PYHÄ ELÄKEIKÄ? Hallituksen ja palkansaajien välinen eläkekiista diskursiivisen hallinnan näkökulmasta
AIRO, TATU (2011)
2011
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-11-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21990
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21990
Tiivistelmä
Työurien pidentäminen on yhteiskunnallisen eliitin yksimielisesti hyväksymä tavoite. Työurien pidentämisellä pyritään kompensoimaan väestön ikääntymisestä ja epäedullisesta väestörakenteesta johtuvaa epäsuhtaa eli sitä, että eläkeläisten määrä kasvaa ja työllisten määrä vähenee. Ideana on siis tasapainottaa julkistaloutta. Keinot työurien pidentämiseksi ovat kuitenkin kiistanalaisia. Vuonna 2009 hallitus päätti nostaa eläkeikää. Päätöksenteosta sivuutettu palkansaajaliike tyrmäsi aikeen, ja hallitus perääntyi.
Tutkin eläkekiistaa diskursiivisena kamppailuna, jossa olivat vastakkain hallitus tukijoineen ja palkansaajaliike tukijoineen. Selvitän, miten eläkekiistan osapuolet määrittelivät työurien pidentämistä. Kysyn, millaisten diskurssien puitteissa keskustelua käytiin. Analysoin diskursiivisen hallintavallan näkökulmasta, mitä kiistassa tapahtui.
Aineistonani ovat eläkekiistaa koskevat lehtikirjoitukset. Tutkimusmetodinani on diskurssianalyysi. Hallitus ja palkansaajat puhuivat työurien pidentämisestä omissa diskursseissaan. Toinen pyrki syrjäyttämään toisen tulkinnan, jotta poliittinen hallinta omista lähtökohdista olisi tehokasta. Tavoitteenani on analysoida valtaa. Kenen ehdoilla ja miten työurien pidentämisestä päätetään?
Julkistaloudesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta huolehtinut hallitus oletti, että työurat pitenevät automaattisesti eläkeikää nostamalla. Hallitus ei pystynyt artikuloimaan tavoitettaan uskottavasti, sillä palkansaajat pitivät työelämää niin raskaana, ettei työssä voi jaksaa eläkeikään saakka. Palkansaajien mukaan hallitus yritti heikentää palkansaajan asemaa, sillä 63 vuoden eläkeikä on saavutettu etu ja sopimusasia. Hallitus oli palkansaajien mukaan vain sopijaosapuoli, joka romutti sopimusyhteiskunnan. Hallitus päätti eläkeiästä yksin, koska sen mukaan työurien pidentäminen ei ole vain palkansaajien vaan koko yhteiskunnan asia. Hallituksen vastuudiskurssi sulki ulkopuolelle yksilölliset tapaukset. Palkansaajien diskurssi sulki ulkopuolelle muut kuin palkansaajat.
Palkansaajien käyttämä sopimusyhteiskunnan diskurssi onnistui määrittelemään työurien pidentämiseen liittyviä asioita uskottavammin kuin hallituksen käyttämä vastuudiskurssi. Hallitus nöyrtyi, palkansaajat voittivat diskurssikamppailun, ja hallituksen vastuudiskurssi syrjäytyi. Työurien pidentämisestä päätetään jatkossa palkansaajalähtöisesti. Palkansaajien tulkinta määrittelee poliittisen hallinnan sisältöä ja päämääriä. Työuria pyritään jatkossa pidentämään ensisijaisesti työelämän laatua parantamalla – palkansaajan asemaa heikentämättä.
Eläkepolitiikka on murroksessa. Palkansaajajärjestöjen asema on nyt vahva. Eläkeikää tuskin nostetaan. Jos työurat eivät kuitenkaan pitene riittävästi, voi hegemoninen diskurssi vaihtua. Silloin poliittisen vallan merkitys kasvaa palkansaajien kustannuksella.
Asiasanat:työurien pidentäminen, eläkeikä, eläkkeelle siirtyminen, ay-liike, hallinta, valta, hallinnan analytiikka, diskurssianalyysi, diskurssiteoria, työhyvinvointi
Tutkin eläkekiistaa diskursiivisena kamppailuna, jossa olivat vastakkain hallitus tukijoineen ja palkansaajaliike tukijoineen. Selvitän, miten eläkekiistan osapuolet määrittelivät työurien pidentämistä. Kysyn, millaisten diskurssien puitteissa keskustelua käytiin. Analysoin diskursiivisen hallintavallan näkökulmasta, mitä kiistassa tapahtui.
Aineistonani ovat eläkekiistaa koskevat lehtikirjoitukset. Tutkimusmetodinani on diskurssianalyysi. Hallitus ja palkansaajat puhuivat työurien pidentämisestä omissa diskursseissaan. Toinen pyrki syrjäyttämään toisen tulkinnan, jotta poliittinen hallinta omista lähtökohdista olisi tehokasta. Tavoitteenani on analysoida valtaa. Kenen ehdoilla ja miten työurien pidentämisestä päätetään?
Julkistaloudesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta huolehtinut hallitus oletti, että työurat pitenevät automaattisesti eläkeikää nostamalla. Hallitus ei pystynyt artikuloimaan tavoitettaan uskottavasti, sillä palkansaajat pitivät työelämää niin raskaana, ettei työssä voi jaksaa eläkeikään saakka. Palkansaajien mukaan hallitus yritti heikentää palkansaajan asemaa, sillä 63 vuoden eläkeikä on saavutettu etu ja sopimusasia. Hallitus oli palkansaajien mukaan vain sopijaosapuoli, joka romutti sopimusyhteiskunnan. Hallitus päätti eläkeiästä yksin, koska sen mukaan työurien pidentäminen ei ole vain palkansaajien vaan koko yhteiskunnan asia. Hallituksen vastuudiskurssi sulki ulkopuolelle yksilölliset tapaukset. Palkansaajien diskurssi sulki ulkopuolelle muut kuin palkansaajat.
Palkansaajien käyttämä sopimusyhteiskunnan diskurssi onnistui määrittelemään työurien pidentämiseen liittyviä asioita uskottavammin kuin hallituksen käyttämä vastuudiskurssi. Hallitus nöyrtyi, palkansaajat voittivat diskurssikamppailun, ja hallituksen vastuudiskurssi syrjäytyi. Työurien pidentämisestä päätetään jatkossa palkansaajalähtöisesti. Palkansaajien tulkinta määrittelee poliittisen hallinnan sisältöä ja päämääriä. Työuria pyritään jatkossa pidentämään ensisijaisesti työelämän laatua parantamalla – palkansaajan asemaa heikentämättä.
Eläkepolitiikka on murroksessa. Palkansaajajärjestöjen asema on nyt vahva. Eläkeikää tuskin nostetaan. Jos työurat eivät kuitenkaan pitene riittävästi, voi hegemoninen diskurssi vaihtua. Silloin poliittisen vallan merkitys kasvaa palkansaajien kustannuksella.
Asiasanat:työurien pidentäminen, eläkeikä, eläkkeelle siirtyminen, ay-liike, hallinta, valta, hallinnan analytiikka, diskurssianalyysi, diskurssiteoria, työhyvinvointi