Ahneus, moraali ja oikeudenmukaisuus talousjournalismissa finanssikriisin aikaan
LIPPONEN, JUULIA (2011)
LIPPONEN, JUULIA
2011
Sosiologia - Sociology
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-11-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21908
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21908
Tiivistelmä
Syksyllä 2008 investointipankki Lehman Brothers meni konkurssiin. Konkurssia on pidetty finanssikriisin lähtölaukaisuna, vaikka finanssikriisin aiheuttaneet talousongelmat sijoittuvat vuoteen 2007. Syksyllä 2008 myös Suomessa alettiin uutisoida finanssikriisin uhkasta. Finanssikriisi on sijoitettu vuosiin 2007–2009. Talousongelmat kuitenkin yhä jatkuvat vuonna 2011. Euroalueen kriisiytyminen on ongelmista ajankohtaisin.
Talousjournalismissa pohdittiin paljon finanssikriisin liittyviä moraaliongelmia vuosina 2008 ja 2009. Sijoittajien ja pankkiirien ahneutta pidettiin pääsyynä kriisin syntyyn. Oikeudenmukaisuus kriisin hoitotavoissa ei kansalaisen näkökulmasta toteutunut varsinkaan Islannissa, joka kärsi talousongelmista eniten vuonna 2008. Moraaliongelmat ja ahneus rahoitusmarkkinoilla johtivat siihen, että talousjournalismissa alettiin kommentoida yhä enemmän talouden ja moraalin vaikeaa suhdetta.
Tässä tutkielmassa pohditaan, miten ahneus, moraali ja oikeudenmukaisuus esiintyvät finanssikriisiartikkeleissa vuosina 2008 ja 2009. Sosiaalitieteissä on pitkään pohdittu esimerkiksi yhteisöllisyyden vähenemistä ja työn muutosta. Finanssikriisiuutisoinnissa pureudutaan tämän perinteen tapaan modernin muutoksen tematiikkaan, mikä on sosiologian tieteenalan keskeisimpiä kysymyksiä. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin Sanomien ja Kauppalehden sähköisistä uutisarkistoista. Artikkeleita kertyi yhteensä 227 kappaletta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, joka on toteutettu tietokoneavusteisesti MAXQDA -ohjelmalla.
Aineistosta erottui neljä kategoriaa. Kolme näistä kategorioista muodostui hakulause-ehtojen pohjalta. Ahneus, moraali ja oikeudenmukaisuus muodostivat omat kategoriansa. Kontekstina ahneuskeskustelussa olivat palkkiot. Moraalikeskustelun konteksti olivat vinoutunut järjestelmä ja konkurssiuhkan poissaolo. Oikeudenmukaisuutta koskevissa artikkeleissa keskusteltiin hyvinvoinnin tulevaisuudesta ja verotuksesta. Neljäs kategoria pureutuu talousinstituutioiden (rahoitusmarkkinat, talousjärjestelmä, taloustieteet ja johtajuus) ongelmiin, joissa ahneus, moraali ja oikeudenmukaisuus esiintyvät asiantuntijakielen erikoistermeinä tai neutraaleina ilmaisuina. Esimerkiksi puhuttaessa ”markkinoiden ahneudesta, joka muuttui peloksi” kuvataan itse asiassa vain markkinoiden olotilaa ja dynamiikkaa, eikä tekstissä tällöin ole ahneus- tai moraalikeskusteluun liittyvää arvolatautunutta kontekstia.
Asiasanat:Ahneus, moraali, oikeudenmukaisuus, finanssikriisi, talousjournalismi