Liikuttaako arviointi? Opettajien näkökulmia liikunnan oppilasarviointiin

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata peruskoulussa liikuntaa opettavien opettajien käsityksiä ja kokemuksia liikunnan oppilasarvioinnista. Tutkimuksella pyrittiin lisäämään ymmärrystä liikunnan arvioinnista monitahoisena ilmiönä ja tuomaan esille sen opetukselle ja oppimiselle tarjoamia haasteita ja mahdollisuuksia opettajan näkökulmasta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisia merkityksiä oppilasarviointi saa juuri koululiikunnan kontekstissa ja miten tavoitteet, toteutus ja arviointi ovat yhteydessä toisiinsa liikunnanopetuksessa.

Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimus kohdistui tutkittavien käsitys- ja kokemusmaailmaan ja tarkoituksena oli kuvata tutkittavan ilmiön todellisuutta kokonaisvaltaisesti ja konkreettisesti. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla neljältä peruskoulussa liikuntaa opettavalta opettajalta. Aineiston analysointi tehtiin teemoittelemalla teoriaohjaavaa sisällönanalyysia apuna käyttäen.

Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi liikunnan arvioinnin moninaisuus ilmiönä. Tärkeimmäksi tavoitteeksi koululiikunnassa opettajat näkivät elinikäiseen liikkumiseen kannustamisen, jota he pyrkivät toteutuksella ja arvioinnilla tukemaan. Arvioinnin lähtökohdaksi ja suunnannäyttäjäksi nimettiin opetussuunnitelma, jota jokainen opettaja sanoi tulkitsevansa ja soveltavansa oman kokemuksensa mukaan. Keskeisinä arvioinnin osa-alueina liikunnassa pidettiin taitoja ja liikuntakykyisyyttä, asennetta ja yrittämistä sekä ryhmässä toimimista ja käytöstä. Taidot ja asenne koettiin varsin tasavahvoiksi osa-alueiksi, joskin taidot nähtiin erinomaisuuden kannalta erottelevampina.

Liikunnan arvioinnin haasteeksi koettiin arvioinnin oikeudenmukaisuuden toteutuminen erityisesti taitojen ja asenteen painotuksen näkökulmasta. Lisäksi arvioinnin haasteena pidettiin taitokriteerien soveltamista arvioinnissa koululiikunnan resurssit huomioon ottaen. Oman haasteensa liikunnan arviointiin nähtiin tuovan myös oppilaiden liikunnan arvosanan varsin henkilökohtainen kokeminen.

Laadukas arviointi vaati opettajien mukaan tuekseen laadukasta opetusta, jonka lähtökohtana on hyvä oppilaantuntemus ja opettajan ammattitaito. Liikunnan arviointi näyttäytyi tutkittaville ennen kaikkea oppilaan oppimisprosessin arviointina. Arviointia pidettiin merkityksellisenä toimintana, jolla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntemusta ja pyritään motivoimaan liikkumiseen. Arvioinnilla on myös diagnostinen tehtävä, jonka avulla opettajat kokivat pystyvänsä kehittämään myös omaa toimintaansa ja opetustaan. Liikunnan arvioinnissa itsearviointia pidettiin toimivana työvälineenä, jotta oppilas saadaan enemmän osalliseksi omaa arviointiprosessiaan ja täten näkemään omat vaikutusmahdollisuutensa liikunnassa menestymiseen.

Konstruktivistisen oppimiskäsityksen pohjalta tapahtuva muutos arviointikulttuurissa sekä lasten liikunnalle annetut yhteiskunnalliset merkitykset heijastuivat myös tutkittavien käsityksistä oppilasarvioinnista. Koululiikunnassa arviointia tulisi jatkuvasti kehittää oppilasta yksilöllisesti ohjaavaan ja motivoivaan suuntaan, jotta pääasiallinen tavoite, elinikäisen liikkumisen tukeminen, toteutuisi. Arviointi tulisi saada vahvemmin osaksi oppilaan oppimista ja tukemaan liikunnan itseisarvon muodostumista.

Avainsanat: koululiikunta, liikunnanopetus, oppilasarviointi, teemahaastattelu