Neljällä pyörällä kuljetut koulumatkat. Koululaiskuljetusten historiaa vuosien 1946-1977 Suomesta.

Abstract

Pro gradu-tutkielmani lähtökohtana on kaksi aikaisempaa tutkimustulosta vuodelta 1968: 1. ”Pitkämatkaisten oppilaiden koulunkäynnin järjestäminen on ollut eräs keskeisimmistä koulutoimen käytännön hoitoon liittyvistä kysymyksistä.” 2. ”Maaseudun säännöllisen liikenteen palveluvarustus ja koululaitoksen kuljetukset kuuluvat erottamattomasti yhteen.” Suomen kaltaisessa, ”maantieteellisesti haastavassa” maassa, lasten koulunkäynnin haasteena ovat aina olleet pitkät ja vaikeat koulumatkat. Sinänsä huomionarvoista on, että koulumatkojen historiaa ei juurikaan ole tutkittu. Koululaiskuljetuksilla on kuitenkin niin suuri merkitys suomalaisen koulutuksen ja kasvatuksen historiassa, ettei sen tutkimista voida sivuuttaa. Lisäksi koululaiskuljetukset liittyvät suoranaisesti suomalaiseen liikenteen historiaan ja etenkin linja-autoliikenteen historiaan. Koululaiskuljetusten historian merkitys korostuu myös siinä, että aihe on edelleen ajankohtainen.

Tutkin Pro gradu-työssäni koululaiskuljetusten historiaa kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen on normi- ja viranomaisnäkökulma, jossa tutkimuskysymyksenä on: Miten koululaiskuljetusten järjestämistä ohjeistettiin laeilla, asetuksilla ja viranomaismääräyksillä vuosina 1946-1977? Tutkimuksessa käsittelytasona on valtakunnan taso. Tavoitteena on selvittää miten koululaiskuljetusten järjestäminen kunnissa olisi tullut järjestää vallitsevien viranomaisohjeiden mukaan. Toinen näkökulma on käytännönläheinen tutkimuskysymyksenä: Miltä koululaiskuljetusten arki ja käytäntö on tutkittavana ajanjaksona näyttänyt koko Suomessa? Tavoitteena on muodostaa yleiskuva koululaiskuljetusten sujumisesta arjessa. Tutkimuksen luonteen vuoksi kuntakohtaiseen tarkasteluun ei ole lähdetty. Kuntatason tarkastelu on kuitenkin mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde. Siinä kuntien käytäntöjä voitaisiin vertailla tämän tutkimuksen tutkimuskysymysten tuloksiin. Tutkimuksen aikarajaus pitää sisällään vuodet 1946-1977. Tutkimustehtävä asettaa työlle rajauksen, jonka mukaan käsittely koskee maaseutukuntia ja niiden kouluja. Tutkimuksen perushistoriankirjoituksellinen luonne rajaa työn ulkopuolelle sokeain- ja kuurojen koulut sekä apukoulut. Tutkimus keskittyy siis, ajankohdasta riippuen, varsinaisen kansakoulun, kansalaiskoulun ja peruskoulun oppilaiden koulumatkojen tutkimiseen.

Tutkimus kontekstoituu suomalaisen koululaitoksen ja kasvatuksen historiaan, linja-autoliikenteen historiaan sekä tieliikenteen historiaan. Erityiseksi tarkastelukontekstiksi on valittu hyvinvointivaltio.

Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan käyttäen lähteinä Suomen asetuskokoelmia, komiteanmietintöjä sekä kouluhallituksen kunnille osoittamia yleis- ja ryhmäkirjeitä. Toisen tutkimuskysymyksen tärkeimmät lähderyhmät ovat Linja-autoliiton (LAL) jäsentiedotuksia-lehtiset, kouluhallituksen tiedotuslehti Kouluhallinnon työsaralta sekä Suomen viralliset tilastot.

Tutkittavana ajanjaksona koululaiskuljetusten järjestämistä ohjattiin kahdeksalla lailla ja seitsemällä asetuksella. Nämä lait ja asetukset liittyvät ensi sijaisesti suomalaisen koulujärjestelmän kehittämiseen. Varsinaisesti koululaiskuljetuksien järjestämisestä ei siis ole annettu yhtään omaa lakia tai asetusta, mutta tämä on ollut käytäntö muidenkin oppilashuollon osa-alueiden kohdalla. Kouluhallitus lähetti tutkittavana ajanjaksona koululaiskuljetusten järjestämiseen liittyviä yleiskirjeitä 14 kpl ja ryhmäkirjeitä 21 kpl. Lakien, asetusten ja kirjeiden sisältöä ja merkitystä on analysoitu tutkimuksessa kattavasti.

Tutkimustuloksena esitetään koululaiskuljetusten historian jakautuminen kolmeen periodiin ajanjaksolla 1946-1977. Ensimmäinen periodi on koululaiskuljetusjärjestelmän rakentaminen vuosina 1946-1968. Suomalaisen koulujärjestelmän kehittyminen vaati yhteiskunnalta panostusta myös pitkien koulumatkojen aiheuttamaan ongelmaan. Tämän periodin muutostekijänä toimikin sotien jälkeiset suuret ikäluokat, jotka tuli sijoittaa kouluihin mahdollisimman taloudellisesti. Vaikka tällä periodilla vasta luotiin järjestelmän perusta, oli se myös koululaiskuljetusten kulta-aikaa johtuen nimenomaan oppilaiden suuresta määrästä. Toinen periodi käsittää vuodet 1968-1977. Tällöin koululaiskuljetusjärjestelmä kehitettiin hyvinvointiyhteiskunnassa. Tässä periodin tunnistamiseen on vaikuttanut tutkimuksen hyvinvointivaltiollinen näkökulma. Toisen periodin aikana koululaiskuljetusjärjestelmän perusrakenteeseen ei puututtu, esimerkiksi toimijat pysyivät lähes muuttumattomina. Koululaiskuljetuskeskusteluun tuli kuitenkin mukaan selvästi hyvinvointivaltiollisia aspekteja peruskouluun siirtymisen yhteydessä. Todettiin, ettei vanhempien varallisuus saanut vaikuttaa lapsen koulunkäyntimahdollisuuksiin. Toisella periodilla korostettiinkin koululaiskuljetusten asemaa koulutuksellisen tasa-arvon mahdollistajana. Kolmas periodi on päällekkäinen toisen periodin kanssa. Vuodesta 1974 siirryttiin koululaiskuljetusten historiassa täysin uuteen aikaan. Tällöin elinkeinohallituksen päätös koululaiskyyditysten korvauksista linja-autoliikenteessä aloitti selvästi uuden ajan koululaiskuljetusten järjestämisessä ja ohjeistamisessa. Tämä päätös liittyi linja-autoliikenteen turvaamiseen maaseudulla eli liikennepolitiikkaan, mikä tekee periodista merkittävän koululaiskuljetusten historiassa. Periodin aikana luovuttiin alkuperäisestä periaatteesta, jonka mukaan koululaiskuljetuksiin varattuja määrärahoja ei oltu voitu käyttää muihin tarkoituksiin.