Kolmikantainen päätöksenteko työeläkejärjestelmässä - historiaa vai tulevaisuutta?

Abstract

Suomen yksityisalojen työeläkejärjestelmässä (TyEL) vallitsee kolmikantainen hallintotapa. Kolmikannalla tarkoitetaan sitä, että työntekijät, työantajat ja hallitus sopivat asioista yhdessä. Eläketurvan päätöksenteko on kuitenkin ollut vahvasti työmarkkinaosapuolten ja vähäisessä määrin poliittisten puolueiden ja eduskunnan käsissä järjestelmän lakisääteisyydestä huolimatta. Tutkimuksessa selvitetään, miten työeläkejärjestelmän sisällöstä todellisuudessa päätetään ja miksi työmarkkinajärjestöt ovat mukana valmistelussa. Lisäksi pohditaan, miksi ja miten tämä järjestelmä voisi muuttua tulevaisuudessa.

Ansioeläkelakien valmisteluun osallistuvat Eläketurvakeskus, työeläkelaitokset ja työmarkkinajärjestöt. Lopullisesti työeläkelakien muutokset käsitellään eduskunnassa, joka säätää ja muuttaa työeläkelakeja. Tasavallan presidentti vahvistaa lait allekirjoituksellaan. Tutkimuksen mukaan työmarkkinajärjestöille on kuitenkin keskittynyt suuri osa eläkevallasta. Työeläkejärjestelmä syntyi aikanaan valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen kolmikantaisella sopimuksella, minkä seurauksena sopijaosapuolilla on tärkeä rooli lainvalmistelussa. Lisäksi työnantajat ja työntekijät rahoittavat järjestelmän, mikä osaltaan selittää työmarkkinajärjestöjen eläkevaltaa.

Lakien valmistelu- ja päätöksentekomallit koetaan pääosin toimiviksi alan asiantuntijoiden keskuudessa. Työmarkkinajärjestöjen neuvottelujen tuloksena syntyvät konsensusratkaisut saavat laajan hyväksynnän, ja mallilla on saavutettu hyviä tuloksia. Valmistelusta ja päätöksenteosta on kuitenkin löydettävissä myös heikkouksia. Asioista neuvottelee suhteellisen pieni joukko ihmisiä, ja eläkepolitiikan kehittämisestä voidaan todeta puuttuvan demokraattisuutta. Nykymallin legitimiteetin lisäys vähentäisi järjestelmään kohdistuvaa kritiikkiä ja vakauttaisi neuvottelujärjestelmän valta-asetelmia. Nykymallin suurimpana uhkana nähdään työmarkkinoiden keskusjärjestöjen neuvottelujen epäonnistuminen. Muita uhkia ovat työmarkkinajärjestöjen kannatuksen ja järjestäytymisasteen lasku, mediakritiikki, työeläkevarojen hallinnoinnin siirtyminen ja EU.

Lisäksi työnantajien irtisanoutuminen tulopoliittisista kokonaisratkaisuista sekä vuonna 2009 alkanut ikärajakiista ja sitä edeltänyt sosiaalitupo ennakoivat lainvalmistelu- ja päätöksentekomallien muuttumista tulevaisuudessa. Tutkimuksessa hahmotellaan mahdollisia kehityssuuntia työeläkelakien valmistelun ja päätöksenteon tulevaisuuden osalta. Järjestelmän toivottaisiin olevan avoimempi ja yhteistyötä ministeriön kanssa voitaisiin lisätä. Nykyistä eläketyöryhmää on ehdotettu laajennettavan, jolloin syntyisi koko ansioeläkejärjestelmää koskeva forum. Yksi vaihtoehtoinen tulevaisuudenskenaario olisi nykyistä suppeamman eläketyöryhmän perustaminen. Radikaaleimmat muutosvaihtoehdot korostavat valtion asemaa kolmikannassa. Näiden vaihtoehtojen toteutuessa työmarkkinajärjestöt menettäisivät suuren osan nykyisestä eläkevallastaan. Näitä eri kehitysvaihtoehtoja analysoidaan ja arvioidaan tutkimuksen lopuksi sosiaalisen ja poliittisen kestävyyden näkökulmasta.

Asiasanat:Työeläkejärjestelmä, kolmikantainen päätöksenteko, eläkelakien valmistelu, eläkevalta, tulopolitiikka, korporatismi