Kulttuurin ja kumouksen puolesta. Kuuba-solidaarisuus Suomessa 1960- ja 70-luvuilla

Abstract

Tutkin pro gradu -työssäni Kuubaan suuntautunutta solidaarisuutta organisoituneena toimintana 1960- ja 70-lukujen Suomessa. Lähestyn aihetta toiminnan ja toimijoiden näkökulmasta, joiden kautta parhaiten piirtyy esiin solidaarisuuden kertomus. Kuuba-solidaarisuus oli maanlaajuinen ilmiö, vaikka se luonnollisesti koskettikin eniten Helsinkiä ja Etelä-Suomea ja siellä nuorta ja poliittisesti valveutunutta väestöä. Solidaarisuus organisoituneena toimintana kanavoitui Helsingissä vuonna 1963 perustetun Suomi-Kuuba -seuran kautta, ja seuran vaiheet toimivatkin työn eräänlaisen runkona.

Työn keskeisin tavoite on selvittää, mistä solidaarisuus Kuuba kohtaan sai polttoaineensa, toisin sanoen, mikä Kuuba-aktiiveja motivoi ja miten tämä näkyi käytännössä. Kuuba innoitti etupäässä nuorta polvea, mutta toisaalta myös vanhempi vasemmistolainen älymystö kiinnostui Kuubasta. Varsinkin toiminnan alkumetreillä Kuuba-solidaarisuus veti puoleensa ihmisiä laajasti eri aloilta ja taustoista. Kuuba-solidaarisuudessa ei ollut kysymys vaan Kuubasta, vaan se oli yksi heijastuma niistä kylmän sodan asetelmista, jotka Suomessa saivat omat erityispiirteensä maan kansainvälisesti erikoisesta asemasta puolueettomana maan idän ja lännen välissä. Solidaarisuuden keskeisenä katalysaattorina toimi Vietnamin sota ja yleisemmin Yhdysvaltain harjoittama ”jenkki-imperialismi” sekä Latinalaisessa Amerikassa että muualla kolmansissa maissa. Tärkeä rooli vallankumouksessa oli myös sen karismaattisilla nokkamiehillä, erityisesti Fidel Castrolla ja Ernesto ”Che” Guevaralla, jotka nähtiin vapaan maailman esitaistelijoina. Kuubaan kietoutui paljon vallankumousromantiikka ja karibialaista eksotiikka, joilla eittämättä oli keskeinen rooli Kuuban suosiossa.

Tutkimus rajautuu 1960- ja 70-lukuihin, jotka sekä Suomessa että yleisemmin länsimaissa olivat vahvan yhteiskunnallisen murroksen aikaa. Tuolloin myös kehitysmaat tai niin sanottu kolmas maailma nousivat vahvasti poliittiselle ja yhteiskunnalliselle agendalle. Myös kiinnostus Kuubaa kohtaan oli suurinta juuri 1960- ja 70-luvuilla ja siihen kohdistunut toiminta aktiivisinta. 1960-luvulla Suomi-Kuuba -seuran päätehtävä oli Kuuban vallankumouksen ja itse seuran tunnetuksi tekeminen, ja seuran jäsenmäärä pysytteli alle 300:ssa. Solidaarisuuden aktiivisinta aikaa oli 1970-luku, jolloin seuran jäsenmäärä kohosi yli 4000:ään. Tuolloin solidaarisuudella saatiin aikaan monia hyvin konkreettisia asioita. Näkyvimmin tämä tuli esiin muun muassa Kuuban vallankumousta ja kulttuuria esittelevillä valtakunnallisilla solidaarisuusviikoilla sekä muiden Pohjoismaiden Kuuba-seurojen kanssa järjestetyissä vuosittaisissa työprikaateissa Kuubaan. Etenkin 1970-luvulla solidaarisuutta määritti Suomen poliittinen asenneilmasto. Aikaan liittynyt voimakas puoluepolitisoituminen ja taistolaisliikkeen kukoistus näkyivät vahvasti Suomi-Kuuba -seuran toiminnassa, josta kiihkeimpinä vuosina uhkasikin tulla vasemmiston sisäistä valtapeliä.

Työn pääasiallinen lähdeaineisto koostuu Kuuba-solidaarisuuden parissa toimineiden henkilöiden haastatteluista sekä Suomi-Kuuba -seuran arkistomateriaaleista. Tämän lisäksi hyödynnän jonkin verran aikalaiskirjallisuutta sekä lehdistö- ja dokumenttiaineistoa. Käytössä ollut lähdeaineisto kertoo ennen muuta solidaarisuuden ydinjoukon toiminnasta ja siten tavallisen rivijäsenen ääni ei tässä työssä pääse kunnolla kuuluviin. Koska työn keskeisen lähdeaineistoryhmän muodostaa muistitieto, on muistitietotutkimus tärkeä metodologinen työkalu ja lähtökohta. Se linkittyy työni toiseen tutkimukselliseen lähtökohtaan aatehistoriaan. Aatehistoria tutkii asioiden käsittämistä tulkitsemalla asioille annettuja merkityksiä. Tämän lähestymistavan kautta pyrin hahmottamaan toimijoiden näkemyksiä solidaarisuuden merkityksistä siinä viitekehyksessä, jonka 1960- ja 70-lukujen yleinen ilmapiiri asettaa.

Tutkimusaiheeseen liittyvä keskeisin teos on Suomen ja Kuuban epävirallisia suhteita käsittelevä Kahvi, pahvi ja tango, Suomen ja Latinalaisen Amerikan suhteet ja siinä erityisesti Jouni Pirttijärven artikkeli suomalaisten kansalaisjärjestöjen Latinalaiseen Amerikkaan suuntautunutta toimintaa käsittelevä artikkeli. Muita tutkimuksia, joihin olen omaa työtäni peilannut, ovat muun muassa on Pirjo-Liisa Kastarin vuonna 2001 julkaistu väitöskirjatutkimus Mao, missä sä oot?, joka käsittelee Kiinan kulttuurivallankumousta Suomen 1960-luvun keskusteluissa, sekä Katja-Maria Miettusen väitöskirjatyö 60-luvun historiakuvasta ja Eerika Kekin pro gradu-työ uusvasemmistosta 1960-luvun keskusteluissa. Taustateoriaa Suomen ja kehitysmaiden suhteiden ymmärtämiselle on tarjonnut jo vuonna 1976 ilmestynyt teos Suomi ja kolmas maailma, jossa on useita aiheeseen välillisesti liittyviä artikkeleita. Suomi ja kolmas maailma ei tietysti edusta kaikkein tuoreinta tutkimusta, mutta osin aikaansa sidotusta retoriikasta huolimatta kirja tarjoaa edelleen pätevää ja aikaa kestävää analyysiä Suomen ja ”kolmannen maailman” suhteista. Työn muu tutkimuskirjallisuus jakaantuu pääosin kahden tyyppisiin teoksiin: Kuubaa ja Kuuban vallankumousta sekä 1960- ja 70-lukuja käsitteleviin teoksiin.

Asiasanat:Kuuba, vallankumous, solidaarisuus, kansalaisjärjestöt, kolmas maailma, vasemmisto, vallankumousromantiikka