"Missä joukoissa seistään?" Gramscilaisessa viitekehyksessä toteutettu kriittinen diskurssianalyysi Maailmanpankin, Kiinan ja Venezuelan asemoitumisesta kehityspolitiikassa
MIKKONEN, SALLA (2012)
2012
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-05-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22439
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22439
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Maailmanpankin, Kiinan ja Venezuelan asemoitumista kehityspolitiikassa kehitysavun antajina. Tarkastelen myös kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen mahdollista murrosta. Työssäni käytän gramscilaisita suuntauksista eniten näkemyksiä, jotka pohjautuvat Robert W. Coxin ja Stephen Gillin edustamiin suuntauksiin sekä hyödynnän työni pohjana Arne Ruckertin neogramscilaisella viitekehyksellä tekemiä tutkimuksia. Käyttämäni kriittinen diskurssianalyysi puolestaan pohjautuu Norman Faircloughin näkemyksiin.
Toteutan tutkimukseni kriittisellä diskurssianalyysilla gramscilaisessa viitekehyksessä vertaamalla tarkastelemieni toimijoiden virallisissa julkilausumissa esiin tulevia köyhyyden vähentämisen diskursseja. Tarkastelen developmentalismin, uusliberalismin, osallistamisen ja globaalin osallistamisen diskursseja. Niiden katson perustuvan arvojärjestyksille, jotka olen johtanut kehityspolitiikan teoreettis-poliittisesta keskustelusta. Liittämällä esiintyvät diskurssit gramscilaisuuteen pohjautuvalla historiallisen materialismin metodilla kontekstiin, analysoin kehityspolitiikkaa toimintakenttänä ja toimijoiden asemoitumista siinä. Gramscilaisuudesta käytän muun muassa käsitteitä transnationaali johtajien luokka, transnationaali historiallinen blokki, transformaatio ja arkiajattelu.
Nykyisen kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen eli historiallisen blokin katson rakentuneen YK:n vuosituhattavoitteiden ja kestävän kehityksen tavoitteiden ympärille. Tutkimuksessani tarkastelen rikkooko Kiinan ja Venezuelan mahdollinen yhtäaikainen rooli kehittäjinä ja kehitettävinä kehityspolitiikan vakiintunutta rakennetta. Tarkastelen myös, miten Maailmanpankki reagoi mahdolliseen murrokseen ja miten toimijat oikeuttavat toimijuuttaan kehityspolitiikassa.
Analyysini johtopäätöksenä on, että Kiinan johtava luokka on lähentynyt Maailmanpankin edustamaa transanationaalia johtajien luokkaa ja tullut entistä vahvemmin kehittäjäksi. Samalla Kiinan kaksoisrooli kehittäjänä ja kehitettävänä on väistynyt. Venezuela on puolestaan jäänyt edelleen kehitettävän rooliin sen popularistisen kehityspolitiikan pyrkimyksistä huolimatta. Siitä on tullut myös yhä enemmän Kiinan kehityspolitiikan kohde. Muutokset ovat tapahtuneet Kiinan äänimäärän lisäännyttyä Maailmanpankissa ja Venezuelan erottua muodollisesti Maailmanpankista.
Kiina ja Venezuela oikeuttavat toimijuuttaan kehityspolitiikassa Maailmanpankista poiketen moraalisilla perusteilla ja narratiivisilla myyteillä, etenkin vetoamalla kehittyvien maiden väliseen yhteistyöhön ja solidaarisuuteen. Erityisesti Kiinan kohdalla tulisi kuitenkin nähdä näiden eettis-moraalisten oikeutusten taakse ja Kiinaa tulisi jatkossa tarkastella kehittäjänä kehityspolitiikassa sen muuttuneen roolin ja vahvistuneen kansainvälisen aseman mukaisesti. Kehityspolitiikassa perinteisesti pelkästään kehittyneitä maita koskeneet valvontamekanismit tulisikin ulottaa myös Kiinan koskeviksi sen tultua yhä vahvemmin kehittäjäksi kehityspolitiikassa, huolimatta sen kansainvälisestä kehittyvän maan statuksesta.
Analyysini lopputuloksena on, että kehityspolitiikan vakiintunut rakenne ei ole muuttunut, sillä Kiinalla ja Venezuelalla on nykyisin kehityspolitiikassa vai yksi vahvempi rooli. Sen sijaan toimijoiden valta-asema ja niiden väliset suhteet ovat muuttuneet kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen sisällä. Maailmanpankki on onnistunut transformaation keinoilla ja etenkin lisäämällä Kiinan edustusta Maailmanpankin sisällä säilyttämään kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen ja lisäämään kehityspolitiikkansa kannatusta. Samalla on onnistuttu myös saamaan Kiina tukemaan entistä vahvemmin Maailmanpankin ajamaa kehityspolitiikkaa. Tämä voi tulevaisuudessa edistää Maailmanpankin toteuttaman osallistavan uusliberalismin vakiintumista hegemoniseksi arkiajatteluksi kehityspolitiikan historiallisen blokin sisällä.
