisia. Verosuunnittelulla tulisi voida välttää verohaittojen ja hallitsemattomien verotustilanteiden syntyminen.
Verosuunnittelu on muuttuvan lainsäädännön vuoksi haastavaa. Sen vuoksi sitä tulisikin tehdä jatkuvasti. Verosuunnittelu on aiemmin painottunut pääosin tilinpäätössuunnitteluun. Suurin osa varausten muodostamismahdollisuuksista on kuitenkin viime vuosina poistettu ja verosuunnittelun painopiste on siirtynyt tilikauden aikana tapahtuvaan jatkuvaan verosuunnitteluun. Tyypillisiä verosuunnittelutilanteita ovat tulossuunnittelu, yritysrakenteen valinta ja sen muuttaminen sekä sukupolvenvaihdos.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa pienten osakeyhtiöiden merkittävimmät verosuunnittelukeinot sekä selvittää niiden käyttöä. Teoriaosuudessa esitellään merkittävimmät kirjallisuudessa esille tulleet verosuunnittelukeinot. Empiirisessä osuudessa verosuunnittelukeinojen käyttöä tutkittiin lomakekyselyn avulla, joka lähetettiin Pirkanmaan ja Etelä-Savon osakeyhtiöiden johtohenkilöille. Kysely toteutettiin loppuvuodesta 2011 ja vastauksia saatiin 205 kpl. Kysely haluttiin kohdistaa nimenomaan omistajayrittäjille, koska haluttiin saada tietoa suoraan toimijoilta. Tämän kaltaisia laskentatoimen verotutkimuksia, jossa empiirisesti kerättyä aineistoa tutkitaan kvantitatiivisin menetelmin, ei ole tehty Suomessa paljoa. Kyselyt on lisäksi usein kohdistettu tilitoimistoille eikä yrityksille.
Tärkeimpinä tutkimuksen tuloksina voidaan mainita, että verosuunnittelua pidetään tärkeänä ja sitä tehdään yleisesti. Selkeitä syitä eri verosuunnittelukeinojen toteuttamiselle ei löydetty. Tätä tutkittiin esimerkiksi vertaamalla yrityksen kokoa kuvaavia tekijöitä verosuunnittelun toteuttamiseen. Eri verosuunnittelukeinoista yleisimmin käytettyjä olivat ne jotka yksinkertaisuutensa vuoksi ovat kaikkien helposti käytettävissä.
Asiasanat:Verosuunnittelu, osakeyhtiö, yritysverotus, nettovarallisuus