"Nyrkki tuo, nyrkki vie" - Performatiivinen maskuliinisuus ja väkivalta Tony Halmeen teoksissa Jumala armahtaa - minä en ja Tuomiopäivä

Abstract

Tutkielmani aiheena ovat performatiivinen maskuliinisuus ja väkivalta Tony Halmeen omaelämäkerrallisissa teoksissa. Aineistona ovat Halmeen kaksi ensimmäistä omaelämäkertaa Jumala armahtaa - minä en (1998) ja Tuomiopäivä (2001). Tutkimuskysymykseni ovat: minkälaista maskuliinisuutta Tony Halmeen omaelämäkerrallisissa teoksissa tuotetaan, miten kutsumani ”supermaskuliinisuus” rakentuu teoksissa pääasiassa väkivallan eri muotojen kautta ja niiden seurauksena sekä miten kirjoissa rakentuva ihannemaskuliinisuus asettuu suhteessa erilaisiin maskuliinisuuksiin, lähinnä hegemoniseen maskuliinisuuteen.

Käytän teoriapohjanani pääasiassa kriittistä maskuliinisuuden tutkimusta. Sukupuolen ja maskuliinisuuden käsitteitä lähestyn Judith Butlerin (1990) performatiivisen sukupuolen määritelmän kautta. Performatiivisuuden käsite antaa tutkielmassani mahdollisuuden monitulkintaiseen maskuliinisuuden käsittelyyn. Luen tekstiä sekä naistutkimuksen että myös kirjallisuustieteen ja kulttuurintutkimuksen näkökulmista.

Tutkielmani keskeiset teemat, maskuliinisuus ja väkivalta, limittyvät tutkimissani teoksissa toisiinsa jatkuvasti: maskuliinisuus synnyttää väkivaltaa eri muodoissaan, ja juuri väkivallan eri muotojen kautta teoksissa muodostuu Halmeen edustama ylivertainen maskuliinisuus. Tutkielmani lähtöoletuksena onkin juuri se, miten kulttuurinen maskuliinisuus voidaan nähdä – kaikesta voimaannuttavasta uhosta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia – tietynlaisena itseään tuhoavana noidankehänä.

Tutkimissani teoksissa maskuliinisuuden ideologia rakentuu maskuliinin ruumiin kautta. Halmeen ihannoima fyysinen voima esitetään ja tuotetaan maskuliinisuutta vahvistavilla performatiiveilla ja supermaskuliinin miehen hegemonista asemaa tuotetaan ja ylläpidetään väkivaltaisilla performatiiveilla. Käsitys oikeanlaisesta maskuliinisuudesta on teoksissa pohjimmiltaan hyvin perinteinen, mutta sen esittäminen on viety äärimmäisyyksiin. Väkivallan kaikkien puolien esittäminen tukee yleistä käsitystä siitä, että väkivalta kuuluu olennaisesti mieheyteen. Teosten maskuliinisuuden ideologian mukaan mies on sitä, miltä hän näyttää. Näin ollen teosten maskuliinisuuden esitys vahvistaa käsitystä siitä, että sukupuoli on keinotekoista ja kulttuurisiin normeihin ja tilanteisiin sidottua. Tutkimissani teoksissa performatiivien ja tietoisten performanssien raja häilyy. Maskuliinisuus esitetään ja todistetaan sekä teoin että omassa ruumiissa, tietoisesti tai tiedostamatta. Halmeen teoksissa mieheys on väkivaltaista suorittamista ja jatkuvaa taistelua, jossa miehen on päihitettävä muut ollakseen uskottava myös itselleen.

Asiasanat:maskuliinisuus, performatiivisuus, sukupuoli, väkivalta