"Mitenkä mä sanosin tän diplomaattisesti?" Suomalaiset alueiden toimistot Brysselissä
UKKONEN, KATI (2011)
UKKONEN, KATI
2011
Kunnallispolitiikka - Local Governance
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-06-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21663
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21663
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee suomalaisten alueiden Brysselin toimistojen tehtäviä ja edunvalvonnan muotoja ja mahdollisuuksia. Tutkielman tavoitteena on käsitellä kattavasti monitasohallinnan teorian kautta edunvalvontaa ja sen eri muotoja sekä alueiden toimistojen vaikuttamista päätöksentekoon sekä omien toimijoiden, että kunta-alan järjestöjen kautta.
Tutkielmassani pyrin käsittelemään kattavasti edunvalvonnan eli lobbauksen käsitettä sekä sitä määrittelevää teoriaa. Tarkastelen edunvalvontaa monitasohallinnan teorian mukaan, joka pyrkii hahmottamaan Euroopan unionin monimutkaista päätöksentekoa eri hallinnon tasoista lähtien. Teoriassa Euroopan unionin poliittisen vaikuttamisen kenttä nähdään hyvin monikerroksisena, ja päätöksentekoon vaikuttaminen on mahdollista useilla eri hallinnon tasoilla.
Aineistonani käytän eri kirjoittajien tekstejä liittyen edunvalvontaan, lobbaamiseen, monitasohallintaan sekä alueiden asemaan Euroopan unionissa. Tekstit ovat katsaus unionin lobbaamiseen ja ne ovat kerätty erilaisista unionin hallintoa ja politiikkaa koskevista kansainvälisistä julkaisusarjoista sekä alan kirjallisuudesta. Näiden lisäksi käytän aineistona alueiden liittojen kotisivuilta löytyvää materiaalia, joissa liitot erittelivät Brysselin toimistojen tavoitteita ja päätehtäviä. Tutkimukseni empiirisen aineiston muodostavat syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana tehdyt haastattelut. Haastateltavina olivat suomalaisten alueiden toimistojen edustajat.
Tutkielmassani käy ilmi suomalaisten alueiden toimistojen toiminnan perusperiaatteet ja edunvalvonnan haasteet. Suomalaisten alueiden tehtävät Brysselissä ovat pääpiirteissään edunvalvonnan tehtävät, tiedottaminen, hanketoiminnan tukeminen ja omien taustatahojen kansainvälistäminen. Suomalaisten toimistojen koko on pieni, ja tästä johtuen toimiston henkilökunnasta riippuu paljolti se mitä toimisto painottaa tehtäviä toteuttaessaan. Toimistojen asema Brysselissä on vakiintunut, ja toimistojen tulevaisuus näyttää turvatulta. Mahdollisia muutoksia suomalaisten toimistojen lukumäärään, tavoitteisiin ja toimintaan voi aiheuttaa esimerkiksi maakuntien yhdistymiset.
Avainsanat: Alueiden toimistot, lobbaaminen, edunvalvonta, Euroopan unioni