Vakituisessa työssä olevien aikuisten opiskelumotivaatio ja työnantajan tuen vaikutukset opiskeluun ja opiskelumotivaatioon
KORPIHETE, SEIJA (2012)
KORPIHETE, SEIJA
2012
Aikuiskasvatus - Adult Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-05-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22399
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22399
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä motivoi vakituisessa työssä olevia aikuisia osallistumaan työn ohella tutkintotavoitteiseen koulutukseen, mikä ylläpitää tai vähentää motivaatiota ja vaikuttaako työnantajan mahdollisesti antama tuki opiskeluun ja opiskelumotivaatioon. Tutkimuksen teoriataustassa tarkastellaan aikuisten osallistumista koulutukseen, erilaisia opiskelijatyyppejä sekä opiskelumotivaatiota. Lisäksi tarkastellaan elinikäistä oppimista ja työelämän muutoksia sekä niiden vaikutuksia opiskeluun.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, käyttäen tutkimusaineiston hankintaan teemahaastattelua. Haastattelujen teemat olivat opiskelemaan lähtemisen motivaatio, motivaation säilyminen opiskelun aikana ja motivaatiota haittaavat tekijät sekä työnantajan tuen vaikutus opiskeluun ja opiskelumotivaatioon. Haastatteluun osallistui seitsemän elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa vakituisessa virkasuhteessa olevaa henkilöä, jotka kaikki opiskelivat tutkintotavoitteisesti jossakin korkeakoulussa.
Tutkimuksessa selvisi, että vakituisessa työssä olevia aikuisia motivoi opiskelemaan toive päästä esimiestehtäviin tai saada kokonaan uusi ammatti ja työpaikka, vaikka he eivät pääsääntöisesti olleet varsinaisesti tyytymättömiä omaan työhönsä. Myös palkan nouseminen mainittiin yhtenä motivaatiotekijänä, vaikka siihen ei kuitenkaan aidosti uskottu. Tärkeänä motivoivana seikkana mainittiin myös opiskelun tuoma osaamisen lisääntyminen ja oman ammatillisen kehittymisen turvaaminen. Opiskelumotivaatiota pitivät yllä uuden, mielenkiintoisen tiedon saaminen, tavoitellun päämäärän olemassaolo, uuden, pitkään haaveissa olleen ammatin saaminen sekä kannustavat opiskelukaverit ja perhe. Opiskelumotivaatiota puolestaan haittasivat työkiireet, yllättävät tapahtumat elämässä sekä pakolliset, mutta mielenkiinnottomat opiskeluaiheet.
Jokainen haastateltava oli saanut työnantajalta tukea opiskeluunsa joko palkallisen tai palkattoman vapaan muodossa. Kaikki haastateltavat pitivät saatua tukea erittäin tärkeänä asiana ja sen koettiin mahdollistavan ja edesauttavan opiskelua. Työnantajan tuen koettiin myös vaikuttavan positiivisesti opiskelumotivaatioon, koska se kannusti ja myös osaltaan velvoitti saamaan aikaan opintosuorituksia.
Tutkimuksen alkuperäisten teemojen lisäksi tuli haastatteluissa esiin tutkinnon suorittamisen vaikutukset työpaikalla sekä se, ettei työnantaja varsinaisesti hyödynnä työntekijöidensä opiskelun kautta lisääntynyttä osaamista. Lisäksi kaikki haastateltavat korostivat työnantajan aina hyötyvän henkilöstön opiskelusta, koska se lisää esimerkiksi loogista ajattelua ja nopeutta, joista on hyötyä työssä.
ASIASANAT: opiskelumotivaatio, aikuiskoulutus, osaamisen kehittäminen, työnantajan tuki opiskeluun