Kaksivuotiaan lapsen itsekorjaukset ja vanhemman korjausaloitteet

Abstract

Tässä keskustelunanalyyttiseen tutkimustapaan perustuvassa tutkimuksessa tarkastelin 2-vuotiaan tyttäreni ja hänen isänsä välistä vuorovaikutusta arkisissa kirjanlukutilanteissa erityisesti tyttären itsekorjaus- ja isän korjausaloitekäytäntöjen ja niiden kehittymisen näkökulmasta. Tarkastelussa oli kolmesta tarkastelupisteestä kerätty keskusteluaineisto tyttären ollessa 1;9–2;5-vuotias.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkentaa ja rikastuttaa tietoa vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta: miten vanhemman rooli lapsen kielen ja muun kehityksen tukijana toteutuu hänen korjausaloitteissaan ja miten itsekorjaukset ilmentävät lapsen kielen käyttötaitojen kehitystä. Lasten itsekorjausten sekä erityisesti vanhempien korjausaloitteiden kehityksestä on hyvin vähän julkaistua tutkimusta sekä Suomessa että maailmalla, eikä vielä tarkkaan tiedetä, millainen on esimerkiksi lapsen itsekorjausten ja vanhemman tekemien korjausaloitteiden suhde.

Tutkimuksen päähavainnot olivat, että tytär korjasi omaa puhettaan runsaasti ja kaikissa tarkastelupisteissä enemmän omasta aloitteestaan kuin vanhemman korjausaloitteesta, mutta onnistui korjaamaan omaa puhettaan myös isän korjausaloitteiden avulla. Isä teki runsaasti korjausaloitteista ja erityisesti sellaisia, jotka olivat sävyltään hyväksyviä, eivätkä johtaneet tyttären itsekorjaukseen. Aineistossa oli kuitenkin myös useita pitkiä korjausjaksoja, joissa tytär selviytyi isän korjausaloitteista koostuvien tukirakenteiden avulla 2-vuotiaalle vielä hyvin haastavista kielenkäyttötehtävistä.

Tyttären oman puheen korjaukset kehittyivät seurantajakson aikana monipuolisemmiksi: kun seurannan alussa fonologiset korjaukset olivat yleisimpiä, seurannan lopussa lapsi korjasi paljon myös sanastoaan ja lauserakenteitaan. Myös isän korjausaloitteet monipuolistuivat tytön kasvaessa ja hänen kielellisten taitojensa kehittyessä: suunta oli selvästi alun hyväksyvästä toistosta erityisesti opetuskysymyksien käytön lisääntymiseen. Isän korjausaloitteiden kehityksessä tuli esille mm. hänen kykynsä ottaa huomioon lapsen kehitystaso ja sekä kielen että kognitiivisten taitojen opettamiseen tähtäävät päämäärät. Lisäksi isä ohjasi tytärtä kiinnittämään huomiota keskustelun kannalta olennaisiin asioihin ja ohjasi keskustelun kulkua korjausaloitteiden avulla.

Tutkimuksen tulokset antavat lisätietoa erityisesti korjauskäytänteiden näkökulmasta siitä, kuinka lapsen kielellinen ja sosiaalinen kehitys tapahtuu lapsen ja vanhemman välisessä läheisessä vuorovaikutussuhteessa ja siitä kuinka vanhemman sensitiivisyys vuorovaikutuksessa ilmenee. Tämä tapaustutkimus tarjoaa hyvän pohjan jatkotutkimukselle, jossa tarkasteltaisiin useampien lapsi-vanhempi-parien kielellisen vuorovaikutuksen käytäntöjä.

Asiasanat:itsekorjaus vanhemman korjausaloitteet