Vuorovaikutus imetysohjauksessa

Abstract

Imetyksen edistäminen on tärkeä kansanterveydellinen tavoite. Synnytyssairaalassa annettava imetysohjaus on keskeinen, suoraan vauvan ravitsemukseen ja maidonerityksen käynnistymiseen vaikuttava keino edistää imetystä. Imetysohjauksen ensisijaisena tavoitteena on saada vauva imemään rintaa hyvällä otteella ja turvata vauvan ravinnonsaanti. Toisena tavoitteena on ohjata ja tukea äitiä niin, että hän selviää imetyksestä jatkossa omatoimisesti, ja osaa tunnistaa ongelmatilanteita ja etsiä niihin ratkaisuja.

Tässä tutkimuksessa käsitellään imetysohjausta institutionaalisena vuorovaikutustilanteena, ja tutkitaan etnometodologisen keskustelunanalyysin avulla sitä, miten ohjauksen tavoitteita toteutetaan vuorovaikutuksen keinoin. Synnytyssairaalan vuodeosastoilla videoitujen imetysohjaustilanteiden analyysi osoittaa, että ohjaustilanne rakentuu tehtäväorientoituneista vaiheista, joiden suorittaminen on keskinäisesti riippuvaista. Tärkeimmät toimintajaksot, neuvominen ja ohjaaminen, on analyysissa jaoteltu ajallisen ulottuvuuden perusteella: neuvominen suuntautuu tulevaisuuteen, ja neuvot on tarkoitettu noudatettaviksi myöhemmin. Ohjaaminen suuntautuu juuri meneillään olevaan tilanteeseen, ja ohjeet on tarkoitettu noudatettaviksi välittömästi.

Tarkemmassa analyysissa keskitytään ohjesekvenssin tarkasteluun. Ohjesekvenssit rakentuvat monipolvisiksi. Monipolvisuus liittyy toisaalta toiminnan valinnaisuuteen, toisaalta siihen, että imetystilanteessa suoritettavat toiminnot ovat monivaiheisia. Myös samaa toimintaa koskevia, eri tavoin muotoiltuja ohjeita voidaan antaa perätysten ohjeketjuna. Ohjeiden muotoilussa korostetaan valinnaisuutta ja vaihtoehtoisuutta. Ohjesekvenssit sisältävät usein perustelupuheenvuoron, jolla perustellaan ja vahvistetaan tarjottua toimintatapaa, välitetään tietoa ja ennakoidaan ongelmia. Palautepuheenvuoron avulla arvioidaan äidin ja vauvan toimintaa, mutta äidille suunnatut, ongelmaa osoittavat palautteet ovat harvinaisia. Erikoislaatuinen imetysohjaukseen liittyvä vuorovaikutuksen piirre on vauvan kautta ohjaaminen, joka tuotetaan puhumalla vauvasta tai vauvalle. Vauvan kautta ohjaaminen näyttää olevan keskeinen korjaamisen keino. Vauvan asema aktiivisena toiminnan osapuolena korostuu, ja lisäksi vauvan kautta ohjaamalla hoitaja voi helpottaa arkaluontoisen tilanteen aiheuttamaa vuorovaikutuksen jännitettä, ja käsitellä hienovaraisesti vastasyntyneelle tyypillistä, usein ongelmalliseksi koettua käytöstä.

Imetysohjauksen vuorovaikutus vaikuttaa varsin ambivalentilta. Toisaalta ohjaustilanteessa orientoidutaan siihen, että äiti aikoo imettää, ja hoitajan tehtävänä on ohjata häntä siinä, mutta toisaalta kaiken aikaa muotoillaan imetykseen liittyvät toiminnot valinnaisina. Tässä ristiriidassa on nähtävissä vastakkainasettelu imetysohjauksen keskeisten tehtävien ja äitejä kunnioittavan, hienotunteisen ohjauksen tavoitteiden välillä. Hoitajat välttävät asettamasta itseään tiedolliseen auktoriteettiasemaan, joka käytännössä saa aikaan juuri sen, että äitien tiedollinen kompetenssi on vaarassa jäädä puutteelliseksi. Taitavilla hoitajilla on kuitenkin käytössään myös keinoja tämän ristiriidan ratkaisemiseksi. Monipolviset ohjesekvenssit, perustelut ja palautteet sekä vauvan kautta ohjaaminen ovat ohjaamisen keinoja, joiden avulla voidaan kiertää äidin kasvoja uhkaava kompetenssin puutteellisuuden julkituominen.

Avainsanat: vuorovaikutus, imetysohjaus, etnometodologia, keskustelunanalyysi, ohjaus, imetys