VAHVEMMAN OIKEUDELLA, KÄSITYKSIÄ ENNAKOIVISTA ISKUISTA 2000-LUVULLA
KUOPPALA, MERJA (2012)
KUOPPALA, MERJA
2012
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-05-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22381
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22381
Tiivistelmä
Haastattelututkimukseni käsittelee ennakoivia iskuja ja niiden käytön oikeutusta 2000-luvulla realistisen tutkimustradition mukaisesti. Ennakoivan iskun taustalla on tilanne, jossa on todisteita uskottavasta, todellisesta uhasta, joka voidaan poistaa, kun isketään ennakoivasti. Ennakoiva isku on vasta viimeinen keino pakottaa jokin maa toimimaan halutulla tavalla ja siksi varsin harvoin käytetty. Ennen iskun tekoa pyritään päämäärään rauhanomaisilla keinoilla eli ensin neuvottelemalla ja eriasteisilla pakotteilla. Ennakoiva isku on viimeinen keino, kun muut keinot on jo kokeiltu tuloksettomina.
Tutkimuksessani tulee esille, millainen on oikeutettu ennakoiva isku kansainvälisen oikeuden ja YK:n sopimusten mukaisesti. YK:n perusperiaatteena on voimankäytön kielto, mutta valtioilla on oikeus itsepuolustukseen. Milloin itsepuolustusoikeus alkaa ja milloin hyökkäys on tarpeeksi lähellä, jotta syntyy oikeus puolustautua, on ollut viime vuosina kiivaan pohdinnan alla. Tämän seurauksena Yhdysvallat on esittänyt laajennetun itsepuolustuksen käytännön ns. Bushin doktriinin, joka oikeuttaa itsepuolustuksen nousevaa uhkaa vastaan (imminent threath). Kuitenkin Bushin doktriinin mukainen isku on kansainvälisen oikeuden vastainen menettelytapa.
Tutkimukseni perustuu suomalaisten asiantuntijoiden haastatteluun ennakoivien iskujen suunnitteluprosessista, käytännön iskujen toteutuksesta ja analysoinnista. Ennakoivat iskut ovat sotilaallisesti vahvan valtion tapa toimia. Ennakoivia iskuja tehdään, kun on todennäköinen, mutta vasta tulevaisuudessa realisoituva uhka hyökkäyksestä ja neuvottelut tai muut rauhanomaiset painostuskeinot eivät poista uhkaa. Päätös iskun toteuttamisesta on poliittinen.
Asiasanat:ennakoiva isku, ennakoiva sodankäynti, oikeutettu sota, Sun Tzu