Kriitikon roolit sanomalehtien elokuva-arvosteluissa

Abstract

Pro gradu -tutkielmani aiheena on sanomalehtien elokuva-arvostelut. Tutkielmani kiinnittyy kahteen eri diskurssiin: elokuvataiteeseen ja sanomalehtitekstiin. Erityislaatuista elokuvataiteesta taiteen kentässä tekee se, että toisin kuin esimerkiksi kuvataide tai teatteri, on elokuva kaikkien kansankerrostumien yhteinen taiteenlaji. Viimeistään television kautta elokuvat ovat myös niiden kansalaisten nähtävissä, jotka eivät muuten ”harrasta kulttuuria”. Toisaalta sanomalehdet ovat se media, jonka kautta elokuva-arvostelut leviävät laajalti kaiken kansan luettavaksi, riippumatta lukijakunnan ikä- tai ammattijakaumasta. Sanomalehden toimittajat ovatkin tottuneita kirjoittamaan taiteesta laajalle ja heterogeeniselle lukijakunnalle.

Tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaisia interpersoonaisia keinoja sanomalehtien elokuva-arvostelujen kirjoittajat käyttävät ja millaisia rooleja nämä keinot kirjoittajille muodostavat. Tarkoituksena on siis hahmottaa kirjoittajien luomaa vuorovaikutusta itsensä ja lukijoidensa välillä. Tutkimuksen aineistona on 76 elokuva-arvostelua, jotka on poimittu Aamulehdestä, Helsingin Sanomista ja Turun Sanomista.

Aineistosta olen poiminut ne ilmaukset, joissa esiintyy kirjoittaja- tai lukijaviitteisiä persoonaviittauksia tai modaalisia ilmauksia. Näiden ilmausten perusteella olen muodostanut kuusi elokuvakriitikoille tyypillistä roolia: kirjoittaja kertojana, kirjoittaja havainnoijana, kirjoittaja mielipidekirjoittajana, kirjoittaja elokuvan suosittelijana, kirjoittaja elokuvan analysoijana ja kirjoittaja oman roolinsa kommentoijana. Roolit muodostuvat ilmausten semanttisten ja pragmaattisten merkitysten kautta: oleelliseksi nousee se, mitä kirjoittajat tekstissä milloinkin tekevät ja millaista vuorovaikutusta he luovat itsensä ja lukijoidensa välille. Niinpä sinänsä muodoltaan samantyyppiset ilmaukset saattavat itse asiassa kuvastaa erilaista suhtautumista – ja toisaalta muodollisesti samantyyppiset ilmaukset saattavat ilmaista merkitykseltään erilaisia lähestymistapoja tekstiin ja lukijaan.

Tuloksista voi päätellä, että elokuva-arvosteluiden kirjoittajilla on käytössään hyvin laaja ilmaisurekisteri. Yleisin persoonaisuuden ilmaisumuoto on nollapersoona, jolla kirjoittaja voi viitata niin itseensä, lukijoihinsa kuin ”keneen tahansa”. Kuitenkaan ilmipannut persoonailmauksetkaan, kuten minä-kerronta ja lukijoihin viittaaminen eksplisiittisesti, eivät ole tavattomia. Modaalisuuden ilmauksista yleisin on niin ikään laaja-alaisesti (episteeminen, dynaaminen ja deonttinen modaalisuus) käytetyt voida-verbin sisältävät ilmaukset, jotka usein esiintyvät juuri nollapersoonassa.

Asiasanat:elokuva-arvostelu, modaalisuus, persoonaisuus, sanomalehtikieli, tekstintutkimus