Sisällissodan varjossa, aatteen valossa. Arvi A. Laakson tie punaorvosta kommunistiksi Karl Mannheimin sukupolviteorian mukaan

Abstract

Tamperelainen Arvi A. Laakso syntyi vuonna 1903 työläisperheeseen kolmanneksi pojaksi. Tulevina vuosina Arville syntyi vielä 9 nuorempaa sisarusta Kuten työläisperheiden vanhimmat lapset usein, Arvikin oli pakotettu aloittamaan työnteon heti kansakoulun päätyttyä. Pian puhkesi kuitenkin puhkesi sisällissota, joka katkaisi Laaksojen tavallisen arjen. Perheen isä ja kolme vanhinta poikaa olivat mukana punakaartissa, Arvi vasta 14-vuotiaana lähettipoikana. Kalle-isä jäi vangiksi Tammelan valtauksen yhteydessä ja hänet vietiin Raaheen vankileirille, missä hän toukokuun lopussa kuoli. Arvi veljineen vangittiin ja vietiin vankileirille, mistä Arvi vapautui ensimmäisenä kymmenen viikon kuluttua. Jälleenrakennettavassa kaupungissa kärsittiin monenlaista puutetta, mikä iski kovana myös Laaksojen perheeseen, jossa ei vanhimpien poikien ollessa vangittuina ja isän kuoltua ollut yhtään työssäkäyvää. Arvi lähti määräyksistä huolimatta pariksi vuodeksi maaseudulle töihin ja viisi hänen nuorimmista sisaruksistaan sijoitettiin kodin ulkopuolelle hoitoon, koska Aina-äiti kamppaili toimeentulon kanssa. Myöhemmin kaksi sisaruksista palasi kotiin, yksi kuoli ja kaksi jäi pysyvästi kasvattikoteihinsa. Tampereelle palattuaan Arvi lähti mukaan työväenliikkeen nuorisotoimintaan ja jatkoi myöhemmin SKP:seen asti – ja joutui aatteensa takia myöhemmin niin vankilaan kuin turvasäilöön. Arvi ei ollut perheessään poikkeus, sillä kaikki perheen viisi poikaa olivat tunnettuja kommunisteja.

Tutkimuksessani sovitan menneisyyttä malliin ja tutkin Karl Mannheimin sukupolviteorian kautta miten Arvista, punaorvosta tuli valkoisessa Suomessa kommunisti. Mannheimin teorian mukaan yhteiskunnasta on erotettavissa sukupolven kolme tasoa: samanikäisten sukupolvi, kokemuksellinen sukupolvi ja mobilisoitunut sukupolvi. Pelkästään samanikäisinä sukupolvella ei ole erityisiä siteitä toisiinsa, vaan siteet luo avainkokemus. Se on herkässä noin 17-vuoden iässä koettu yhteiskunnallinen tapahtuma, joka ei sekään yksinään yhdistä sukupolvea kokemukselliseksi, vaan kehitykseen tarvitaan yhteiskunnan luomia jännitteitä, vetoa ja työntöä, jotka sittemmin laukaisevat mobilisaation. Arvin tapauksessa avainkokemus oli intensiivinen ja jo itsessään jännitteinen. Avainkokemus toimii myöhemmin aktualisoiduttuaan kokemusvarastona, josta ja johon omaa poliittista toimintaa peilataan ja mistä etsitään toimintamalleja aikuisiällä. Sukupolviteoriaa käyttämällä selvitän, miten Arvin elämässä henkilökohtaiset valinnat ja yhteiskunnalliset tapahtumat linkittyvät toisiinsa ja onko voimakas poliittisuus mahdollisesti osa selviytymisstrategiaa.

