Nuorten vaikeahoitoisuus. Tulkintoja vaikeahoitoisuudesta sosiaalisena ongelmana psykiatrian tekstuaalisissa käytännöissä.
HYVÄRINEN, KATI; PÖNKKÄ, JAANA (2011)
2011
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-11-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21893
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21893
Tiivistelmä
Tutkimuksemme mielenkiinnon kohteena ovat erityisen vaikeahoitoiseksi määritellyt nuoret. Tutkimustehtävänämme on tarkastella, minkälaisena sosiaalisena ongelmana nuorten vaikeahoitoisuus yhteiskunnassamme nähdään ja minkälaisin hallinnan keinoin vaikeahoitoisuuden ongelmaa hallitaan. Tutkimusaineistomme koostuu 17:n Tampereen yliopistollisen sairaalan Erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrisessa tutkimus- ja hoitoyksikössä eli EVA-yksikössä hoidetun nuoren potilaskertomuksesta. Tutkimuksemme teoreettinen viitekehys nojaa sosiaalisten ongelmien konstruktionistiseen tutkimusperinteeseen. Tarkastelemme potilaskertomuksia vaikeahoitoisuudesta tuotettuna sosiaalisten ongelmien institutionaalisena tulkintatyönä, jossa nuorille rakentuu erilaisia tilanteittaisia hallinnan keinoja oikeuttavia institutionaalisia minuuksia. Lähestymme tutkimustehtäväämme diskurssianalyysin metodologisesta viitekehyksestä. Tutkimuksemme on osa Tampereen yliopiston ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyönä toteutettavaa EVA-hanketta, jonka keskeisenä kiinnostuksen kohteena on sosiaalisen paikka lasten ja nuorten mielenterveystyössä.
Tutkimustulostemme mukaan nuorten vaikeahoitoisuus sosiaalisena ongelmana näyttäytyy kolmena erilaisena diskursiivisena konstruktiona: Kohtaamattomuuden diskurssissa vaikeahoitoisuus merkityksellistyy nuoren avuntarpeen sekä hyvinvointipalvelujärjestelmämme tarjoamien auttamiskeinojen kohtaamattomuudeksi. Vanhemmuusdiskurssissa vaikeahoitoisuus merkityksellistyy nuoren ja vanhemmuuden ongelmien yhteenkietoutumiseksi. Sosiaalisen sopeutumattomuuden diskurssissa vaikeahoitoisuus merkityksellistyy nuoren sopeutumattomuudeksi erilaisiin lähiyhteisöihin ja yhteiskuntaan. Nuorille rakentuu diskursseissa joko toivottoman tai väärinymmärretyn, turvattoman tai riskinuoren institutionaalinen minuus. Toivottoman ja väärinymmärretyn nuoren institutionaaliset minuudet oikeuttavat hoitokäytäntöjä, joissa painotetaan ongelmien kokonaisvaltaista määrittelyä ja moniammatillista verkostotyötä. Turvattoman nuoren institutionaalinen minuus oikeuttaa hoitokäytäntöjä, joissa korostetaan vanhemmuuden arvioimista ja tukemista. Riskinuoren institutionaalinen minuus oikeuttaa nuorta voimakkaasti rajoittavia hoitokäytäntöjä, joissa painotetaan ongelmakäyttäytymisen pysäyttämistä ja ehkäisemistä. Tutkimustuloksemme osoittavat, että nuorten vaikeahoitoisuuteen liittyy paljon sosiaalisia tekijöitä, joita hallitaan ajallemme ominaisin yksilön vastuuta korostavin hallinnan keinoin. Tutkimuksemme keskeinen johtopäätös on, että tällainen individualistinen hallinta voi saada aikaan nuoren kannalta ongelmallisia seurauksia.
Tutkimustulostemme mukaan nuorten vaikeahoitoisuus sosiaalisena ongelmana näyttäytyy kolmena erilaisena diskursiivisena konstruktiona: Kohtaamattomuuden diskurssissa vaikeahoitoisuus merkityksellistyy nuoren avuntarpeen sekä hyvinvointipalvelujärjestelmämme tarjoamien auttamiskeinojen kohtaamattomuudeksi. Vanhemmuusdiskurssissa vaikeahoitoisuus merkityksellistyy nuoren ja vanhemmuuden ongelmien yhteenkietoutumiseksi. Sosiaalisen sopeutumattomuuden diskurssissa vaikeahoitoisuus merkityksellistyy nuoren sopeutumattomuudeksi erilaisiin lähiyhteisöihin ja yhteiskuntaan. Nuorille rakentuu diskursseissa joko toivottoman tai väärinymmärretyn, turvattoman tai riskinuoren institutionaalinen minuus. Toivottoman ja väärinymmärretyn nuoren institutionaaliset minuudet oikeuttavat hoitokäytäntöjä, joissa painotetaan ongelmien kokonaisvaltaista määrittelyä ja moniammatillista verkostotyötä. Turvattoman nuoren institutionaalinen minuus oikeuttaa hoitokäytäntöjä, joissa korostetaan vanhemmuuden arvioimista ja tukemista. Riskinuoren institutionaalinen minuus oikeuttaa nuorta voimakkaasti rajoittavia hoitokäytäntöjä, joissa painotetaan ongelmakäyttäytymisen pysäyttämistä ja ehkäisemistä. Tutkimustuloksemme osoittavat, että nuorten vaikeahoitoisuuteen liittyy paljon sosiaalisia tekijöitä, joita hallitaan ajallemme ominaisin yksilön vastuuta korostavin hallinnan keinoin. Tutkimuksemme keskeinen johtopäätös on, että tällainen individualistinen hallinta voi saada aikaan nuoren kannalta ongelmallisia seurauksia.