Seurantatutkimus Toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutuksessa mukana olleiden lasten sosiaalisesta kompetenssista
LAITILA, ANNA (2011)
2011
Psykologia - Psychology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-12-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22047
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22047
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sosiaalisen kompetenssin muutoksia Toiminnanohjauksen – ja tarkkaavuuden (Totaku-) ryhmäkuntoutuksessa olleilla lapsilla vanhempien ja opettajien arvioimana. Tutkimuksen viitekehykseksi otettiin Poikkeuksen (1997) sosiaalisen kompetenssin malli. Sosiaalisen kompetenssin osa-alueita mitattiin vanhempien arvioimana Viivin muuttujilla, sekä vanhempien ja opettajien arvioimana Conners’ Rating Scales –muuttujilla. Tarkoituksena oli selvittää, millaista lasten sosiaalinen kompetenssi on lähtötilanteessa ennen kuntoutusta ja seurata, onko kuntoutuksen aikana tapahtunut myönteistä muutosta sosiaalisessa kompetenssissa, sekä tutkia onko myönteinen muutos säilynyt seuranta-ajankohtaan 3–6 vuotta kuntoutuksen päättymisestä. Tutkimuksessa haluttiin myös tietää, millaista kuntoutuslasten sosiaalinen kompetenssi on verrokkilapsiin verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin taustamuuttujien yhteyksiä lasten sosiaalisen kompetenssin muutoksiin.
Tutkittavina oli 34 lasta, jotka olivat olleet toiminnanohjauksen- ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutuksessa Tampereen yliopiston opetus- ja tutkimusklinikassa, PSYKE:ssä vuosina 2002–2008. Kuntoutuksen alkaessa lapset olivat noin 7-vuotiaita ja seuranta-ajankohtana noin 12-vuotiaita. Vertailuryhmä kuntoutuslapsille muodostui kahden suuren Pirkanmaan alueella toimivan yhtenäiskoulun oppilaista.
Kuntoutuksen alkaessa lasten sosiaalinen kompetenssi oli lähes kaikilla arvioiduilla muuttujilla normatiivisia arvoja heikompaa. Kuntoutuksen aikana muutossuunta oli myönteistä useilla muuttujilla. Tilastollisesti melkein merkitsevästi vähenivät vanhempien arvioimana pakkomielteet ja tunne-elämän/käyttäytymisen ongelmat (Viivi) ja opettajien arvioimana levottomuus-impulsiivisuus ja yleinen ongelmallinen yliaktiivisuuskäyttäytyminen (CTRS-R:L). Seurantavertailuissa tilastollisesti melkein merkitsevästi oli vähentynyt levottomuus-impulsiivisuus vanhempien arvioimana (CPRS-R:L) sekä levottomuus-impulsiivisuus ja yleinen ongelmallinen yliaktiivisuuskäyttäytyminen opettajien arvioimana (CTRS-R:L). Sen sijaan kognitiiviset ongelmat-tarkkaamattomuus-asteikolla oireet olivat lisääntyneet opettajien arvioinneissa (CTRS-R:L). Seuranta-ajankohtana lasten sosiaalinen kompetenssi oli lähes kaikilla muuttujilla yhä ikätovereita heikompaa (Viivi, CPRS-R:L, CTRS-R:L). Taustamuuttujien yhteyksiä kuntoutusmuutoksiin selvitettiin useiden muuttujien osalta.
Tutkimuksen tulokset tarkkaavuusongelmiin yhdistyvistä sosiaalisen kompetenssin vaikeuksista olivat samansuuntaisia aikaisemman tutkimuskirjallisuuden kanssa: sosiaaliset vaikeudet ovat luonteeltaan jatkuvia ja melko resistenttejä erilaisille kuntoutusmuodoille. Tilastollisesti merkitsevät myönteiset seurantamuutokset olivat vähäisiä, mutta kuntoutuslasten sosiaalinen kompetenssi ei ollut myöskään heikentynyt kuntoutuksen jälkeen. Kuntoutus voi osaltaan suojata lapsen sosiaalista kehitystä ja ehkäistä epäsosiaalisten kehityspolkujen syntymisen.
Asiasanat:tarkkaavuushäiriö, sosiaalinen kompetenssi, ryhmäkuntoutus, Viivi, Conners
Tutkittavina oli 34 lasta, jotka olivat olleet toiminnanohjauksen- ja tarkkaavuuden ryhmäkuntoutuksessa Tampereen yliopiston opetus- ja tutkimusklinikassa, PSYKE:ssä vuosina 2002–2008. Kuntoutuksen alkaessa lapset olivat noin 7-vuotiaita ja seuranta-ajankohtana noin 12-vuotiaita. Vertailuryhmä kuntoutuslapsille muodostui kahden suuren Pirkanmaan alueella toimivan yhtenäiskoulun oppilaista.
Kuntoutuksen alkaessa lasten sosiaalinen kompetenssi oli lähes kaikilla arvioiduilla muuttujilla normatiivisia arvoja heikompaa. Kuntoutuksen aikana muutossuunta oli myönteistä useilla muuttujilla. Tilastollisesti melkein merkitsevästi vähenivät vanhempien arvioimana pakkomielteet ja tunne-elämän/käyttäytymisen ongelmat (Viivi) ja opettajien arvioimana levottomuus-impulsiivisuus ja yleinen ongelmallinen yliaktiivisuuskäyttäytyminen (CTRS-R:L). Seurantavertailuissa tilastollisesti melkein merkitsevästi oli vähentynyt levottomuus-impulsiivisuus vanhempien arvioimana (CPRS-R:L) sekä levottomuus-impulsiivisuus ja yleinen ongelmallinen yliaktiivisuuskäyttäytyminen opettajien arvioimana (CTRS-R:L). Sen sijaan kognitiiviset ongelmat-tarkkaamattomuus-asteikolla oireet olivat lisääntyneet opettajien arvioinneissa (CTRS-R:L). Seuranta-ajankohtana lasten sosiaalinen kompetenssi oli lähes kaikilla muuttujilla yhä ikätovereita heikompaa (Viivi, CPRS-R:L, CTRS-R:L). Taustamuuttujien yhteyksiä kuntoutusmuutoksiin selvitettiin useiden muuttujien osalta.
Tutkimuksen tulokset tarkkaavuusongelmiin yhdistyvistä sosiaalisen kompetenssin vaikeuksista olivat samansuuntaisia aikaisemman tutkimuskirjallisuuden kanssa: sosiaaliset vaikeudet ovat luonteeltaan jatkuvia ja melko resistenttejä erilaisille kuntoutusmuodoille. Tilastollisesti merkitsevät myönteiset seurantamuutokset olivat vähäisiä, mutta kuntoutuslasten sosiaalinen kompetenssi ei ollut myöskään heikentynyt kuntoutuksen jälkeen. Kuntoutus voi osaltaan suojata lapsen sosiaalista kehitystä ja ehkäistä epäsosiaalisten kehityspolkujen syntymisen.
Asiasanat:tarkkaavuushäiriö, sosiaalinen kompetenssi, ryhmäkuntoutus, Viivi, Conners