Samankaikuisuus ja kreolisaatio kääntämisessä

Abstract

Tässä työssä tutkitaan samankaikuisuutta ja kreolisaatiota kääntämisessä. Samankaikuisuudella tarkoitetaan sitä, että käännöksen tulisi herättää lukijassaan samanlainen kaiku kuin lähdekielinen teksti lukijassaan herättää. Samankaikuisuuden keskeiseksi tekijäksi määritellään lähdetekstin sisältämien merkitysten mahdollisimman adekvaatti välittäminen käännöksessä. Tämä edellyttää lähdetekstin kirjoittajan ja kääntäjän merkityshorisonttien erilaisuuden ylittämistä. Lähdetekstiä tulee pyrkiä ymmärtämään sen historiallisessa, kulttuurisessa ja tekstin edustaman ajatustradition kontekstissa. Samankaikuisuuden ilmiön käsittelyssä nojaudutaan pääosin hermeneuttiseen käännöstutkimukseen. Kreolisaatiolla tarkoitetaan puolestaan sitä, että erityisesti uusia ilmauksia luotaessa käännöksen kieleen siirtyy elementtejä lähtökielestä. Ne voivat olla niin sisällöllisiä kuin rakenteellisiakin. Kumpaakin tutkittavaa ilmiötä suhteutetaan eräisiin käännösteoreettisiin lähtökohtiin, kuten luovuuden merkitykseen kääntämisessä, erilaisiin kääntämisessä ilmeneviin kielellisen muuntelun muotoihin, dynaamiseen ekvivalenssiin, kääntämisen normeista ja kääntämisen universaaleista käytävään keskusteluun sekä intuitiivisuuden merkitykseen kääntämisessä.

Samankaikuisuuden ja kreolisaation käytännön ilmenemismuotoja valotetaan analysoimalla tutkimusaineistosta otettuja esimerkkejä käännösongelmista ja niiden ratkaisuista. Aineistona on Alfred Schützin 1932 ilmestynyt teos Die sinnhafte Aufbau der sozialen Welt: eine Einleitung in die verstehende Soziologie ja Veikko Pietilän siitä tekemä, vuonna 2007 ilmestynyt suomennos Sosiaalisen maailman merkityksekäs rakentuminen: johdatus ymmärtävään sosiologiaan. Samankaikuisuutta ja kreolisaatiota tutkitaan siis tieteellisen, tässä yhteydessä sosiologisen tekstin käännöksessä. Näkökulmaksi on rajattu uudenlaisten ilmaisujen luomisen yhteydessä esiin nousevat ilmiöt. Keskeisenä teemana ovat tällöin sananmuodostuksen kysymykset. Pietilän kääntämistavan läpikäyväksi piirteeksi osoittautuu pyrkimys mahdollisuuksien mukaan käyttää vieraasanojen asemesta tai niiden rinnalla kotoperäisiä käännösvastineita. Sen vuoksi Pietilä luo tarvittaessa uudissanoja suomen kielen suomin sananmuodostuksen keinoin ja kehittää omaperäisiä uudisjohdoksia ja uusia yhdyssanoja. Etenkin yhdyssanojen muodostamisessa hän soveltaa myös suomen kielen yhdyssanojen muodostuksesta poikkeavia lähdekielestä otettuja malleja. Uudissanojen muodostaminen osoittautuu usein tarpeelliseksi yksiselitteisyyden saavuttamiseksi, koska lähdekielisen sanan ja olemassa olevien niitä jollain tavoin vastaavien suomen kielen sanojen merkityssisällöt eivät aina käy riittävästi yksiin, jotta lähtötekstissä tarkoitettu merkitys välittyisi tarkasti ja yksiselitteisesti. Erityisesti saksan prefiksiverbien merkitysvivahde suhteessa kantaverbiin osoittautuu tärkeäksi käännösongelmaksi. Myös ilmauksen näkökulman tarkka ymmärtäminen nousee olennaiseksi kysymykseksi samankaikuisuuden tavoittelussa. Ilmauksen näkökulma osoittautuu laajemmaksi ongelmaksi kuin esimerkiksi verbin ilmentämän toiminnan luonnetta kuvaava teonlaatu.

Asiasanat: fenomenologia, johdokset, kääntäminen, käännöksen vastaavuus, merkitys, neologismit, omaperäiset sanat, sananmuodostus, sosiologia, teon laatu, uudissanat, ymmärtäminen