Intiaani osana siirtomaayhteiskuntaa. Popayánin ja Calin alkuperäisväestö Pedro de Hinojosan vuoden 1569 visitan perusteella

Abstract

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani nykyisen Kolumbian luoteisosissa sijaitsevien Popayánin ja Calin tuomiokuntien alkuperäisväestöä vuonna 1569, jolloin alueen espanjalaisvalloituksesta oli kulunut muutama vuosikymmen. Lähdemateriaalinani käytän kruunun virkamiehen Pedro de Hinojosan kyseisenä vuonna tekemää tarkastusmatkaa eli visitaa, jonka tarkoituksena oli selvittää alueen intiaanien veronmaksukyky. Samalla Hinojosa puuttui intiaaniväestön käännytykseen ja kohteluun laajemminkin. Pedro de Hinojosan visitan raportti on mikrofilmattuna Sevillan Archivo General de Indiasissa. Raportti sisältää paikallisten asukkaiden, espanjalaisten ja intiaanien, haastatteluja, väestölaskelmia, Hinojosan antamia määräyksiä sekä asianosaisten kirjeitä ja vetoomuksia.

Työn tarkoituksena on tutkia intiaanien asemaa osana siirtomaayhteiskuntaa. Tarkastelen heidän yhteisöjensä rakennetta ja sen kokemia muutoksia valloituksen jälkeen, heidän elinkeinojaan sekä espanjalaisten pyrkimyksiä käännyttää heitä kristinuskoon ja hyödyntää heidän työvoimaansa mahdollisimman hyvin.

En kuitenkaan tyydy vain siihen, mitä espanjalaiset tekivät intiaaneille, vaan tutkin samalla, miten intiaanit itse reagoivat uuteen tilanteeseen ja miten he pyrkivät toiminnallaan määrittämään rooliaan yhteiskunnassa. Avainkäsitteinä työssäni ovat espanjalaisten ja alkuperäisväestön välinen konflikti sekä intiaani toimijana, ja työni rakentuu näiden kahden teeman ympärille. Tavoitteena on niiden avulla selvittää intiaanien omaa roolia siirtomaayhteiskunnan synnyssä.

Haluan tuoda työlläni esiin sitä, että alkuperäisväestö ei ollut vain passiivinen tekemisen kohde vaan aktiivisesti toimiva ja tilanteestaan tietoinen väestöryhmä. En kuitenkaan edes yritä väittää kirjoittavani työtäni intiaanien omasta näkökulmasta, sillä se ei ole mahdollista. Intiaanien oma ääni jää väkisinkin pimentoon, sillä joudun tutkimaan heitä epäsuorasti espanjalaisten lähteiden kautta. Tarkastelen Popayánin ja Calin intiaanien reaktioita espanjalaisvalloitukseen ja siirtomaayhteiskunnan luomiseen heidän toimintaansa analysoimalla. Pyrin siis löytämään toiminnan taustalla olevat motiivit.

Luonteestaan ja syntytavastaan johtuen lähteeni ovat siis ”vääristyneitä”. Ne antavat väistämättä värittyneen ja ulkopuolisen silmin nähdyn kuvan intiaaneista. Historiantutkimuksen lähteet eivät kuitenkaan koskaan kerro todellisuudesta sellaisenaan, vaan niitä on aina tulkittava. Tutkijan on tunkeuduttava aineistonsa taakse, ja tämä juuri kuuluu historioitsijan ammattitaitoon. Tärkeimmät työkalut siinä ovat lähdekritiikki ja tutkijan päättelykyky, joihin historiantutkimus aina vahvasti nojaa.

Viime vuosikymmeninä on ilmestynyt yhä enemmän tavallisen kansan ja alempien yhteiskuntaryhmien historiaa käsitteleviä tutkimuksia, joten tematiikkaa käsittelevä metodologia on kehittynyt. Hyödynnänkin mikrohistorialle tyypillisiä metodeja, kuten lähteiden lähilukua, löytääkseni merkkejä intiaanien todellisuudesta. Näitä johtolankoja analysoimalla on mahdollista saada kuvaa intiaanien elämästä. Se vaatii rivien välistä lukemista ja materiaalin taakse tunkeutumista.

Menneisyyttä ei voi koskaan tavoittaa sellaisenaan, joten historiantutkimus edellyttää aina tulkintaa. Tutkimustulokset ovatkin historioitsijan päässään tekemiä konstruktioita, joilla yritetään selittää monimutkaista todellisuutta. Tulokseni perustuvat kuitenkin vahvasti empiiriseen aineistoon, enkä ylitä lähteideni asettamia rajoja tulkinnoissani.

Esitän työssäni, että Popayánin ja Calin alkuperäisväestö pyrki aktiivisesti toimimaan yhteiskunnassa ja parantamaan omaa asemaansa. Valta oli espanjalaisten käsissä, mutta intiaanit eivät kuitenkaan olleet passiivisia. Heillä oli omat intressinsä, joita he puolustivat niillä keinoilla, joita heillä oli käytettävissään. Heidän toimintamahdollisuutensa olivat usein hyvin rajallisia, eivätkä he pystyneet nousemaan tasaveroisiksi toimijoiksi espanjalaissiirtolaisten kanssa, mutta he eivät olleet täydellisesti alistettuja.

Intiaanit olivat espanjalaisille ensisijaisesti työvoimaa. Siirtomaatalous oli riippuvainen heidän työpanoksestaan, ja heitä käytettiin kaikkiin mahdollisiin töihin. Popayánin ja Calin intiaanit nääntyivät raskaan työtaakan alla, ja heidän kohtelunsa oli muutenkin hyvin huonoa. Heikosta työtuloksesta rangaistiin ankarasti, ja mikäli intiaani kuoli työn ääressä, tämän yhteisöä vaadittiin lähettämään tilalle toinen työntekijä korvaamaan menetystä.

Asema elintärkeänä työvoimana antoi intiaaneille kuitenkin myös mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asemaansa. Heidän käytössään oli useita passiivisen vastarinnan muotoja, kuten työstä kieltäytyminen tai sen huonosti tekeminen, ja lisäksi he oppivat pikku hiljaa hyödyntämään espanjalaista oikeusjärjestelmää. Seurauksena vastarinnasta oli usein ankara rangaistus, mutta siitä huolimatta se säilytti suosionsa. Tämä kertoo osaltaan intiaanien epätoivosta ja taipumattomuudesta. Ajoittain intiaanien harjoittamasta vastarinnasta oli kuitenkin myös hyötyä heidän saatua neuvoteltua itselleen paremman aseman.

Intiaanien toimijuus tulee esiin myös suhteessa kristinuskoon. Suurin osa Popayánin intiaaneista oli kastettu, mutta uskonnon omaksuminen oli jäänyt hyvin pinnalliseksi. Usein intiaanit jatkoivat vanhojen uskontojensa harjoittamista salaa espanjalaisilta. Tämäkin osoittaa, että Popayánin ja Calin alkuperäisväestö ei ollut täydellisesti espanjalaisten käskyvallan alla.

Intiaanien ilmiömäinen kyky sopeutua valloituksen aiheuttamaan hävitykseen ja espanjalaisten tuomaan täysin vieraaseen järjestelmään osoittaa suuresta älykkyydestä. Tämä jää usein pimentoon tutkimuksessa, jossa intiaani nähdään vain avuttomana uhrina. Heidän kärsimyksiään ei toki tule vähätellä, mutta vain alistettuna kansana näkeminen johtaa helposti alentuvaan asenteeseen. Intiaanit eivät itse suostuneet olemaan pelkkiä uhreja, vaan he kamppailivat saadakseen paremman elämän.