Syömishäiriöpotilaiden läheisten kokemuksia
PARKKALI, SUSANNA (2011)
PARKKALI, SUSANNA
2011
Hoitotiede - Nursing Science
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-12-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21985
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21985
Tiivistelmä
Syömishäiriöt ovat melko tavallisia sairauksia. Syömishäiriöt aiheuttavat paljon kärsimystä ja ahdistusta läheisille ihmisille. Perheen merkitystä ja vaikutusta syömishäiriöiden syntyyn on tutkittu jonkin verran, mutta läheisten kokemuksia ei ole tutkittu aikaisemmin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata syömishäiriöpotilaan läheisen kokemuksia läheisenä olemisessa ja syömishäiriötä sairastavan hoidossa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa syömishäiriötä hoitavien tahojen hoitomenetelmien kehittämiseen ja arviointiin. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahtatoista syömishäiriötä sairastavan läheistä. Aineisto analysoitiin sisällön analyysilla.
Tulosten perusteella läheiset kuvasivat syömishäiriötä sairastavan rinnalla perheeseen liittyviä kokemuksia, sairastavaan liittyviä kokemuksia ja omia tuntemuksia. Läheiset kuvasivat syömishäiriöpotilaan hoitoon liittyviksi kokemuksiksi henkilökunta-, hoitoprosessi-, perhehoito- ja hoitomenetelmäkokemuksia.
Tutkimustulosten mukaan syömishäiriötä sairastavan rinnalla oleva läheinen tarvitsee enemmän tukea sairastavan isältä. Tutkimustulokset tuovat myös tietoa syömishäiriötä sairastavalle ja etenkin heidän läheisilleen ja vahvistavat heidän kokemustaan. Perheen hyvinvointi ja läheisten kärsimyksen lieventyminen ja tiedon lisääminen on tärkeää syömishäiriöitä sairastavan potilaan läheiselle.
Avainsanat: syömishäiriö, läheinen, kokemus, perhe, vanhempi