Perustulon pohdintaa ja suomalaisten perustulomallien tarkastelua

Abstract

Perustuloa on ehdotettu ratkaisuksi sosiaaliturvan ja verotuksen ongelmiin jo pitkään. Se on kaikille ilman työvelvoitetta automaattisesti annettava rahatulo, joka poistaa muun sosiaaliturvan ja erilaiset verovähennykset. Riittävän suurena perustulo poistaa tarveharkintaisten sosiaalitukien käytön ja niihin liittyvät kannustinloukut. Verojärjestelmä yksinkertaistuu, byrokratia ja hallinnointikulut vähenevät ja epätyypillinen tai pienipalkkainen työ tulee taloudellisesti kannattavammaksi. Kohtuulliseen toimeentuloon riittävä perustulo vaatii korkean veroasteen, jolloin keski- ja suurituloisten työn tarjonta vähenee ja verotulot laskevat. Perustuloon ja tasaiseen tulonjakoon liittyy verotuksen tehottomuus. Nämä perustuloon liittyvät ominaisuudet ovat tiedossa, mutta perustulosta ei päästä yksimielisyyteen. Tämä tutkielma pyrkii selvittämään miten perustuloa koskeva argumentointi etenee ja miten tähän saataisiin luotua jotakin uutta näkökulmaa. Toisena kiinnostuksen kohteena tarkastellaan suomalaisia perustulomalleja. Muutamasta perustulomallista esitellään mikrosimulointilaskelmien avulla, miten käytettävissä olevat tulot muuttuisivat perustulouudistuksesta. Perustulosta eniten hyötyvä väestöryhmä on opiskelijat.

Optimaalinen tuloverotus etsii optimaalista efektiivistä rajaveroastetta, joka maksimoi yksilöiden kokemasta hyödystä koostuvan yhteiskunnan hyvinvoinnin. Optimaalinen efektiivinen rajaveroaste riippuu tulonjakoarvostuksista, työn tarjonnan joustoista ja tulonjakauman muodosta niin, että optimaalinen efektiivisen rajaveron asteikko on U-kirjaimen muotoinen. Tämä sopii perustulon tapaukseen. Kun otetaan huomioon päätös työhön osallistumisesta työtuntien määrän lisäksi, optimaalinen rajaveroaste voi olla myös negatiivinen, jolloin pienituloisille voitaisiin antaa palkan lisäksi ansiotulotukea. Optimaalinen tuloverotus pyrkii maksimoimaan yhteiskunnan hyvinvoinnin, ja ongelmana voidaan esittää, ettei yksilöiden hyödyistä koostuva yhteiskunnan hyvinvointi ole välttämättä toivottava tavoite. Optimointiongelmassa voitaisiin tavoitella hyvinvointia muillakin mittareilla mitattuna. Esimerkkeinä mainitaan ei-welfaristiset tavoitteet työttömyydessä tai köyhyydessä elävien lukumäärän minimoimisesta. Perustulokeskustelu voisi hyötyä parempien hyvinvointimittareiden kehittämisestä.

Perustulosta käytävä keskustelu pohjautuu paljon uskomuksiin, koska perustulosta seuraavien hyötyjen tieteellinen tutkiminen on vaikeaa. Perustuloa kannatetaan verotulojen laskemisesta huolimatta, kun uskotaan että uudistuksesta seuraa enemmän hyötyjä tai niitä pidetään verotuloja tärkeämpinä. On vaikea tutkia byrokratiasta, työttömyydestä tai syrjäytymisestä koettavia haittoja tai toisaalta hyötyä, joka seuraa vapaammin valittavasta epätyypillisestä työstä. Työn tarjonnan joustoja voidaan tutkia empiirisesti, mutta niiden tulee olla erittäin tarkkoja ja luotettavia sillä joustojen vaikutus optimaaliseen rajaveroasteeseen on suuri. Myös tulonjakoarvostukset tulisi voida ilmaista yksiselitteisesti, mikä on poliittisessa väittelyssä harvinaista.