Muuttuva opettajuus: narratiivinen tutkimus opettajuuden suhteesta muutokseen
KETTUNEN, JENNI (2011)
KETTUNEN, JENNI
2011
Kasvatustiede, luokanopettajan koulutus - Class Teacher Education
Kasvatustieteiden yksikkö - School of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21582
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21582
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli syventää ymmärrystä opettajuuden muutoksesta kahdeksan erilaisen opettajan kertomuksen kautta. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä oli, miten eri tavoin opettaja voi suhtautua opettajuuden muutokseen ja minkälaista muutosorientaatiota opettajien kertomuksissa ilmenee. Tutkimuksessa peilattiin teoriaa muuttuvasta opettajuudesta ja opettajuuden uudistumisesta haastateltavien kertomuksiin.
Tutkimuksen kohteena olivat eri kouluasteilla ja erilaisissa tehtävissä toimivien opettajien kokemukset opettajuuden muutoksesta ja heidän suhtautumisensa opettajan työnkuvan uudistumiseen. Tutkimus toteutettiin narratiivisena tapaustutkimuksena ja aineisto kerättiin kerronnallisen haastattelun menetelmin. Haastateltavien tarinoita analysoitiin narratiivisen analyysin keinoin, ja niiden pohjalta rekonstruoitiin kolme uutta koko aineiston ääntä edustavaa kertomusta.
Tutkimustuloksien mukaan opettajan työssä ilmenee kolme erilaista tapaa suhtautua kasvatuksen kentällä tapahtuviin muutoksiin. Haastateltavien kertomuksista nousi esiin kolme erilaista kertomusta opettajuuden ja muutoksen välisestä suhteesta. Nämä keskenään erilaiset kertomukset nimettiin tutkimuksessa muutoskriittisen opettajuuden, muutokseen reagoivan opettajuuden ja muutossuuntautuneen opettajuuden kertomuksiksi.
Muutoskriittisen opettajuuden kertomus kuvaa opettajaa, joka tunnistaa yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, mutta toivoisi voivansa keskittyä opetustehtävässään traditioiden säilyttämiseen ja perinteiseen opettajakuvaan liitettyyn opettamisen ja tiedon siirtämisen perustehtävää. Muutokseen reagoivan opettajuuden kertomuksessa korostuu opettajan työn luonteen ja työnkuvan laajenemisen laaja hahmottaminen ja kokemus opettajan työn muuntumisesta yhteiskunnan muutoksen myötä. Muutosreagoiva opettaja pyrkii ennen kaikkea vastaamaan oppilaiden muuttuneisiin tarpeisiin omaa toimintaansa uudistamalla.
Muutossuuntautunut opettajuus puolestaan koostuu pyrkimyksistä itse kehittää opettajuuden kenttää pelkän säilyttävän perinteen tai muutokseen reagoimisen sijaan. Muutossuuntautunut opettaja keskittää katseensa tulevaisuuteen ja korostaa, että opettajilla itsellään on mahdollisuuksia muuntaa opettajuutta. Muutossuuntautunut opettajuus painottaa myös sitä, että kasvatuksen kentän muuntuminen johtuu pitkälti opettajien oman ammattitaidon ja ymmärryksen lisääntymisestä sekä oman ammattiprofiilin nostamisesta.
Kertomuksissa ilmeni erilaisesta muutosorientaatiosta huolimatta opettajien aktiivinen ote oman työnsä suuntaamiseen. Niissä välittyi useita opettajuuden uudistamisen haasteita, mutta myös keinoja oman työn uudistamisen ja työssä jaksamisen mahdollistamiseksi. Opettajan työn arvopohja ja lapsen etuun keskittyvät intressit nähtiin ratkaisevassa roolissa oman työn kehittämisen kannalta sekä työssä jaksamisen mahdollistamiseksi muuttuvassa maailmassa.
Avainsanat: opettajuuden muutos, uudistuva opettajuus, muutosorientaatio