Suomen perustuslain 106 § ja tuomioistuinten aseman muutoksen valtiosääntöiset haasteet

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan perustuslain etusijasta säätävän, Suomen perustuslain (731/1999) 106 §:n konkretisoimaa tuomioistuinten aseman ja toimivallan muutosta. Tarkoituksena on selvittää perustuslain etusijasäännöksen valtiosääntöoikeudellinen merkitys ja sen suhde aiheen kannalta keskeisimpiin valtiosääntöoikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin eli demokratiaan ja vallanjakoon. Tutkimuksen näkökulma on näin ollen valtiosääntöoikeudellinen. Tutkimuksessa perehdytään suomalaisen lakien perustuslainmukaisuuden valvonta -doktriinin muotoutumiseen sekä tutkimuksen kannalta oleellisissa määrin myös perustuslain etusijasäännöksen säätämisen taustalla vaikuttaneisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Pääpaino tutkimuksessa on kuitenkin nykyhetkessä. Kysymystä tuomioistuinten tämänhetkisestä asemasta lähestytään sekä konkreettisesta että yleisten oppien näkökulmasta. Näin ollen tutkimuksessa perehdytään etusijasäännöksen soveltamisedellytyksiin ja siihen liittyvään oikeuskäytäntöön sekä tarkastellaan etusijasäännöksen aiheuttamaa problematiikkaa valtiosääntöoikeudellisten oikeusperiaatteiden osalta.

Tutkimuksen keskeisimpänä metodina on oikeusdogmatiikka eli tavoitteenani on selvittää tutkimusaihetta koskevien oikeussääntöjen sisältö. Lisäksi tutkimuksessa esitetään joitakin oikeusteorian alaan lukeutuvia pohdintoja. Tutkimuksen keskiössä on Kaarlo Tuorin teoksessaan ”Kriittinen oikeuspositivismi” (Helsinki 2000) esittelemä teoria oikeuden kerroksellisuudesta, jolla osoitetaan etusijasääntelyn syvälle käyvät vaikutukset. Tämän lisäksi merkittävä lähdeteos tutkimuksen kannalta on Juha Lavapuron ”Uusi perustuslakikontrolli” (2010). Lisäksi muun muassa Antero Jyrängin, Jaakko Husan, Pekka Länsinevan ja V-P Viljasen tuotantoa on hyödynnetty tutkimuksessa runsaasti.

Tutkimuksesta käy ilmi, että etusijasääntelyyn liittyy haasteita niin säännöksen konkreettisen soveltamisen osalta kuin myös sen suhteessa demokratian ja vallanjaon periaatteisiin. Etusijasäännöksen sisältämä vaatimus ristiriidan ilmeisyydestä aiheuttaa sekaannusta pykälän soveltamiskäytännössä, minkä vuoksi lainsäätäjän tulisi harkita sen tarpeellisuutta vielä kerran. Lisäksi etusijasäännöksen jännitteinen suhde vallanjaon ja demokratian periaatteisiin on johtanut tarpeeseen tunnustaa oikeuden dynaamisuus ja määritellä uudelleen, millaisten oikeudellisten käytäntöjen ja tulkintojen varaan oikeusjärjestelmämme rakentuu.