Tilinpäätösraportoinnin varovaisuus - tutkimus suomalaisten pörssiyhtiöiden tilinpäätöksistä 2005-2010
LAIHANEN, SANNA (2011)
LAIHANEN, SANNA
2011
Yrityksen taloustiede, laskentatoimi - Accounting and Finance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-12-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21952
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21952
Tiivistelmä
Viime vuosien talouskriisit ovat lisänneet yritysten tarkkaavaisuutta omaan taloudenpitoonsa, ja taloudellisissa raporteissa käytettyjen arvostusperiaatteiden merkitys on korostunut. Kansallisesta ja kansainvälisestä uutisraportoinnistakin on havaittavissa huoli yleisestä taloudellisesta kehityksestä ja se lisää tarvetta yritysten raportoinnin läpinäkyvyyteen ja laadukkuuteen. Tämä tarve kohdistuu erityisesti listattuihin yhtiöihin, sillä näiden suurten pörssiyhtiöiden epäonnistumiset osakemarkkinoilla ovat olleet kansainvälisesti merkittäviä. Pörssiyhtiöiden taloudellisten julkaisujen vaatimukset ovat kuitenkin lisääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana ja läpinäkyvyyden saavuttaminen on haastavaa. Varovaisuuden periaatetta noudattamalla pystytään kuitenkin paremmin kontrolloimaan varallisuuden arvostusta eikä tällöin ole mahdollisuutta suuriin yhtäkkisiin yrityksen taloutta heikentäviin muutoksiin.
Suomalaisten pörssiyhtiöiden raporteissa tulee soveltaa kansainvälisiä IFRS-standardeja, jotka ovat ristiriidassa pitkään perinteenä olleen varovaisuuden periaatteen kanssa, sillä niissä korostetaan neutraaliutta ja varallisuuden arvostamista markkina-arvoon. Tämä pro gradu -tutkielma pyrkii osaltaan selvittämään varovaisuuden periaatteen merkitystä taloudellisessa raportoinnissa sekä tutkimaan, sovelletaanko suomalaisten pörssiyhtiöiden tilinpäätöksissä varovaisuutta. Tutkimusta pohjustetaan tarkentamalla varovaisuuden käsitettä ja sen kahta eri tulkintaa: ehdollista ja ehdotonta varovaisuutta. Jotta voidaan ymmärtää empiirisessä tutkimuksessa käytettyä mallia, on ymmärrettävä näiden kahden varovaisuuden muodon ominaisuudet ja niiden erot. Empiirisessä tutkimuksessa keskitytään ehdollisen varovaisuuden mittaamiseen suomalaisissa pörssiyhtiöissä vuosina 2005–2010. Tätä tutkimusta varten mallinnetaan regressioanalyysi, joka on kansainvälisesti havaittu luotettavaksi mittaamaan ehdollista varovaisuutta. Tutkimuksessa käytettävä aineisto koostui suomalaisten pörssiyhtiöiden tilinpäätöksistä mainittujen kuuden vuoden ajalta.
Tutkielmassa saatiin regressiomallin tuloksena se, että suomalaisten pörssiyhtiöiden tilinpäätöksissä sovelletaan varovaisuutta. Tämä voitiin todeta siitä, että tappiot huomioidaan tilinpäätöksissä nopeammin kuin voitot, mikä on varovaisuuden periaatteen mukaista. Vastaavia tuloksia on saatu myös aiemmissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa. Varovaisuus ei ole siis kokonaan väistynyt neutraaliuden periaatteen myötä. Yleisesti uskotaankin, että varovaiset yritykset ovat nykytilanteessa taloudellisilta lähtökohdiltaan kilpailukykyisempiä ja vahvemmassa asemassa kuin ne yritykset, jotka soveltavat enemmän neutraaliuden periaatetta.
Asiasanat:kirjanpidon varovaisuus, taloudellinen raportointi, tappion oikea-aikainen tuloutus, regressioanalyysi, tilinpäätös, suomalaiset pörssiyhtiöt