Millä tavoin liikunnan kysynnän periaatteet toteutuvat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2004?
ALANEN, MINNA (2011)
ALANEN, MINNA
2011
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-10-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21820
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21820
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli perehtyä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2004 löytyviin liikunnan merkityksiin ja liikunnan merkitysulottuvuuksiin. Tämä on mielenkiintoinen tutkimuksen kohde siksi, että lapsuudesta vanhuuteen rakentuvat liikunnan merkitykset vaikuttavat osaltaan siihen, millainen liikuntasuhde eli suhde liikuntaan yksilölle syntyy. Liikunnan kentillä vaikuttavat tietynlaiset sosiaaliset maailmat, joihin yksilön on helpompi päästä osalliseksi, kun hän hallitsee kyseisen sosiaalisen maailman merkitykset ja merkityksenannot. Käsillä olevassa tutkimuksessa merkityksiä tarkasteltiin merkitysulottuvuuksien näkökulmasta, jotka osaltaan edustavat liikunnan kysynnän kenttää. Tutkimukseni avulla pyrin selvittämään, millä tavalla POPS 2004 ottaa huomioon nämä merkitysulottuvuudet eli millä tavalla koulun tarjoama liikunta vastaa lasten ja nuorten liikuntakysyntää. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata niitä merkityksiä, mitä aikaisimmista teorioista on löydettävissä ja soveltaa niitä opetusuunnitelman analyysiin. Tutkimuksessa mielenkiinto kohdistui myös liikunnalliseen elämäntapaan ohjaaviin altistaviin, mahdollistaviin ja vahvistaviin tekijöihin.
Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, koska tutkimuksen ajatuksena oli löytää tietoa liikunnan merkityksistä ja vertailla löytyviä merkityksiä koulun liikunnan tarjoamaan sosiaaliseen maailmaan. Tutkimukseni avulla en pyri selittämään aineistoa vaan lähinnä kuvaamaan sitä mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa hermeneuttinen tieto- ja ihmiskäsitys, joten tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää ja tulkita esillä olevaa tietoa. Tutkimuksen aineistona on valmis asiakirja, joka myös osaltaan vaikuttaa valittuihin metodeihin. Merkitykset, joita aineistosta lähdin hakemaan, kumpusivat aiemmista teorioista. Tämän vuoksi aineiston analyysi suoritettiin teorialähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen.
Analyysivaiheessa teoriasta nousi esiin seitsemän luokitteluun kelpaavaa teemaa. Näitä teemoja olivat kilpailu & tavoitteellisuus, terveys & kunto, ilo & leikki, sosiaalisuus, itsen löytäminen, kasvu & kehittyminen sekä lajimerkitykset. Nämä seitsemän merkitysulottuvuutta esiintyy Kosken & Tähtisen 2005 ilmestyneessä nuorisotutkimuksessa nimeltä Liikunnan merkitykset nuoruudessa. Tutkimukseni pohjaksi muodostin merkitysulottuvuuksista taulukon, josta näkyi teemakohtaisesti asiasisällöt. Näitä sisältöjä vertailin opetussuunnitelman liikunnan ja terveystiedon tavoitteisiin ja oppisisältöihin sekä yleisiin lauselmiin liittyen liikuntaan ja terveystietoon.
Tulokset osoittivat, että seitsemästä merkitysulottuvuudesta vain yksi kaipaisi lisää painotusta. Ilon ja leikin merkitysulottuvuus on unohdettu ainakin niiltä osin, mitä nuoret olivat Kosken & Tähtisen vuonna 2005 teettämässä liikuntakyselyssä perään kuuluttaneet. Uudet elämykset ja paineiden purkamisen teemat puuttuvat opetussuunnitelmasta. Liikaa korostettiin lajitaitoja ja perusmotoriikan kehittämistä. Toki nekin ovat tärkeitä taitoja osata, mutta rinnalle voitaisiin luoda henkiseen hyvinvointiin painottuvia teemoja. Liikuntaan sosiaalistavia altistavia, mahdollistavia sekä vahvistavia tekijöitä POPS 2004 sisälsi, mutta toteutus opetuksen tasolla on suurempi haaste koulun liikuntaa kehittäville tahoille.
Avainsanat: liikuntakulttuuri, liikuntasuhde, liikuntasosialisaatio, merkitykset, merkitysulottuvuudet, opetussuunnitelma, elämäntapaliikunta