Opetustyöläiset ja koulun kuluttajat? Diskurssianalyyttinen tutkimus kodin ja koulun valtasuhteista sekä niiden rakentamista subjektipositioista.

Abstract

Tutkielma keskittyy kodin ja koulun väliseen valtasuhteeseen muodostuvien vanhemman ja opettajan subjektipositioiden tutkimiseen. Se kysyy, millaisiin asemiin nykyopettaja ja vanhemmat asettuvat suhteessa kouluun. Tutkimuksen perustana on ajankohtainen keskustelu kasvatusvastuusta ja vanhempien vaatimuksista koululle. Tarkoituksena on problematisoida itsestään selvinä pidettyjä ”totuuksia”, ja kuvata kodin ja koulun suhdetta monikerroksisena vallan ja tiedon verkostona.

Valtasuhdetta tutkitaan sekä vanhempien että opettajien näkökulmasta. Aineistona ovat Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kerätyt kantelut (N=89) vuosilta 2008–2010, sekä Meidän Perhe- (N=347, vuosilta 2007–2010) ja Opettaja-lehden keskustelupalstalta (N=65, vuosilta 2008–2010) kerätty aineisto. Analyysimenetelmänä on Michel Foucault’n ajatuksiin perustuva kriittinen diskurssianalyysi. Aihetta lähestyttiin ensin etsimällä aineistoista puhejuonteita opettajuudesta ja vanhemmuudesta, jonka jälkeen ne luokiteltiin diskurssin, itsen ja hallinnan tekniikoihin. Tällä tavalla aineisto järjestyi erilaisiin diskursiivisiin juonteisiin, jotka rakensivat totuuksia opettajuudesta ja vanhemmuudesta.

Opettajuus konstruoitui sekä vanhempien että opettajien itsensä näkökulmasta pääosin suhteessa opetukseen. Vanhempien mielestä opettajien tulisi tarjota heidän lapsilleen yksilöllistä tukea, opettajat taas ajattelevat, että koulu tarjoaa lapselle välineitä kasvaa aikuiseksi ja oppia itse. Kun vanhemmat asettivat koulun vallan kyseenalaiseksi, opettajat puolestaan nojasivat vahvasti ammatti-identiteettiinsä tieteellisinä asiantuntijoina. Opettajuuteen ristiriidan synnyttää sen modernin ajan kansallisvaltiollinen oikeutus ja tehtävä: tämän opettajuuden ei katsota pystyvän enää vastaamaan nykyajan tarpeisiin.

Vanhemmuus suhteessa kouluun rakentuu opettajuutta yksiulotteisempana. Vanhemmat kokevat ulkopuolisuutta suhteessa kouluun, joka ei avaudu heille vapaaehtoisesti. Ratkaisuksi vanhempien omassa puheessa tarjotaan asiakkuusnäkökulmaa, jonka suojassa on oikeus vaatia yhteistyötä ja omien toiveiden toteuttamista. On kuitenkin kyseenalaista, missä määrin asiakkuusnäkökulma on vanhempien itsensä valitsema: sitä voidaan pitää myös postmodernin ajan hallitsevan aatteen, uusliberalismin, ainoana mahdollisena kansalaisuusmallina.

Myös opettajien puhe vanhemmista rakentuu asiakkuuden käsitteen ympärille, joskin se herättää heissä vastarintaa: ainut mahdollisuus vastustukseen vaikuttaa olevan kuitenkin ironia. Opettajat myös kyseenalaistavat ammatillisen asemansa suojista nykyvanhemmuutta: opettajien puhetta vanhemmuudesta hallitsee käsitys vanhemmuuden rappiosta. On kuitenkin kysyttävä, missä määrin tällainen puhe kertoo totuutta vanhemmuudesta ja missä määrin se korostaa opettajien omaa ammatillista erinomaisuutta.

Tämän tutkielman eräänä johtopäätöksenä esitän, että nykykoulua, vanhemmuutta ja opettajuutta konstruoidaan huomattavan paljon uusliberalismin käsittein. Markkinaideologia tuo kouluun myös puheen jatkuvasta muutoksen tarpeesta, mutta tosiasiassa on epäselvää, mistä muututaan ja mihin. Kodin ja koulun suhdetta tulisikin tarkastella siihen liittyviä valta-asemia piilottamatta. Koulussa ja koulusta käytettävä kieli vaatii muutosta markkinatalouden logiikasta kasvatuksen kielelle, jotta voimme huomioida kasvatussuhteen ja kasvattajien tasavertaisen dialogin.

Asiasanat:totuuden teknologiat, subjekti, valta, diskurssi, hallinta, postmoderni, uusliberalismi