Kansallinen identiteetti ja ulkosuomalaisuus. Ulkosuomalaisparlamentin täysistunnot vuosina 1997 - 2007

Abstract

Tutkielma tarkastelee Ulkosuomalaisparlamentin (USP) toimintaa vuosina 1997–2007. Tavoitteena oli antaa yleiskuva Ulkosuomalaisparlamentin toiminnasta ja sille asetetuista tavoitteista. Tutkielmassa selvitettiin kuinka paljon ja mihin kysymyksiin liittyviä aloitteita Ulkosuomalaisparlamentin jäsenjärjestöt tai jäsenet ovat Ulkosuomalaisparlamentin istunnoille tehneet. Toisena tutkimustehtävänä oli selvittää, mitä aloitteille tapahtui valiokuntakäsittelyssä sekä Ulkosuomalaisparlamentin täysistunnon hyväksymän päätöslauselman jälkeen. Tapaustutkimus kohdistuu kahteen aloitekokonaisuuteen, kaksoiskansalaisuus- sekä kirjeäänestyskysymykseen. Tutkielman aineisto on koottu Ulkosuomalaisparlamentin sihteeristön arkistoimasta Ulkosuomalaisparlamentin toimintaa koskevasta materiaalista. Aloitteita koskeva aineisto on koottu tehtyjen aloitteiden sekä päätöslauselmien pohjalta. Tutkielmassa on käytetty sisällönerittelyn metodia. Työn teoreettinen lähtökohta on kansallisen identiteetin yhteys Ulkosuomalaisparlamentin syntyyn ja toimintaan. Tutkielman teoreettinen pohja tukeutuu Pasi Saukkosen, Will Kymlickan, Vilho Harlen sekä Osmo Jussilan näkemyksiin kansallisesta identiteetistä sekä suomalaisesta kansallisesta identiteettiprojektista.

Kansallisen identiteetin käsite nousee keskusteluun, kun identiteettiä luodaan tai uhataan sekä toisaalta identiteettikriisin jälkeen. Ulkosuomalaisten osalta kyse on lähinnä kansalliseen identiteettiin kohdistuvasta uhasta. Kyseessä ei ole niinkään fyysinen uhka, vaan ajatus oman kansallisen identiteetin epävarmuudesta tai heikkoudesta, joka sisäisen tai ulkoisen paineen yhteydessä riittää synnyttämään tarpeen ylläpitää kansallista identiteettiä. Identiteetin ylläpitämisen tarpeen voidaan nähdä syntyvän ulkosuomalaisten keskuudessa silloin, kun identiteettiä ”uhataan sisältäpäin”, jolloin esimerkiksi äänestysmatkat rajoittavat (ulkosuomalaisten) mahdollisuuksia osallistua suomalaisen yhteiskunnan demokraattiseen päätöksentekoon suomalaisessa yhteiskunnassa, tai kun sitä ”uhataan ulkoapäin”, jollainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi monikulttuuristen avioliittojen yhteydessä. Ulkosuomalaisparlamenttia voidaankin pitää osana identiteettiprojektia, sillä se toimii ulkosuomalaisten keskuudessa nimenomaan kansallisen identiteetin säilyttäjänä, mahdollisesti jopa rakentajana.

Tämän pro gradu -tutkielman tutkimustulokset osoittavat, että ulkosuomalaisia kiinnostavat erityisesti kansalaisuuteen liittyvät asiat, Suomi-kouluihin liittyvät kysymykset sekä äänestysmahdollisuudet entisen kotimaan vaaleissa. Erityisesti kaksoiskansalaisuus-kysymyksen voidaan nähdä ilmentävän juuri ulkosuomalaisten kansallista identifioitumista Suomeen.

Kun Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997, päätettiin sen hallinto antaa vuodesta 1927 toimineen Suomi-Seura ry:n tehtäväksi. Oletus on, että tämä ratkaisu korosti identiteetin lisäksi USP:n yhteiskunnallista vaikuttamispyrkimystä. Parlamentti sai heti alusta alkaen tuekseen ja taustatoimijoiksi henkilöitä, jotka olivat kokeneita kansalaisjärjestötoiminnassa ja tunsivat hallintobyrokratian. USP on kattanut koko ajan – ilmeisesti hyvin tietoisena valintana – koko suomalaisen poliittisen kentän. Ulkosuomalaisparlamentin toimintastrategia on hyvin rakennettu, edustava ja toimiva, minkä voidaan nähdä vaikuttaneen siihen, että Ulkosuomalaisparlamentti sai alle kymmenessä vuodessa sananvaltaa suomalaisessa poliittisessa elämässä ja tuli kuulluksi myös lainsäädäntötyössä.

Asiasanat:Ulkosuomalaisparlamentti, ulkosuomalaiset, kansallinen identiteetti, Suomi-Seura