Puheterapeuttien alueellinen sijoittuminen Suomessa

Abstract

Korkeakoulutettujen on todettu sijoittuvan alueellisesti muuta väestöä ja muita työllisiä epätasaisemmin: he keskittyvät pääkaupunkiseudulle ja yliopistokaupunkeihin. Korkeakouluista valmistuneet jäävät koulutuspaikkakunnalle tai sen lähiseudulle tai muuttavat muihin suuriin keskuksiin. Tämä näkyy myös puheterapiapalvelujen tarjonnan alueellisena eriarvoisuutena. Puheterapeutteja on myös liian vähän: kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmistä puheterapeuttien virkoja on neljänneksi eniten hoitamatta. Tilanteen korjaamiseksi perustettiin vuonna 2005 uusi koulutusohjelma Tampereen ja Turun yliopiston sekä Åbo Akademin verkostona. Tämän tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli selvittää puheterapeuttien alueellinen sijoittuminen ennen uusista koulutuspaikoista valmistuneiden puheterapeuttien siirtymistä työelämään. Kerätyt tiedot voivat toimia vertailukohtana myöhemmille selvityksille. Päätavoitteena oli koota tarkat tiedot puheterapiapalvelujen saatavuudesta selvittämällä puheterapeuttien virkojen sekä yksityisten ammatinharjoittajien määrät. Myös alueelliset erot kiinnostivat. Lisäksi haluttiin tietoa täyttämättömien ja hoitamattomien virkojen määristä ja sijainnista sekä virkojen vajaatäytön syistä. Tarkkaa koko maan kattavaa selvitystä puheterapeuttien väestövastuista ja virkojen vajaatäytöstä ei ole aiemmin tehty.

Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselyllä, johon vastasivat Puheterapeuttiliiton paikallis-osastojen puheenjohtajat, kaupunkien johtavat puheterapeutit, sairaaloissa työskentelevät puhe-terapeutit sekä muut alueensa tilanteen tuntevat puheterapeutit. Aineiston analysoinnissa käytettiin apuna Excel-, SPSS- ja Mapinfo-ohjelmia. Asukasmääriä puheterapeuttia kohden ja virkojen vajaatäyttöasteita vertailtiin kunnittain, sairaanhoitopiireittäin ja erityisvastuualueittain.

Puheterapeutit sijoittuvat alueellisesti epätasaisesti. Helsingin ja Uudenmaan sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä sijaitsi täytetyistä viroista yli puolet. Myös päätoimisista yksityisistä puheterapeuteista näissä kahdessa sairaanhoitopiirissä työskenteli noin kaksi kolmasosaa. 30 suurimmassa kaupungissa työskenteli lähes kaksi kolmasosaa virassa toimivista puheterapeuteista ja noin kolme neljäsosaa päätoimisista yksityisistä puheterapeuteista. Puheterapeutit olivat keskittyneet koulutuspaikkakunnille ja niiden lähialueille eli pääkaupunkiseudulle ja Oulun seudulle sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin rajautuvien sairaanhoitopiirien suuriin keskuksiin. Puheterapeutteja oli keskimääräistä vähemmän muissa yliopistokaupungeissa sekä muissa suurissa keskuksissa.

Niillä alueilla, joissa palveluja oli vähiten tarjolla, puheterapeuttien väestövastuut olivat moninkertaisia verrattuna niihin alueisiin, joissa puheterapiapalveluja oli parhaiten saatavilla. Mitä pienempää alueyksikköä tarkasteltiin, sitä suurempia erot olivat. Paras puheterapeuttitilanne oli Pohjois-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan sekä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä ja heikoin Satakunnan, Pohjois-Karjalan ja Itä-Savon sairaanhoitopiireissä. Sairaanhoitopiirin korkea väestövastuu tai vajaatäyttöaste ei ollut vain pienten kuntien tai kaukana alueen keskuksesta sijaitsevien kuntien ongelma, vaan vaikeudet heijastuivat myös alueen suuriin kaupunkeihin.

Virkojen vajaatäyttöaste oli keskimäärin 12,3 % koko maassa. Seitsemässä sairaanhoitopiirissä vajaatäyttöaste oli yli 40 %. Hoitamattomista viroista 39 % oli täyttämättä. Loput 61 % viroista oli hoitamatta sijaispulan vuoksi. Selvityksen mukaan lähes 10 prosenttia suomalaisista asui kunnissa, joissa ei ollut puheterapeutin virkaa.

Puheterapeuttien alueellisesti epätasaisen sijoittumisen syitä sekä tasaisemman jakautumisen vaatimia toimenpiteitä voisi analysoida tarkemmin Erillinen selvitys kuntien ja kuntayhtymien ostamista puheterapiapalveluista täydentäisi puheterapiapalvelujen saatavuuden kokonaiskuvaa.

Avainsanat: puheterapeutti, puheterapeutit, alueelliset erot, palvelut, saatavuus