"VAIKKO NAMAT JA ÁIGGIT/ RIIKKAT JA VUOGIT MOLSÁSIT/ IEŠ ÁŠŠI II RIEVDDA"

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan ajan ja sitä kokevan yksilön välistä monisyistä suhdetta saamelaisen kirjailijan, kuvataiteilijan ja joikaajan Nils-Aslak Valkeapään (1943–2001) runokokoelmassa Ruoktu váimmus (1985; suom. Koti sydämessä). Aika on Valkeapään lyriikassa toistuva aihelma, jonka avulla runoissa lähestytään eksistentiaalisia ihmisenä olemisen vaikeita ja usein vaille konkreettisia ilmauksia jääviä peruskysymyksiä. Tutkielman lähtökohta on temaattinen. Aika ymmärretään nostalgisena, monitasoisena tunteiden ja tunnelmien verkkona. Kokoelmassa vahvasti läsnä oleva lyyrinen minä näyttäytyy tutkielmassa tulkinnallisena avaimena ja ajan teoreettinen tarkastelu tarkentuukin tästä näkökulmasta sen olemukseen subjektiivisena kokemuksena.

Ruoktu váimmus on ensisijaisesti taiteellinen teos, mutta myös merkittävä aikansa kuvaaja ja tämän ajankuvan aktiivinen luoja. Koko saamenkielisen kaunokirjallisuuden historia on vielä nuorta ja kokoelman ensimmäisen osan ilmestymisen aikaan se vasta haki muotoaan. Trilogian joikurunot sijoittuvat historiallisesti oraalin ja kirjallisen kulttuurin vedenjakajalle, mutta myös saamelaisen älymystön emansipatorisen keskustelun keskiöön. Tutkielman kysymyksenasettelun kannalta saamelaisen 1970-luvun etnis-poliittisen tilanteen tiedostaminen sekä kaunokirjallisuuden aseman ymmärtäminen identiteettikeskustelun keskeisenä areenana onkin välttämätöntä.

Etniseen identiteettiin ja yksilöllisyyteen liittyvien kysymysten analyyttinen hahmottaminen erityisesti ajan teeman valossa johtaa tutkimuskysymyksenä teoreettiseen eklektismiin. Fenomenologia ja psykoanalyysi tarjoavat apuvälineitä ajan havaitsemisen ja ajan subjektiivisen kokemuksen tarkasteluun. Fenomenologia on kirjallisuudentutkimuksessa perinteisesti kiinnittänyt huomiota ajan ja tilan havainnointiin. Fenomenologisesta traditiosta poiketen, myös ajan yhteiskunnallinen juonne on tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena. Ajan ymmärtäminen kulttuurisesti määrittyvänä sosiologisena ilmiönä avaa teoksessa esitettyä yksilön ja yhteisön välistä suhdetta. Ristiriita ja yhtäaikainen synteesi modernin ajan ja tradition välillä on teoksessa ilmeistä ja liittyy juuri ajan sosiologiseen ulottuvuuteen. Huomiot 1970-luvulla alkunsa saaneesta saamelaiskulttuurin revitalisaatioprosessista ja Ruoktu váimmus -kokoelman roolista osana tätä historiallisen aikansa ilmiötä tukevatkin runojen aika-analyysia. Tutkielmassa hyödynnetään pääasiassa jälkikolonialistisen tutkimuksen, lyriikantutkimuksen ja saamelaisen kirjallisuudentutkimuksen metodeja.

Ruoktu váimmus -kokoelmaa on vähäisessä aiemmassa tutkimuksessa luettu pyrkimyksenä kuvata ja rakentaa saamelaista identiteettiä. Tutkielman aikomus ei ole kiistää tätä luentaa, vaan kiinnostuksen kohteena ovat ne temaattiset ja tekstuaaliset keinot, jotka tulkintaan johdattelevat. Ajan nostaminen analyyttisen tarkastelun keskiöön avaa uuden näkökulman teokseen ja toisaalta syventää melko ilmeisten ja aikansa saamelaiskirjallisuudelle tyypillisten teemojen käsittelyä. Pyrkimyksenä on osoittaa, että etniseen identiteettiin liittyvät kysymykset merkityksellistyvät teoksessa juuri ajan teemassa.

Asiasanat:Nils-Aslak Valkeapää, aika, nostalgia, saamelainen, muisti, identiteetti, joikulyriikka