Pölkkytaiteilijasta muodon mestariksi. Kain Tapperin ura kulttuurijournalismin peilinä.
KANGASPUNTA, VEERA (2011)
2011
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-06-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21534
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21534
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisen kuvan yksittäistä taiteilijaa, tässä tapauksessa kuvanveistäjä Kain Tapperia, koskeva sanomalehtikirjoittelu antaa kulttuurijournalismista ja sen muutoksesta. Tutkimuksen tavoitteena on myös ottaa osaa kulttuurijournalismin muutoksesta käytyyn keskusteluun, sillä tuoreempi kulttuurijournalismin tutkimus on lähes systemaattisesti jättänyt kirjoittajakohtaisen sisällöllisen muutoksen huomiotta.
Teoreettinen ja ajattelullinen kehys rakentuu Pierre Bourdieun sosiologian kautta. Bourdieun ajatukset yhteiskunnan sosiaalisesti rakentuneista kentistä, pääomasta, yhteiskunnan makuhierarkioista ja erottautumisesta, eli distinktiosta toimivat pohjana analyysiosuuden päätelmille. Tutkimuskohteena on taiteen ja journalismin kenttien kohtauspaikka, ja sen toimijoiden tuotokset. Aineistolta kysytäänkin, miten taiteesta kirjoittaminen toimii journalismissa bourdieulaisittain ajateltuna.
Tutkielma on diskursiivinen tutkimus, eli aineistoa on lähestytty diskurssianalyysin avulla. Ennen varsinaista sisällönerittelyä aineisto on myös palasteltu rakenteellisempiin osiin muun muassa taiteilijan jutussa saaman huomion perusteella. Varsinaisessa analyysissa on nostettu esille kahdenlaisia puhetapoja: puhetavat, joilla määritellään joko Kain Tapperin taideteoksia tai tämän taiteen tekemistä, ja puhetavat, joiden avulla Tapper pyritään sijoittamaan taiteen kentälle.
Esille nousevat puhetavat kertovat kulttuurijournalismin ja taiteen kenttien monimutkaisesta suhteesta. Puhetapojen avulla pidetään yhä yllä taiteen kentän olemassaoloa, ja osallistutaan taiteen kentän keskusteluun joko yleisellä tasolla tai sanomalla jotakin taiteilijasta osana taiteen kenttää. Puhetavat tuovat myös näkyväksi kirjoittajien erilaisia pyrkimyksiä, joko tiedostettuja tai tiedostamattomia.
Keskeisimpiä havaintoja on se, että kulttuurijournalismin paljon puhuttu muutos kohti journalistisia painotuksia ei näyttäydy sisällön tasolla kovinkaan selkeänä. Kirjoittajat omaksuvat ja ylläpitävät vakiintuneita puhetapoja taustastaan riippumatta, eli aikaisempien tutkimusten näkemys kirjoittajien erilaisista identiteeteistä ei näy aineistossa konkreettisesti. Toisaalta käy ilmi, että kulttuurijournalismi omaksuu taiteen kentän painotukset hyvinkin kritiikittömästi, eli osallistuu keskusteluun ikään kuin altavastaajan asemasta.
Asiasanat:kulttuurijournalismi, taidekritiikki
Teoreettinen ja ajattelullinen kehys rakentuu Pierre Bourdieun sosiologian kautta. Bourdieun ajatukset yhteiskunnan sosiaalisesti rakentuneista kentistä, pääomasta, yhteiskunnan makuhierarkioista ja erottautumisesta, eli distinktiosta toimivat pohjana analyysiosuuden päätelmille. Tutkimuskohteena on taiteen ja journalismin kenttien kohtauspaikka, ja sen toimijoiden tuotokset. Aineistolta kysytäänkin, miten taiteesta kirjoittaminen toimii journalismissa bourdieulaisittain ajateltuna.
Tutkielma on diskursiivinen tutkimus, eli aineistoa on lähestytty diskurssianalyysin avulla. Ennen varsinaista sisällönerittelyä aineisto on myös palasteltu rakenteellisempiin osiin muun muassa taiteilijan jutussa saaman huomion perusteella. Varsinaisessa analyysissa on nostettu esille kahdenlaisia puhetapoja: puhetavat, joilla määritellään joko Kain Tapperin taideteoksia tai tämän taiteen tekemistä, ja puhetavat, joiden avulla Tapper pyritään sijoittamaan taiteen kentälle.
Esille nousevat puhetavat kertovat kulttuurijournalismin ja taiteen kenttien monimutkaisesta suhteesta. Puhetapojen avulla pidetään yhä yllä taiteen kentän olemassaoloa, ja osallistutaan taiteen kentän keskusteluun joko yleisellä tasolla tai sanomalla jotakin taiteilijasta osana taiteen kenttää. Puhetavat tuovat myös näkyväksi kirjoittajien erilaisia pyrkimyksiä, joko tiedostettuja tai tiedostamattomia.
Keskeisimpiä havaintoja on se, että kulttuurijournalismin paljon puhuttu muutos kohti journalistisia painotuksia ei näyttäydy sisällön tasolla kovinkaan selkeänä. Kirjoittajat omaksuvat ja ylläpitävät vakiintuneita puhetapoja taustastaan riippumatta, eli aikaisempien tutkimusten näkemys kirjoittajien erilaisista identiteeteistä ei näy aineistossa konkreettisesti. Toisaalta käy ilmi, että kulttuurijournalismi omaksuu taiteen kentän painotukset hyvinkin kritiikittömästi, eli osallistuu keskusteluun ikään kuin altavastaajan asemasta.
Asiasanat:kulttuurijournalismi, taidekritiikki