Asiasanat:Maailmanpankki, Kiina, Venezuela, kehityspolitiikka, gramscilaiset teoriat, kriittinen diskurssianalyysi
Toteutan tutkimukseni kriittisellä diskurssianalyysilla gramscilaisessa viitekehyksessä vertaamalla tarkastelemieni toimijoiden virallisissa julkilausumissa esiin tulevia köyhyyden vähentämisen diskursseja. Tarkastelen developmentalismin, uusliberalismin, osallistamisen ja globaalin osallistamisen diskursseja. Niiden katson perustuvan arvojärjestyksille, jotka olen johtanut kehityspolitiikan teoreettis-poliittisesta keskustelusta. Liittämällä esiintyvät diskurssit gramscilaisuuteen pohjautuvalla historiallisen materialismin metodilla kontekstiin, analysoin kehityspolitiikkaa toimintakenttänä ja toimijoiden asemoitumista siinä. Gramscilaisuudesta käytän muun muassa käsitteitä transnationaali johtajien luokka, transnationaali historiallinen blokki, transformaatio ja arkiajattelu.
Nykyisen kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen eli historiallisen blokin katson rakentuneen YK:n vuosituhattavoitteiden ja kestävän kehityksen tavoitteiden ympärille. Tutkimuksessani tarkastelen rikkooko Kiinan ja Venezuelan mahdollinen yhtäaikainen rooli kehittäjinä ja kehitettävinä kehityspolitiikan vakiintunutta rakennetta. Tarkastelen myös, miten Maailmanpankki reagoi mahdolliseen murrokseen ja miten toimijat oikeuttavat toimijuuttaan kehityspolitiikassa.
Analyysini johtopäätöksenä on, että Kiinan johtava luokka on lähentynyt Maailmanpankin edustamaa transanationaalia johtajien luokkaa ja tullut entistä vahvemmin kehittäjäksi. Samalla Kiinan kaksoisrooli kehittäjänä ja kehitettävänä on väistynyt. Venezuela on puolestaan jäänyt edelleen kehitettävän rooliin sen popularistisen kehityspolitiikan pyrkimyksistä huolimatta. Siitä on tullut myös yhä enemmän Kiinan kehityspolitiikan kohde. Muutokset ovat tapahtuneet Kiinan äänimäärän lisäännyttyä Maailmanpankissa ja Venezuelan erottua muodollisesti Maailmanpankista.
Kiina ja Venezuela oikeuttavat toimijuuttaan kehityspolitiikassa Maailmanpankista poiketen moraalisilla perusteilla ja narratiivisilla myyteillä, etenkin vetoamalla kehittyvien maiden väliseen yhteistyöhön ja solidaarisuuteen. Erityisesti Kiinan kohdalla tulisi kuitenkin nähdä näiden eettis-moraalisten oikeutusten taakse ja Kiinaa tulisi jatkossa tarkastella kehittäjänä kehityspolitiikassa sen muuttuneen roolin ja vahvistuneen kansainvälisen aseman mukaisesti. Kehityspolitiikassa perinteisesti pelkästään kehittyneitä maita koskeneet valvontamekanismit tulisikin ulottaa myös Kiinan koskeviksi sen tultua yhä vahvemmin kehittäjäksi kehityspolitiikassa, huolimatta sen kansainvälisestä kehittyvän maan statuksesta.
Analyysini lopputuloksena on, että kehityspolitiikan vakiintunut rakenne ei ole muuttunut, sillä Kiinalla ja Venezuelalla on nykyisin kehityspolitiikassa vai yksi vahvempi rooli. Sen sijaan toimijoiden valta-asema ja niiden väliset suhteet ovat muuttuneet kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen sisällä. Maailmanpankki on onnistunut transformaation keinoilla ja etenkin lisäämällä Kiinan edustusta Maailmanpankin sisällä säilyttämään kehityspolitiikan vakiintuneen rakenteen ja lisäämään kehityspolitiikkansa kannatusta. Samalla on onnistuttu myös saamaan Kiina tukemaan entistä vahvemmin Maailmanpankin ajamaa kehityspolitiikkaa. Tämä voi tulevaisuudessa edistää Maailmanpankin toteuttaman osallistavan uusliberalismin vakiintumista hegemoniseksi arkiajatteluksi kehityspolitiikan historiallisen blokin sisällä.
Asiasanat:Maailmanpankki, Kiina, Venezuela, kehityspolitiikka, gramscilaiset teoriat, kriittinen diskurssianalyysi