Kuvataiteen ja ympäristötiedon integrointia Projektina avaruuden ja elämän edellytysten kartoittaminen tokaluokkalaisten kanssa
ROESLER, JURGEN (2012)
ROESLER, JURGEN
2012
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-05-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22536
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22536
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani on jatkoa Kandidaatintutkielmalleni, jossa tutkin kuvataideopetuksen asiantuntijoiden mielipiteitä peruskoulun kuvataideopetuksesta. He olivat sitä mieltä, että visuaalinen tieto tulisi nostaa perusopetuksessa kirjoitetun ja puhutun tiedon rinnalle integroimalla kuvataideopetusta muihin oppiaineisiin. Tutkin kuvataiteen integrointia käytännössä luokanopettajan koulutukseen kuulavassa syventävissä opetusharjoittelussa, jonka suoritin projektiopintoina Hämeenlinnan normaalikoulun kuvataidepainotteisella luokalla.
Projektissani pyrin integroimaan kuvataidetta ympäristötietoon, jolloin otin opetettavieni aineiden tavoitteet huomioon. Perehdyin kuvataiteen ja ympäristötiedon didaktiikkaan sekä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Projektin teemaksi valitsin 2. luokkalaisten ympäristötiedon kirjasta avaruuden sekä elämän edellytykset. Näitä ehkä tokaluokkalaiselle etäisiä aiheita lähestyimme muun muassa tekemällä eri tekniikoilla kuvataidetöitä. Tutkimuksellani halusin selvittää käytännön tasolla, miten kuvataiteen integrointi ympäristöopetukseen hyödyttää oppimisessa oppilaita, jotka rakentavat omaa maailmankuvaansa. Halusin löytää käytännössä toimivia menetelmiä kuvataiteen integroimiselle muihin peruskoulun oppilaineisiin. Luontevaksi tutkimusmenetelmäksi valitsin toimintatutkimuksen, jolla käytännönläheisenä menetelmänä pyrin kehittämään itseäni opettajana, joka työssään pystyy kehittämään eri tilanteisiin soveltuvia menetelmiä.
Koen saavuttaneeni opetukselleni asettamani tavoitteet ympäristötiedon ja kuvataiteen integroinnin avulla. Esimerkiksi oppilaiden tekemä kolmiulotteisen mallin teko aurinkokunnasta kattaa sekä kuvataiteen että ympäristötiedon tavoitteita. Oppilaat saivat mallin avulla paremman käsityksen aurinkokunnasta. Oppilaiden maalatessa planeetoista valokuvien mukaisia, koen myös kuvataideopetukselle asetetut tavoitteet täytetyiksi. Kuvataiteen integrointi motivoi oppilaita heidän opiskelussaan. Kuvataiteen töiden avulla erilaiset ympäristötiedon asiakokonaisuudet hahmottuivat oppilaille paremmin. Kuvataidetöitä tehdessä oppilailla oli enemmän aikaa pohtia myös ympäristötiedon aiheita. Kuvataiteen integrointi ympäristötietoon innoitti minua suunnittelemaan oppilaille tehtäviä, jossa vaadittiin heiltä ongelmanratkaisukykyä ja itsenäistä työskentelyä.
Kuvataidetta on vaikea integroida toisiin aineisiin niin, että voisi ottaa jatkuvasti kuvataiteen tavoitteet huomioon. Kuitenkaan peruskoulun kuvataidetuntien aika ei riitä, jotta oppilaat saisivat riittävästi harjoitusta kuvataiteesta. Ongelmaan sain ratkaisun, kun jaoin kuvataiteen integroinnin kolmeen eri tasoon. Ensimmäisellä tasolla kuvataiteen integrointia toteutetaan lisäämällä visuaalista tietoa esimerkiksi videoiden ja valokuvien avulla opetukseen ja keskustelemalla esimerkiksi valokuvista oppilaiden kanssa. Näin harjoitetaan oppilaiden visuaalisen tiedonkäsittelyn taitoja. Toisella tasolla oppilaat käyttävät opetuksessa eri kuvantekotaitoja, jolloin he saavat harjoitusta kuvantekijöinä. Oppilaat käyttävät aktiivisesti kuvantekotaitojaan tehdessään muistiinpanoja ja tehtäviä. Kolmannella tasolla opettaja ottaa opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tasapuolisesti molempien opetettavien aineiden tavoitteet huomioon. Oppilaista tulee aktiivisia ongelmanratkaisijoita, opettajan ohjatessa oppilaiden työskentelyä. Opetuksessa keskitytään enemmän asioiden yhteyksiin, kuin irrallisiin tiedonpalasiin. Opettaja voi suunnitellessaan opetusta pohtia, kuinka syvällisesti kuvataidetta integroisi ja minkä tason valitsee. Näin kuvataiteen integroinnista ei tule opettajalle taakka, vaan apuväline opetustyöhön.
Avainsanat: kuvataide, ympäristö- ja luonnontieto, integroitu opetus, toimintatutkimus