Oikeus elämään -- perusoikeuden merkitys ampuma-aseiden lupaharkinnassa

Abstract

Tutkielman aiheena on oikeus elämään – perusoikeuden merkitys aselupaharkinnassa. Tarkoituksena on osoittaa että julkisen vallan on otettava aseluvan hakijaan nähden ulkopuolisten henkilöiden henki ja turvallisuus huomioon aselakia säädettäessä, sovellettaessa ja soveltamista valvottaessa. Arvonäkökohdista ja reaalisista argumenteista käsin tarkasteltuna on varsin selvää, että hengen suojeleminen on, tai ainakin sen tulisi olla, lupaharkinnan keskeisin pyrkimys. Tutkimus lähtee siitä ajatuksesta, että kaikkein keskeisintä aselupaharkinnassa tulisi olla sen arviointi, onko henkilö kykenevä käsittelemään ja pitämään hallussaan asetta ilman että siitä aiheutuu uhkia ulkopuolisten henkilöiden hengelle ja terveydelle. Tälle ajatukselle pyritään löytämään perusteet voimassa olevasta lainsäädännöstä oikeusdogmatiikan keinoin.

Suomessa aselupa on ollut varsin helppo saada ja ilmapiiri on ollut asemyönteinen. Ampuma-aselain (9.1.1998/1) 18 §:n 2 momentti antaa ampuma-aseluvan myöntämisen suhteen laajan harkintavallan yksittäiselle virkamiehelle. Lupaviranomaisella on valta harkita kenelle aselupa myönnetään ja kenen lupa peruutetaan. Lupia käsittelevät virkamiehet voivat päätyä lupaharkinnassa erilaisiin lopputuloksiin ja hyvinkin erilaiset ratkaisut voivat mahtua harkintavallan piiriin lain puitteissa. Tutkimuksessa arvioidaan myös kuinka vuoden 1998 ampuma-aselaki toteutti tarkoitustaan. Ongelmia näyttää olleen lain noudattamisessa ja lain noudattamisen valvonnassa. Vuonna 2011 voimaan tulleilla ampuma-aselain osittaisilla muutoksilla pyrittiin parantamaan aseturvallisuutta tiukentamalla lupaehtoja luvanhakijan soveltuvuuden arvioinnin suhteen.

Tutkimus etenee oikeuden syvärakenteen tasolta kohti oikeuden pintatasoa. Perusoikeuksia tarkastellaan tutkimuksen alussa siltä osin, että voidaan osoittaa miksi oikeus elämään – perusoikeus pitäisi ottaa huomioon aselupaharkinnassa. Perusoikeustarkastelu on välttämätöntä myös siitä syystä, että tutkimuksessa käsitellään julkisen vallan turvaamisvelvollisuutta ja perusoikeusmyönteisen laintulkinnan problematiikkaa liittyen oikeus turvallisuuteen – perusoikeuteen. Keskeisimpänä lähdeaineistona on käytetty perustuslakia, ampuma-aselainsäädäntöä, ampuma-aselainsäädännön valmisteluaineistoja, oikeuskirjallisuutta perusoikeuksien ja rikoslain osalta sekä sisäasiainministeriön julkaisuja muun muassa aselupakäytäntöjen yhtenäistämisen suhteen. Oikeustapauksia käsitellään aselupien peruuttamisen ja Kauhajoen koulusurmaan liittyvän virkarikossyytteen suhteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista johdetaan julkisen vallan velvollisuus turvata aktiivisin toimiin oikeus elämään – perusoikeuden toteutuminen.

Päätelmänä voidaan todeta, että ennakoivan aselupaharkinnan merkitys hengen ja turvallisuuden kannalta tulisi ottaa paremmin huomioon, niin yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä ja resursseja ohjatessa, kuin itse lupaharkinnassa ja sen valvonnassa. Oikeus elämään – perusoikeudesta on johdettavissa vaatimus aseturvallisuusnäkökulman huomioimiseksi kaikilla julkishallinnon sektoreilla.