"Maailma, muoto" - Elokuvamaiset liikkuvan kuvan runot Kari Aronpuron ja Pentti Saarikosken 1960-luvun alkupuolen teoksissa
KAUPPINEN, TOUKO (2011)
2011
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö - School of Language, Translation and Literary Studies
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21538
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21538
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään kirjallisuustieteessä harvoin noteerattujen liikkuvien kuvien käyttöä ja elokuvallisuuden vaikutelmaa lyriikassa. Aineistona käytetään Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella? (1963) ja Kuljen missä kuljen -kokoelmien (1965) sekä Kari Aronpuron Peltiset enkelit -teoksen (1964) runoja. Työn olennainen kysymys on, millaisia elokuvallisia runoja Saarikosken ja Aronpuron 1960-luvun alkupuolen kokoelmista hahmottuu ja minkälaisia tuon lyriikan painotukset ovat suhteessa 1950-luvulla Suomessa yleistyneeseen imagistiseen modernismiin.
Työn alussa määritellään, mistä elokuvamainen konkreettinen vaikutelma lyriikassa syntyy. Realistiselle elokuvalle analoginen liikkuva kuva erotetaan kubistisia piirteitä saavasta kineettisen kuvan käytöstä. Kuvien välisiä leikkaamistapoja lähestytään vertaamalla runokäytäntöjä André Baziniin teoriaan realistisen elokuvan jatkuvuusleikkaamisesta ja toisaalta kubistista vaikutelmaa tukevaan Sergei Eisensteinin montaasikäsitykseen. Samoin tuodaan esiin objektiivisen ja subjektiivisen kuvan käsitteet.
Subjektiivisen ja objektiivisen kuvallisuuden ulottuvuuksia hahmotetaan tuomalla esiin 1950-luvun ja 1960-luvun alun runousajattelua. Maailmalle avautuvan liikkuvan kuvallisuuden ja toisaalta pysähtyneemmän sekä minäkeskeisemmän imagistisen runouden ulottuvuuksia vertaillaan runoanalyysien kautta. Runouden objektiivista elokuvallisuuden vaikutelmaa lähestytään Stanley Cavellin automatismin teorian sekä Martin Heideggerin fenomenologian avulla.
Tutkimuksessa osoitetaan, että Saarikosken ja Aronpuron teosten liikkuvan kuvan runot rakentuvat elokuvamaisten otosten ja kohtausten varaan. Elokuvamaista vaikutelmaa tukevat montaasin ja liikkuvien kuvien lisäksi takauman, sulkeuman, kuvarajausten, voice-overin ja hahmon takaperin kuljettamisen tekniikat. Elokuvallisuus tulee esiin myös Saarikosken 1960-luvun alun runousajattelussa sekä molempien runoilijoiden lyriikan sisällöissä. Runoissa korostuvat fyysisen maailman liike ja ruumiillinen runon minän maailmassa olemisen tapa. Lyyrisen minän toiminta on niin tiiviissä, virittyvässä yhteydessä, runossa kuvattuihin maailman tapahtumiin, että runoja voi kutsua maailmallisiksi 1950-luvun imagististen ”minänmaailmojen” sijaan. Saarikosken ja Aronpuron runous johdattaa pohtimaan runojen mielekkyyttä suhteessa maailmaan, mikä eroaa uuskritiikin pyrkimyksestä etsiä runon ydinmerkitystä.
Asiasanat:Lyriikka, elokuvallisuus, liikkuva kuva, montaasi, automatismi, kollaasi, fenomenologia, Saarikoski, Aronpuro, 1960-luku
Työn alussa määritellään, mistä elokuvamainen konkreettinen vaikutelma lyriikassa syntyy. Realistiselle elokuvalle analoginen liikkuva kuva erotetaan kubistisia piirteitä saavasta kineettisen kuvan käytöstä. Kuvien välisiä leikkaamistapoja lähestytään vertaamalla runokäytäntöjä André Baziniin teoriaan realistisen elokuvan jatkuvuusleikkaamisesta ja toisaalta kubistista vaikutelmaa tukevaan Sergei Eisensteinin montaasikäsitykseen. Samoin tuodaan esiin objektiivisen ja subjektiivisen kuvan käsitteet.
Subjektiivisen ja objektiivisen kuvallisuuden ulottuvuuksia hahmotetaan tuomalla esiin 1950-luvun ja 1960-luvun alun runousajattelua. Maailmalle avautuvan liikkuvan kuvallisuuden ja toisaalta pysähtyneemmän sekä minäkeskeisemmän imagistisen runouden ulottuvuuksia vertaillaan runoanalyysien kautta. Runouden objektiivista elokuvallisuuden vaikutelmaa lähestytään Stanley Cavellin automatismin teorian sekä Martin Heideggerin fenomenologian avulla.
Tutkimuksessa osoitetaan, että Saarikosken ja Aronpuron teosten liikkuvan kuvan runot rakentuvat elokuvamaisten otosten ja kohtausten varaan. Elokuvamaista vaikutelmaa tukevat montaasin ja liikkuvien kuvien lisäksi takauman, sulkeuman, kuvarajausten, voice-overin ja hahmon takaperin kuljettamisen tekniikat. Elokuvallisuus tulee esiin myös Saarikosken 1960-luvun alun runousajattelussa sekä molempien runoilijoiden lyriikan sisällöissä. Runoissa korostuvat fyysisen maailman liike ja ruumiillinen runon minän maailmassa olemisen tapa. Lyyrisen minän toiminta on niin tiiviissä, virittyvässä yhteydessä, runossa kuvattuihin maailman tapahtumiin, että runoja voi kutsua maailmallisiksi 1950-luvun imagististen ”minänmaailmojen” sijaan. Saarikosken ja Aronpuron runous johdattaa pohtimaan runojen mielekkyyttä suhteessa maailmaan, mikä eroaa uuskritiikin pyrkimyksestä etsiä runon ydinmerkitystä.
Asiasanat:Lyriikka, elokuvallisuus, liikkuva kuva, montaasi, automatismi, kollaasi, fenomenologia, Saarikoski, Aronpuro, 1960-luku