Yksin Suomeen tulleen alaikäisen turvapaikanhakijan osallisuuden kokemukset turvapaikkaprosessissa ja kotimaasta lähtöön liittyvissä tilenteissa

Abstract

Pro gradu -tutkimukseni tavoitteena on kuvata yksin Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijalasten osallisuuden kokemuksia turvapaikkaprosessissa ja kotimaasta lähtöön liittyvissä tilanteissa. Tutkimuksessani kysyn, kuinka yksin tulleiden lasten osallisuus toteutuu turvapaikkaprosessissa, ja mitkä asiat vaikuttavat lasten osallisuuden toteutumiseen. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt erilaisia osallisuusteorioita, kansainvälisiä sopimuksia ja kansallista lainsäädäntöä osallisuuden turvaajana. Koska kyseessä ovat suojelun tarpeessa olevat lapset, olen lisäksi tulkinnut yksin tulleiden lasten osallisuuden toteutumista lastensuojelun näkökulmasta.

Tutkimuksen metodologisena perustana on etnografia. Tutkimuksen aineisto on kerätty eräässä ryhmä- ja perheryhmäkodissa tammikuussa 2012. Empiirinen aineisto koostuu kuudesta yksin tulleen lapsen teemahaastattelusta ja osallistuvan havainnoinnin päiväkirjamuistiinpanoistani, jotka olen kirjoittanut yhdeksän kenttätutkimuspäiväni aikana. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt sisällönanalyysiä ja teema-analyysia.

Suomen lainsäädäntö ja maahanmuuttopolitiikka ohjaavat vahvasti turvapaikan hakemiseen liittyviä menettelyjä turvapaikkaprosessissa. Tutkimus kuvaa yksin tulleiden lasten mahdollisuutta ilmaista mielipiteitään, tulla kuulluksi, ja vaikuttaa heitä itseään koskeviin asioihin. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan saavatko lapset oikeaa tietoa päätöksentekoprosesseissa, ja millaisia lähestymistapoja aikuisilla on yksin tulleita lapsia kohtaan turvapaikkaprosessin vaiheissa. Tutkimukseni tärkeänä tehtävänä on yksin tulleiden lasten kokemuksien esille tuominen heidän oman äänensä kautta, koska he ovat asiantuntijoita omaan elämäänsä liittyvissä asioissa.

Yksin tulleiden lasten osallisuuden kokemukset vaihtelevat heidän yksilökohtaisten tilanteiden mukaan turvapaikkaprosessissa ja kotimaasta lähtöön liittyvissä tilanteissa. Tutkimuksen perusteella jokaisessa turvapaikkaprosessin vaiheessa on erotettavissa tilanteita, jolloin Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan mukainen mielipiteen ilmaiseminen ei toteudu, tai lasta ei kuulla aidosti. Yksin tulleiden lasten pelot heidän traumaattisten kokemustensa vuoksi vaikuttavat heidän kykyynsä vastaanottaa tietoa, jolloin osallisuuden toteutuminen prosessissa vaikeutuu. Lisäksi turvapaikkaprosessiin liittyvät menettelyt tapahtuvat nopeasti, jolloin yksin tullut lapsi ei tiedä mitä prosessissa tapahtuu ja mitä häneltä odotetaan. Turvapaikkapäätöksen odottamista leimaa toivottomuus ja epävarmuus tulevaisuudesta.

Aikuisten asenteelliset lähestymistavat vaikuttavat yksin tulleiden lasten kohteluun ja osallisuuteen turvapaikkaprosessissa. Hyvin toimiva luottamuksellinen vuorovaikutussuhde lapsen ja aikuisen välillä vahvistaa lapsen osallisuutta. Suomessa on pyritty rakentamaan yksin tulleiden kohtelua koskevia hyviä ja sensitiivisiä käytäntöjä, mutta niiden siirtäminen kaikkiin turvapaikkaprosessin vaiheisiin ja kaikkien lasten kohdalla ei ole vielä toteutunut. On ensiarvoisen tärkeää vahvistaa suunnitelmien toimeenpanoa, vaikka tämä vaatii laajempia rakenteellisia uudistuksia maahanmuuttopolitiikassa.

Avainsanat: osallisuus, turvapaikkaprosessi, yksin tullut lapsi, turvapaikanhakija