Matineoista messuihin. Kirjalliset yleisötilaisuudet 1970-luvulta 2010-luvulle
LAITAKARI, SIMO (2011)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LAITAKARI, SIMO
2011
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
Hyväksymispäivämäärä
2011-12-14Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään kirjallisten yleisötilaisuuksien kehitystä 1970-luvulta 2010-luvulle. Tutkielma on taiteensosiologinen. Kirjallisia yleisötilaisuuksia käsitellään taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimuksen sekä instituution tutkimuksen puitteissa. Järjestelmäteoreettisessa viitekehyksessä tutkielmassa tarkastellaan sekä instituutioiden välisiä suhteita että järjestelmien toimintaa. Tutkielma on tyypiltään perustutkimus, sillä suomalaisia kirjallisia yleisötilaisuuksia käsittelevää tutkimusta ei ole julkaistu.
Tutkielmassa selviää minkälaisia kirjalliset yleisötilaisuudet olivat neljä vuosikymmentä sitten ja miten ne ovat sen jälkeen kehittyneet. Siinä tarkastellaan kirjallisten yleisötilaisuuksien piirteitä yleisesti, niiden järjestäjätahoja, kirjailijan esiintymistä tilaisuuksissa sekä niiden yleisöjä. Lisäksi selviää miten ne toimivat vuorovaikutuksessa muun kirjallisen kentän kanssa. Tutkielmassa käsitellään myös uuden tapahtumatyypin, kirjamessujen syntyvaiheet ja kehitys sekä käsitellään niiden vuorovaikutussuhteita muun kirjallisuuden kentän kanssa
Tutkimusmenetelmän osalta tutkielmassa sovelletaan yhteiskunta? ja käyttäytymistieteissä tiedonhankintamenetelmänä vakiintunutta tutkimushaastattelua ja vielä täsmällisemmin sen alalajia teemahaastattelua eli puolistrukturoituun haastattelua. Tutkielman aineistoksi kerätyissä viidessä asiantuntijahaastattelussa käsitellään kirjallisten tilaisuuksien kehitystä neljän pääteeman puitteissa. Kutakin teemaa-aluetta käsitellään niissä sekä nykytilanteen, että sitä edeltävän "kirjamessuja edeltävän ajan" tilanteen osalta.
Osoitan tutkielmassani, että kirjallisuuden kenttä on muuttunut tässä tarkasteltujen kirjallisten yleisötilaisuuksien osalta 1970-2010-lukujen aikana. 1970-luvun yksittäisistä pienimuotoisista matineatilaisuuksista on edetty kohti nykyistä monipuolista kirjallisuustapahtumien kattausta. Siihen kuuluvat niin perinteiset koulu? ja kirjastoesiintymiset kuin tuhansia ihmisiä kirjallisuuden pariin kokoavat messutapahtumat. Samalla kun esiintymisten puitteet ovat kasvaneet, on sekä niiden järjestäjien että niissä esiintyvien kirjailijoiden toiminta muuttunut ammattimaiseksi.
Asiasanat:Kirjalliset yleisötilaisuudet, matineat, kirjamessut