Merkittävin alkuperäisaineistoni ovat Arvin omat muistelmat, joita on kolmessa eri paikassa: Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen arkistossa osana Tampereen poliittinen perinne –äänitekokoelmaa, Arvin pojan Kauko Laakson yksityisarkistossa lehtiartikkeleista Arvin itse editoimana leikekirjana sekä Työväen muistitietotoimikunnan kokoelmissa. Muistitietoaineiston annin yhdistän moninaiseen tutkimuskirjallisuuteen ja viranomaisaineistoon. Koska keskityn niin aineiston kuin kohteen koon puolesta suppeaan kohteeseen, tutkimusotteeni on mikrohistoriallinen. Pyrin mikroskooppisen tarkkaan lähteiden lähilukuun ja intensiiviseen analyysiin. Metodologisesti ammennan muistitiedon metodologiasta, jossa aineiston erityisluonne – tietty subjektiivisuus – paitsi hyväksytään, mutta sitä yritetään myös käyttää hyväksi. Olenkin pyrkinyt huomioimaan mitä ja miten Arvi on vaiheitaan muistellut, sillä muistelu kertoo aina jotain niin muistelijasta itsestään kuin kontekstista, jossa ja jota muistellaan.

Arville itselleen hänen tiensä punaorvosta kommunistiksi näyttäytyy loogisena jatkumona ja vastauksena ikiaikaisiin työväen ja porvariston välisiin erimielisyyksiin. Arvilla oli vahva työläisidentiteetti, joka vain vahvistui omista ja perheen kokemista vastoinkäymisistä. Mannheimia mukaillen Arvin päätelmät eivät ole kaukana totuudesta. Arvin lapsuus on tärkeä kokemusvarasto hänen myöhemmässä poliittisessa toiminnassaan. Silti Mannheimin teorian mukaan pelkät lapsuudenkokemukset eivät selitä Arvin kommunismia, vaan jotta avainkokemus aktualisoituu, tarvitaan yhteiskunnallisia jännitteitä. Arvin tapauksessa tänä jännitteenä toimi valkoisen Suomen hegemoniaprojekti, jossa koko kansa pyrittiin saamaan mukaan hegemonian tuottamiseen ja sisällissodan ”oikean” lopputuloksen ylläpitämiseen. Tätä varten kommunistista toimintaa pyrittiin valvomaan ja rajoittamaan. Arvi oli mukana jo nuorisotoiminnassa, joka liitto liitolta lopetettiin ja lopulta toiminnan mahdollisuudet säädettiin laittomiksi.

Ironisesti juuri alati kasvava valvonta ja rajoittaminen aiheutti osaltaan punaorposukupolven edustajan Arvi A. Laakson politisoitumisen ja entistä tiukemman kiinnittymisen kommunismiin. Luokkatietoiselle Arville, jolla oli vahva työläisidentiteetti näyttäytyi toiminnan ikiaikaisena jatkumona, jossa porvaristo pyrkii rajoittamaan rahvaan poliittista toimintaa ja itseymmärrystä. SKP osasi myös osaltaan käyttää hyväkseen punaorpopolven tunnerekisteriä ja kokemusvarastoa ja pyrki saamaan toimintansa piiriin juuri Arvin kaltaisia punaorpoja, joiden kokemus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta oli vahva. Punaorposukupolven edustajia värvättiin toimintaan mukaan ja heitä pätevöitettiin käytännön puoluetyössä ja usein ulkomailla tapahtuvilla kursseilla. SKP organisoi myös kotimaassa opintotoimintaa, jonka piirissä punaorposukupolven verkostot ja keskinäiset suhteet vahvistuivat ja muuttuivat myös henkilökohtaisiksi.

Silti Arvin kohdalla ei voida puhua kommunistiseen toimintaan mukaan puhumisesta, huijaamisesta tai ajautumisesta. Arvin toiminta oli päämäärätietoista ja hän jatkoi mukana, vaikka niin puolue kuin hän itse koki vastoinkäymisiä, muun muassa pidätyksiä ja vankilatuomioita. Arvi ei tule muistelmissaan huomioineeksi, että itse asiassa myös SKP:een informaatio perustui samanlaisille retoriselle keinoille ja yleistykselle kuin paljon arvosteltu valkoisen Suomen hegemoniaprojekti.

Asiasanat:Arvi A. Laakso, Karl Mannheim, sukupolviteoria, sisällissota, avainkokemus, mikrohistoria, muistitieto, punaorposukupolvi, valkoinen Suomi, kommunismi

Asiasanat: Arvi A. Laakso, Karl Mannheim, sukupolviteoria, sisällissota, avainkokemus, mikrohistoria, muistitieto, punaorposukupolvi, valkoinen Suomi, kommunismi