Asunnottomuuden polulta asumisen polulle. Narratiivinen näkökulma asunnottomuuden ja asumisen kokemuksiin.
NIITTYNEN, MARJO (2012)
2012
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-04-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22292
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22292
Tiivistelmä
Tämän pro gradu – tutkielman aiheena on tamperelainen pitkäaikaisasunnottomuus. Tutkimuksessa paikannetaan asunnottomuuden prosessia sekä kartoitetaan erilaisia vaihtoehtoja asumispalveluiden kehittämiseksi. Aihetta tarkastellaan pitkäaikaisasunnottomuuden kokeneiden näkökulmasta. Tutkimus kytkeytyy valtakunnalliseen Nimi ovessa – hankkeeseen, joka rakentuu osaksi hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa.
Tutkimuksen narratiivinen näkökulma rakentuu tutkimuksen tiedon luonteesta, aineiston keruusta sekä aineiston analysoinnista. Tutkimuksen viitekehys on sosiaalisen konstruktionismin suuntauksen mukainen. Tutkimus on kvalitatiivinen ja keskeisenä tarkoituksena on nostaa esiin asunnottomien oma ääni: heidän kokemukset ja mielipiteet. Tutkimusta varten on haastateltu kahdeksaa pitkäaikaisasunnottomuuden kokenutta henkilöä. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2011 kahdessa tamperelaisessa matalan kynnyksen kohtaamispaikassa.
Tutkimustulokset rakentuvat yhdeksi kertomukseksi asunnottomuuden tragediasta. Kertomus rakentuu kolmesta osasta: syistä, jotka ovat johtaneet asunnottomuuteen, ajasta asunnottomana sekä niistä vaiheista, jotka mahdollistavat paluun asumiseen. Asunnottomaksi päädytään osittain omien valintojen ja osittain ajautumisen seurauksena. Taustalla on usein päihteiden käyttöä sekä taloudellisia ongelmia. Asunnottomana ollessa tutkimushenkilöt pääasiallisesti majailivat ja viettivät aikaa tuttavien luona. Vankilatuomiot ja eriasteiset asumispalvelut eivät lähtökohtaisesti tuoneet muutosta tutkimushenkilöiden asunnottomuuteen. Ainoastaan sosiaalinen isännöinti koettiin vaihtoehdoksi, joka mahdollistaisi muutoksen. Myöskään oman vuokra-asunnon saaminen ei aina tarkoittanut, että asuminen olisi turvattua, sillä asunto saatettiin menettää yhä uudelleen. Kertomuksen viimeisessä osassa esittelen, kuinka kolme tutkimushenkilöä on ratkaissut asunnottomuuden, millaisia haasteita asunnon hakuprosessiin liittyy sekä avaan kotiin liitettyjä piirteitä.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että asunnottomuuden ratkaisemiseksi tarvitaan innovatiivisia toimenpiteitä. Asunnottomuuden kokeneiden näkökulmasta nämä toimenpiteet ovat sosiaalisen isännöinnin, asumisneuvonnan sekä asunto ensin – periaatteella toteutettavien palveluiden kehittäminen.
Tutkimuksen narratiivinen näkökulma rakentuu tutkimuksen tiedon luonteesta, aineiston keruusta sekä aineiston analysoinnista. Tutkimuksen viitekehys on sosiaalisen konstruktionismin suuntauksen mukainen. Tutkimus on kvalitatiivinen ja keskeisenä tarkoituksena on nostaa esiin asunnottomien oma ääni: heidän kokemukset ja mielipiteet. Tutkimusta varten on haastateltu kahdeksaa pitkäaikaisasunnottomuuden kokenutta henkilöä. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2011 kahdessa tamperelaisessa matalan kynnyksen kohtaamispaikassa.
Tutkimustulokset rakentuvat yhdeksi kertomukseksi asunnottomuuden tragediasta. Kertomus rakentuu kolmesta osasta: syistä, jotka ovat johtaneet asunnottomuuteen, ajasta asunnottomana sekä niistä vaiheista, jotka mahdollistavat paluun asumiseen. Asunnottomaksi päädytään osittain omien valintojen ja osittain ajautumisen seurauksena. Taustalla on usein päihteiden käyttöä sekä taloudellisia ongelmia. Asunnottomana ollessa tutkimushenkilöt pääasiallisesti majailivat ja viettivät aikaa tuttavien luona. Vankilatuomiot ja eriasteiset asumispalvelut eivät lähtökohtaisesti tuoneet muutosta tutkimushenkilöiden asunnottomuuteen. Ainoastaan sosiaalinen isännöinti koettiin vaihtoehdoksi, joka mahdollistaisi muutoksen. Myöskään oman vuokra-asunnon saaminen ei aina tarkoittanut, että asuminen olisi turvattua, sillä asunto saatettiin menettää yhä uudelleen. Kertomuksen viimeisessä osassa esittelen, kuinka kolme tutkimushenkilöä on ratkaissut asunnottomuuden, millaisia haasteita asunnon hakuprosessiin liittyy sekä avaan kotiin liitettyjä piirteitä.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että asunnottomuuden ratkaisemiseksi tarvitaan innovatiivisia toimenpiteitä. Asunnottomuuden kokeneiden näkökulmasta nämä toimenpiteet ovat sosiaalisen isännöinnin, asumisneuvonnan sekä asunto ensin – periaatteella toteutettavien palveluiden kehittäminen.