IHANTEEN VARJOSSA. Jeanette Snellman ja filosofin vaatimukset

Abstract

Jeanette Snellman, os. Wennberg, (1828–1857) on hahmo nationalismikaanonin varjopuolelta, tuntematon ja unohdettu kansallisen suurmiehen vaimo. Tutkimukseni on elämäkerrallinen, mutta tarkennukseni kohdistan Jeanetten omaan kokemukseen sekä hänen persoonansa ja elämänsä rakentumiseen voimakastahtoisen, lujat periaatteet ja filosofiset ihanteet omaksuneen miehen vaikutuksessa. J.V. hahmotteli Jeanetten eteen naisihanteen, jota kohti tämä pyrki koko elämänsä sitä koskaan saavuttamatta.

Tarkoitukseni on myös sanoa, että subjektiivisen kokemuksen tavoittelu tutkimuksessa on sekä tärkeää että mahdollista. Teoreettisen kehyksen työlleni antaa hermeneuttinen perinne, johon liitän fenomenologisia ja eksistenssifilosofisia aineksia. Todellisuuden läsnäolosta rakentuu kokemusta ymmärtävänä olemisessa. Toisen ymmärtämisen ja tulkinnan ehdot ja mahdollisuus kumpuavat olemisen ehdoista ja kielellisyydestä. Työni keskeinen aineisto muodostuu kirjeistä, ja käsittelen niitä historiantutkimuksen todistusaineistoina ja kokemuksen kiinnittäjinä.

J.V.:n ja Jeanetten tarina alkoi, kun liki neljänkymmenen vuoden ikään ehtinyt J.V. iski silmänsä 17-vuotiaaseen kuopiolaisen apteekkarin tyttäreen. J.V. näki Jeanettessa mahdollisuuden kasvatustyön avulla toteuttaa hegeliläisen ihanteensa mukaisen avioliiton. Jo kosiovaiheessa syntyi ongelmia, kun J.V. vaati tytöltä vakaumuksensa mukaista vakavaa suhtautumista avioliittoon, vaikka tämä tuskin saattoi seurata miehen yliopistofilosofiasta ammentavia ajattelutapoja. Kosiokesän 1845 aikana Jeanette lupautui, perui ja pyysi anteeksi peräti kolme kertaa!

Jeanette oli hiljainen, jopa sulkeutunut. Hän oli menettänyt äitinsä jo 13-vuotiaana, ja hän koki tämän syyksi tottumattomuuteensa ilmaista tunteitaan. Vaimon vaiteliaisuus ja miehen vaatimukset muodostivat avioliiton alkupuolen keskeisen ristiriidan. Puolisot eivät kyenneet keskustelemaan ja ilmaisemaan tunteitaan kasvotusten, ja J.V.:n matkojen aikana lähetetyt kirjeet muodostuivat tärkeäksi keskustelun paikaksi puolisoille. Hiljaisuuden vuoksi J.V. luuli vaimonsa olevan välinpitämätön ylevien päämäärien ja yhteisen hyvän suhteen, ja kirjeissä hän välitti filosofiaansa hahmotellen vaimonsa eteen ihanteen, jota kohti pyrkiä. Jeanettelle kirjeet antoivat mahdollisuuden omien ajatusten järjestämiseen ja miehen asettaman ihanteen mukaisen minän tavoittelemiseen.

1850-luvun alussa Snellmanit muuttivat pääkaupunkiin ja ongelmien painopiste muuttui. J.V.:n vaatimukset liikkuivat abstraktilta ihanteen tasolta käytännöllisiin taloudenhoitoon liittyviin asioihin. Jeanetten ahdistuksen lähde siirtyi sisäisestä hiljaisuudesta ulkoisiin suhteisiin. Hän alkoi avioliiton edetessä kokea alemmuutta mm. kouluttamattomuutensa vuoksi etenkin helsinkiläisissä seurapiireissä. 1850-luvulla tuttavapiiriä kohtasivat monet murheet ja myös Snellmanit menettivät 2½-vuotiaan tyttärensä. Jeanette itse menehtyi vain 29-vuotiaana lapsivuoteeseen 4. kesäkuuta 1857 synnytettyään ennenaikaisesti pienen pojan, seitsemännen lapsensa, joka menehtyi vain neljän tunnin ikäisenä.

Vaikka puolisot rakastivat toisiaan, täydellisyyden ja todellisuuden välinen juopa varjosti liittoa loppuun asti. Jeanetten yksinäisestä taustasta kumpuava epävarmuus teki hänestä otollisen omaksumaan ideaalin omaksi mittapuukseen. Ihanne, kuten sen luonteeseen kuuluu, pysyi kuitenkin aina saavuttamattomana ja Jeanetten elämän tragediana.

Asiasanat:Jeanette Snellman, J.V. Snellman, hermeneutiikka, perhefilosofia, naisihanne, elämäkerta, 1800-luku