Biokaasun potentiaali kasvihuoneyrityksen energianlähteenä
AROLA, NOORA (2011)
AROLA, NOORA
2011
Ympäristöpolitiikka - Environmental Policy
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-09-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21775
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21775
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee biokaasun soveltuvuutta kasvihuoneyrityksen energiantuotantoon. Tutkimus selvittää, miten biokaasu soveltuu kasvihuoneyrityksen energianlähteeksi, mitkä tekijät mahdollistavat sen käyttöönottoa ja mitkä tekijät estävät sitä eli mitä olisi muutettava biokaasun kasvihuonekäytön yleistymiseksi.
Tutkimus on muodoltaan laadullinen tutkimus, jossa on hyödynnetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistolähtöisessä analyysissä teoriaa rakennetaan empiirisen aineiston perusteella. Sisällönanalyysin avulla saatavilla olevasta aineistosta pyritään saamaan ilmiöstä tiivistetty ja yleinen kuva. Tutkimusaineisto muodostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta.
Biokaasu soveltuu erinomaisesti kasvihuoneyritysten energianlähteeksi. Biokaasun etuja verrattuna muihin biopolttoaineisiin on, että se mahdollistaa lämmön ja sähkön yhteistuotannon ja sen polton aikana vapautuvaa hiilidioksidia voi puhdistettuna käyttää kasvihuoneen hiilidioksidilannoitukseen. Kaksi tärkeintä tekijää biokaasulaitoksen rakentamisen mahdollistamiseksi kasvihuoneyrittäjien mielestä ovat riittävä taloudellinen tuki ja raaka-aineen saanti lähialueelta.
Kasvihuoneyrittäjän mahdollisuuksia käyttää biokaasua energiatuotannossa mahdollistavat tekijät perustuvat pitkälti kasvihuoneyrittäjän omaan motivaatioon ja aktiivisuuteen. Biokaasulaitoksen suunnittelua edesauttaa kasvihuoneyrittäjän arvomaailma ja pioneerihenkisyys. Hänen tiedonsaantimahdollisuutensa ovat lisääntyneet lähialueen hankkeiden, muiden kasvihuoneyrittäjien kokemusten ja ulkomaisten kasvihuoneyritysten yhteyteen rakennettujen biokaasulaitosten myötä. Maa- ja metsätalousministeriön biokaasulaitosten investointiavustus ja tulossa oleva biokaasun syöttötariffi ovat parantaneet kasvihuoneyrittäjän taloudellista tukea laitoksen rakentamiseen.
Olennainen ongelma kasvihuoneyrittäjän suunnitellessa biokaasulaitosta kiteytyy tiedon saatavuuteen, sillä virallista tahoa biokaasun energiakäyttöä koskevan tiedon jakamiselle ei ole. Biokaasuneuvontaa varten on muodostettava biokaasun hyötykäyttöön keskittynyt asiantuntijaverkosto, jonka välityksellä biokaasuneuvojat levittävät tietoa ja kasvattavat osaamistaan biokaasulaitosten rakentamisesta kasvihuoneyritysten yhteyteen. Biokaasuneuvojien tehtävänä olisi alueellisten toimijaverkostojen luominen suunnitteilla olevien biokaasulaitosten ympärille sekä verkoston toimijoiden auttaminen ja neuvominen. Biokaasun energiakäytön lisäämiseksi valtion on tuettava ja lisättävä hajautettua energiantuotantoa kehittämällä nykyisiä säädöksiä ja tukipolitiikkaa.
Asiasanat:biokaasu, bioenergia, kasvihuoneyritykset, kasvihuonetuotanto, energiantuotanto